Hyvinvointialan liitto

Hyvinvointialan liitto perustuslakivaliokunnan lausunnosta: Julkisen ja yksityisen sote-toimijan toimintaedellytykset samalle viivalle

Jaa
Hyvinvointialan liiton keskeinen vaatimus sote-uudistuksessa on ollut saada tasapuoliset kilpailuedellytykset yksityiselle ja julkiselle hyvinvointipalveluiden elinkeinotoiminnalle. Liitto pitää tärkeänä, että valinnanvapautta viedään eteenpäin hallituksen aikaisempien linjausten pohjalta, jotta hyvinvointipalveluiden saatavuus voidaan turvata kaikille suomalaisille. Valinnanvapauden edistäminen on osa ihmisen itsemääräämisoikeutta, kuten valiokuntakin toteaa.

− Kilpailusta on hyötyä vain, jos se on reilua. Keino päästä mahdollisimman lähelle kilpailuneutraliteettia on asettaa julkisen ja yksityisen tuottajan toimintaympäristö samanlaiseksi, sanoo Hyvinvointialan liiton toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Perustuslakivaliokunnan mukaan julkisten sote-palveluiden yhtiöittäminen on perustuslain vastainen. Valiokunnan mukaan valinnanvapauden laajentamisessa ei sinänsä ole huomautettavaa.

Nyt on ratkaisevan tärkeää turvata reilu kilpailu muilla kuin yhtiöittämisen keinoin.

− Lakiin mahdollisesti kirjattavat kirjanpidon eriyttäminen ja kustannusten raportointi olisivat kannatettavia. Ne eivät kuitenkaan takaa ilman riittäviä sanktioita tavoiteltua lopputulosta. Toiminnan rahoituksen, palveluille asetettavien vaatimusten, julkisuuskäytäntöjen ja verokohtelun on oltava samat sekä julkiselle että yksityiselle toiminnalle, sanoo Rajakangas.

Hyvinvointialan liitto muistuttaa sote -uudistuksen keskeisistä tavoitteista: peruspalveluiden vahvistaminen, hallinnon keskittäminen ja tuotannon tehostaminen. Näin varmistetaan riittävät resurssit erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ja paljon tukea tarvitsevien palveluihin. Asiakkaille tärkeää on palvelujen saatavuus ja laatu, ei tuottajan organisoitumisen tapa.

− Näyttäisi siltä, että kaikki poliittiset ryhmät ovat sitoutuneet valinnanvapauslainsäädännön maaliin viemiseen. Hyvinvointialan liitto kannustaa huolelliseen mutta ripeään jatkovalmisteluun. Siirtymäsäännökset eivät saa tarpeettomasti pitkittää lakien voimaantuloa.

Lisätietoja:
Ulla-Maija Rajakangas, toimitusjohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 0400 374 164, ulla-maija.rajakangas@hyvinvointiala.fi
Hanna-Kaisa Järvi, yhteiskuntasuhdejohtaja, Hyvinvointialan liitto, p. 040 754 7728, hanna-kaisa.jarvi@hyvinvointiala.fi


Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. Liitto valvoo jäseniensä yhteisiä etuja. Se myös neuvoo jäseniään työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Liiton 1500 jäsentä työllistää yli 70 000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista. Liiton jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. Hyvinvointialan liitto on Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n jäsen. www.hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointialan liitto
Hyvinvointialan liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

09 17285570http://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1500 jäsentä työllistävät 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointialan liitto

THL:n tuore selvitys vanhuspalveluista: Yksityisillä henkilöstömitoitus toteutuu laatusuosituksen mukaisesti18.10.2018 10:25:59 EEST | Tiedote

Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitus näyttää Suomessa toteutuvan uuden laatusuosituksen valossa hyvin, selviää THL:n tuoreesta selvityksestä. Yli viidesosalla toimintayksiköistä mitoitus on yli 0,7. Vain 5 %:lla yksiköistä se jää alle 0,5, joka on vanhuspalveluiden laatusuositus. Nämä alle 0,5:n mitoituksen alittavat yksiköt ovat mitä ilmeisimmin julkisen sektorin yksiköitä, arvioi Hyvinvointiala HALIn johtava asiantuntija Aino Närkki. Hänen mukaansa toimiluvan omaavat yksityiset toimijat eivät saa tehostetun hoivan lupia alle 0,5:n mitoituksella. Myös hoitajien määrä on seurannut asiakkaiden määrän kasvua. Kahdessa vuodessa kotihoidossa työskentelevien lähihoitajien määrä on kasvanut noin 1 600:lla. Myös fysioterapeuttien ja sosionomien määrä on kasvanut. - Hyvän hoidon toteutumisen kannalta keskeistä on myös se, mitä työssä olevat hoitajat tekevät työvuoronsa aikana ja asiakkaiden kanssa. Asiakastyytyväisyyteen vaikuttaa paljon hoitajan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus. Myös käytett

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye