..
Ilmoita tapahtumasi STT Tapahtumakalenteriin!
STT Tapahtumakalenteri on toimitusten ja yritysten työväline, joka kertoo perustiedot Suomen tapahtumista.
Siirry ilmoituslomakkeeseen tästä . Tapahtuman ilmoittaminen on maksutonta.
Tutustu STT Tapahtumakalenteriin ja muihin suunnittelupalveluihin
Lehdistötiedote 12.10.2008
Sunnuntaina päättyneet Muoti+Kauneus-messut kiinnostivat sekä yleisöä että kauneuden ammattilaisia. Kolmipäiväinen tapahtuma keräsi yli 36 000 kauneudesta, muodista ja terveydestä kiinnostunutta messuvierasta. Samaan aikaan järjestettiin myös Terveys+Hyvä olo sekä Häät&Rakkaus-messut.
Kauneusalan ammattilaiskävijöiden määrä kasvoi tuntuvasti
Perjantaina kauneuden ammattilaisille suunnatussa Professional Beauty -tapahtumassa vieraili hieman yli 2000 kävijää. Kasvua edellisvuoteen oli lähes puolet. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumaan pääsivät tutustumaan myös hiusalan ammattilaiset.
Yli 80 % messuvieraista oli kiinnostunut ensisijaisesti uutuuksista. Noin 70 % kävijöistä haki itselleen tyylivinkkejä ja trenditietoa sekä henkilökohtaisia hoitoja ja neuvontaa. Puolet kävijöistä seurasi muotinäytöksiä.
Kauneusalan SM-kilpailuissa hääaiheita, vartalomaalauksen SM-kisojen taso poikkeuksellisen korkea
Viikonloppuna järjestettiin Body Paintingin, maskeerauksen sekä kynsimuotoilun SM-kilpailut. Suomen Maskeeraajat ry:n järjestämissä vartalomaalauksen SM-kisoissa taso oli tuomariston mukaan poikkeuksellisen korkea ja voittaneessa työssä oli käytetty vartalomaalauksen tekniikoita erittäin monipuolisesti. Body Paintingin suomenmestaruuden uusi Saara Sarvas, maskeerauksen ammattilaissarjan mestaruus meni Annika Rajalalle ja oppilassarjan mestaruus Kadi Kaljulalle. Aiheina olivat Paholaisen morsian, ammattimaskeeraajilla Morsian 2008 ja oppilailla Kaaso.
Messujen aikana järjestetyt kynsikisat ovat alan suurimpien joukossa Pohjoismaissa. Kynsimuotoilun akryylisarjan SM-tittelin vei Päivi Kurman, SM-juniortittelin vei Niina Tanner. Geelisarjan voitti Johanna Mäkinen ja SM-juniortittelin Jonna Pasanen. Kynsikoristelun Mixed Media -sarjan voitti Olga Zaglada Eestistä ja Decorative French-sarjan Stephanie Lore. Kynsikisat järjesti FinNail Olympic ry.
Kaikkien kauneuskilpailujen lopulliset tulokset nähtävissä osoitteessa www.muotipluskauneus.fi => ammattilaiskisojen tulokset
Muodin ammattilaisille suunnattu ohjelma uudistaa ensi vuoden tapahtuman
Ensi vuonna 13. - 15. marraskuuta järjestettävä messukokonaisuus eriyttää Muotitapahtuman ja Kauneustapahtuma. Muotimessut laajenevat ja sisältävät jatkossa ohjelmaa myös muodin ammattilaisille. Kauneusmessut jatkavat samalla, tutulla konseptilla sisältäen kauneuden ammattilaisille suunnatun Professional Beauty -kokonaisuuden ja runsaan tarjonnan kauneudesta ja hemmottelusta kiinnostuneille kuluttajille.
Vapaasti käytettävää kuvamateriaalia löytyy osoitteesta: http://mediabank.finnexpo.fi .
Lisätiedot: Suomen Messut Tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, puh. (09) 150 9742 taira.sjoblom-tallus@finnexpo.fi .
Website version number: 1.3.33