S-Pankin lainatilastot: Opintolainaa nostaneiden määrä kaksinkertaistunut viidessä vuodessa
Yli puolet opiskelijoista varmistaa toimeentuloaan opintolainan avulla: Kelan mukaan lukuvuonna 2021–2022 opintolainaa nosti 174 006 opiskelijaa. Määrä vastaa 55 prosenttia kaikista opintotuen saajista.
Opintolaina-asiakkaiden määrä kasvoi S-Pankissa vuonna 2022 noin 8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Opintolainaa nostaneiden määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.
Kiinnostus opintolainaan lähti selvään kasvuun vuonna 2017, kun opintotukeen ja opiskelijoiden asumisen tukeen tuli muutoksia. Opintolainan suosioon on vaikuttanut myös sen halpa hinta, mutta vuodesta 2022 alkaen lainojen korot ovat lähteneet nousuun.
”Opintolainan tarjoamalle taloudelliselle joustolle on selkeästi ollut kysyntää viime vuosina. Monella laina menee arkisiin kustannuksiin opintojen aikana. Ensi vuoden tilastoissa nähtäneen, mikä vaikutus korkojen nousulla on, eli otetaanko opintolainaa jatkossa vähemmän vai tarvitaanko sitä entistä kipeämmin, jos elinkustannusten nousu jatkuu”, sanoo S-Pankin asuntolainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen.
Korot voivat yllättää opiskelijan
Opintolainaa nostanut tai harkitseva opiskelija saattaakin miettiä nyt, miten korkojen nousu vaikuttaa opintolainaan tai omaan maksukykyyn opintojen päätyttyä. Korkojen nousun myötä opintolainankin kulut nousevat.
”Korkojen maksuun on syytä varautua jo etukäteen. Laina saattaakin olla odotettua kalliimpaa, mikäli korkotaso on maksuhetkellä korkeampi kuin mitä se lainaa nostaessa on ollut.”
Tyypillisesti opintolainaa aletaan lyhentämään noin kahden vuoden kuluttua opintotuen päättymisen jälkeen. Korkojen maksu aloitetaan jo hieman aiemmin, viimeisen pääomituksen jälkeen.
”Erityisen tärkeää olisi miettiä, ettei opintolainan lyhennys muodostu tulevaisuudessa liian suureksi, vaan rahaa jäisi myös muuhun elämiseen. Jos opintolainan maksuihin liittyy haasteita, kannattaa olla rohkeasti yhteydessä pankkiin ja keskustella asiasta. Näin tilanteeseen voidaan löytää yhdessä ratkaisuja”, neuvoo Airaksinen.
Näin opintolainaa nostetaan suurimmissa kaupungeissa
S-Pankin opintolaina-asiakkaat nostivat viime vuonna opintolainaa keskimäärin 4 975 euron edestä. Summa on suuruusluokaltaan sama kuin vuotta aiemmin.
Vuosittain nostettavan opintolainan määrä vaihtelee jonkin verran opiskelijan kotikunnan mukaan. Eniten opintolainaa nostettiin Helsingissä, jossa keskimääräinen opintolainasumma oli 5 132 euroa. Toiseksi eniten lainaa nostettiin Tampereella 5 057 euron edestä ja kolmanneksi eniten Turussa 5 046 eurolla. Vastaavasti opintolainaa nostettiin keskimäärin Joensuussa 4 973 euroa, Jyväskylässä 4 949 euroa ja Oulussa 4 830 euroa vuodessa.
Monelle nuorelle opintolaina on elämän ensimmäinen laina. Airaksinen neuvoo, että kannattaa vertailla eri pankkien hintoja ja vertailla lainojen korkoa, lainaehtoja ja kokonaiskustannuksia. Samalla kannattaa myös vertailla muiden pankkipalveluiden hintoja.
”S-Pankki on houkutteleva pankki opiskelijoille, sillä hintamme ovat opiskelijan kukkarolle sopivat. S-Pankki tarjoaa tilin, kortin, verkkopankkitunnukset ja mobiilipalvelut maksutta kaikille S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajille”, kertoo Airaksinen.
