Suuren kansansuosion saavuttanut ”Pullovesi on turhaa”-kampanja saa jatkoa: nyt verkkokampanja tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden vedota oman asuinkuntansa päättäjiin, jotta pulloveden tarjoilu verovaroilla saataisiin lopetettua. Uudenlaisen kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuden tarjoava kampanja pyrkii herättämään ihmiset huomaamaan ympäristöä kuormittavan pulloveden aiheuttamat taloudelliset rasitteet.
Marras-joulukuun vaihteessa 2008 käynnistetyn ”Pullovesi on turhaa” -kampanjan tavoitteena oli herätellä ihmisiä huomaamaan pulloveden järjettömyys Suomessa. Koska pullovesien myyntiä edistettiin erilaisilla ympäristölahjoituslupauksilla, antoi kampanja mahdollisuuden tehdä hyvää ilman ostopakkoa: jokainen, joka katsoi kampanjavideon, sai tilaisuuden kerryttää lahjoituspottia SodaStreamin kustannuksella.
Kampanjan suosio oli valtava, sillä kahdessa kuukaudessa yli 170 000 suomalaista kävi kampanjasivustolla. Myös lahjoitusmahdollisuutta hyödynnettiin niin ahkerasti, että SodaStream lahjoitti Luonto-Liiton Itämeri-kiertueelle tammikuussa lähes 11 000 €. Vaikka lahjoitusmahdollisuus lopetettiin jo tammikuussa, saavutti video reilussa kolmessa kuukaudessa yhteensä 200 000 katsojaa.
”Suurimman yllätyksen tuotti kuitenkin yksittäisten kansalaisten omatoiminen aktiivisuus. Moni otti asian omakseen, ja linkit levisivät verkossa kulovalkean tavoin", sanoo SodaStream -laitteita Suomessa markkinoivan Etacap Oy:n toimitusjohtaja Markus Lassila
. ”Myönteistä palautetta tuli paljon: monet kiittelivät että viimeinkin joku sanoi sen mitä he olivat jo pitkään ajatelleet.”
Kampanjan suosio antoi kuitenkin myös ajattelemisen aihetta. ”Koska viesti otettiin niin positiivisesti vastaan, alkoi pulloveden tuputtaminen kokouksissa ja palavereissa tuntua entistä omituisemmalta”, kertoo Lassila. ”Alkoi näyttää siltä, että pullovettä tarjoiltiin vain sen takia, että oletettiin, että ihmiset halusivat sitä – vaikka samaan aikaan yhä useampi piti sitä täysin turhana.”
Kun raha on tällä hetkellä muutenkin tiukalla, miksi ihmisten tulisi rahoittaa ympäristölle haitallisen ja täysin tarpeettoman tuotteen hankintaa ja tarjoilua – kun parempaa on tarjolla puoli-ilmaiseksi? ”Säästökohteita etsitään mitä ihmeellisimmistä asioista, vaikka jokainen kunta voisi säästää pitkän pennin korvaamalla huonomman tuotteen laadukkaammalla siirtymällä pullotetun veden sijaan suosimaan hanavettä”, Lassila napauttaa. Kyse ei Lassilan mukaan ole suinkaan pikkurahoista: ”Jos Suomen jokainen kunnanvaltuutettu juo kerran viikossa yhden euron edestä pullotettua vettä, kuluu vuodessa rahaa yli 540 000 €. Samalla rahalla saisi 21 keskoskaappia lastensairaalaan!”
Helsingin kaupungin helmikuussa 2009 vahvistama päätös lopettaa pullotetun veden tarjoilu kaupungin kokouksissa ja edustustilaisuuksissa vahvisti Lassilan käsitystä siitä, että aika on otollinen aktivoida asennemuutos konkreettisiksi teoiksi. ”Helsingin kaupungin ratkaisu oli esimerkillinen ennakkopäätös. Nyt haluamme antaa myös muille Suomen kunnille tukea päätöksentekoon: tarjoamme pullovesi.fi- sivustolla valmiin alustan, jossa kansalaiset saavat käydä kertomassa oman mielipiteensä kotikuntansa pullovesipolitiikasta.”
Kansalaisvaikuttaminen on tehty sivustolla mahdollisimman helpoksi: Jos kävijä on sitä mieltä että hänen kotikuntansa ei tulisi käyttää verovaroja pulloveteen, hän voi kertoa sen yhdellä klikkauksella. Samalla voi käydä myös haastamassa vaikkapa naapurikunnan. ”Tavoitteena on antaa ihmisille mahdollisimman helppo tapa ilmaista mielipiteensä siitä, että pulloveden hankkiminen verovaroilla on turhaa”, Lassila linjaa.
Operaation yhteistyökumppaniksi on lähtenyt mukaan Helsingin Vesi, mikä on osaltaan mahdollistanut sivustolla nähtävään videoon liitetyn lahjoitusmahdollisuuden uudelleenaktivoinnin. Helsingin Vesi lahjoittaa yhdessä SodaStreamin kanssa jokaisen videon katsoneen puolesta 11 senttiä Luonto-Liiton Itämeri-kiertueen hyväksi.
Operaatiossa on mukana myös MTV3:n Ekotähdet-ohjelmasta tuttu Markus Tuukkanen
. Yhteisöillä ja yrityksillä on mahdollisuus tilata sivustolta Tuukkasen kick-off-luento, jonka tavoitteena on herätellä vastaanottajat huomaamaan ne lukemattomat – usein yllättävänkin helpot – keinot, joilla yhteisö, yritys tai yksilö voi säästää rahaa ja ympäristöä.
Operaation kampanjasivusto on nähtävissä osoitteessa www.pullovesi.fi
Lisätietoja
:
Markus Lassila
Toimitusjohtaja / Etacap Oy
040 541 0716
markus.lassila@sodastream.fi