Opintolainalliset sijoittavat ja säästävät aktiivisesti
S-Pankin lainatilastoista näkyy myös, että sijoittaminen ja säästäminen kiinnostavat opiskelijoita. Vuonna 2022 S-Pankin opiskelevista opintolaina-asiakkaista 46 prosentilla oli käytössään säästämisen ja sijoittamisen palveluita, kuten rahastosijoituksia tai Säästäjä-palvelu, ja 9 prosentilla oli ASP-tili.
”Nollakorkoaikaan kuuli tarinoita siitä, että opintolainaa nostettiin sijoittamista varten sillä ajatuksella, että sijoituksista saatu korko on suurempi kuin opintolainasta maksettu korko. Tämä on kuitenkin riskisempää nyt, kun korot ovat nousseet. Pahimmassa tapauksessa sijoituskohde ei tuotakaan, eikä lainaa ja sen kuluja voikaan maksaa sijoituksen avulla”, Airaksinen neuvoo.
S-Pankin opintolainatiedot perustuvat S-Pankin lainatilastoihin ajalta 1.1.2018–31.12.2022. Tilastot on koostettu opintolainakannasta lainoista, joiden takaisinmaksu ei ole vielä alkanut. Yksittäisen asiakkaan tiedot eivät ole tunnistettavissa tilastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annemari Airaksinenkehityspäällikkö, lainapalvelut
Puh:010 767 9287annemari.airaksinen@s-pankki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Pankki osallistuu Finanssiala ry:n Huijarille luu kurkkuun -kampanjaan17.5.2024 13:30:00 EEST | Tiedote
Finanssialan yhteinen Huijarille luu kurkkuun ‑kampanja haluaa lisätä tietoisuutta suomalaisten kohtaamista verkkohuijauksista.
Perintöriitojen määrä kasvanut Suomessa jo kolmatta vuotta peräkkäin17.5.2024 08:12:00 EEST | Tiedote
S-Pankki Privaten laatiman selvityksen mukaan perintöriitojen määrä kasvoi vuonna 2023 jo kolmatta vuotta peräkkäin. Perintöriitojen määrä on yhdentoista vuoden tarkastelujaksolla ennätyslukemissa. Selvityksen mukaan riitojen määrä kasvoi suhteellisesti varsinkin Länsi-Uudenmaan, Lapin ja Satakunnan käräjäoikeuksissa.
S-Pankki Kiinteistöjen hallinnoiman salkun lääkärikeskus uudistui peruskorjauksessa14.5.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Pihlajalinna Dextra Munkkivuoren lääkärikeskus on läpikäynyt laajan peruskorjauksen. Rakennus vastaa nyt entistäkin paremmin erityisesti päivystyspalvelujen tuottamisen tarpeisiin ja jatkaa pitkää perinnettään monipuolisten terveyspalvelujen kotina. Rakennus kuuluu Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian kiinteistösijoitussalkkuun, jota S-Pankki Kiinteistöt Oy hallinnoi.
S-Pankin rahastolle toistamiseen Lipper-palkinto Pohjoismaiden parhaana30.4.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
S-Pankki High Yield Eurooppa ESG Korko -sijoitusrahasto on saanut arvostetun Lipper-palkinnon kahdessa kategoriassa jo toista vuotta peräkkäin. Pekka Siltalan luotsaama rahasto oli Pohjoismaiden paras viiden ja kymmenen vuoden tarkastelujaksoilla.
S-gruppens och S-Bankens kunder kan nu använda S-Förmånskort Visa med Apple Pay och lägga till S-Förmånskort i Apple Plånbok23.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
S-gruppen och S-Banken möjliggör idag användningen av Apple Pay för kunder med S-Förmånskort Visa. Apple Pay är ett säkert och enkelt sätt att betala och gör att kunderna inte behöver ge sitt betalkort till någon annan, trycka på fysiska knappar eller betala kontant. Därtill skyddar iPhone alla transaktioner. Ägarkunder kommer även att kunna lägga till sina S-Förmånskort i Apple Plånbok, vilket gör att de kan använda sin iPhone eller Apple Watch för att samla Bonus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme