Kirjalansalmen sillalle tulossa lisää liikennerajoituksia
Kirjalansalmen sillan kuntoa seurataan jatkuvasti ja sillalle on tehty tarkastuksia kesä-, elo- ja syyskuussa. Sillan kunto on heikentynyt oletettua nopeammin ja raskaan liikenteen aiheuttamia kuormituksia sillalla on tarpeen vähentää. Lisärajoitukseksi suunnitellaan raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvaa ratkaisua. Sen tarkempaa toteutustapaa selvitetään parhaillaan. Arvion mukaan järjestelyt voidaan ottaa käyttöön joulukuun loppuun mennessä. Mikäli sillan kunto edellyttää tätä nopeampia rajoitustoimia, sillalle joudutaan asettamaan painorajoitus päiväaikaan ja yöaikaan liikenne muutetaan yksisuuntaiseksi. Sillalla on turvallista liikennöidä. Rajoitukset on asetettu, jotta sillalla liikennöinti on turvallista.

Tilanne nyt
Toukokuussa asetettu 30 km/h nopeusrajoitus vähensi sillan liikkeitä, mutta kesän jälkeen sillan liikkeet lisääntyivät uudelleen. Suurimmat liikkeet sillalla aiheutuvat tilanteista, joissa kaksi raskasta ajoneuvoa kohtaavat sillalla vierekkäisillä kaistoilla. Sillan kuormituksen vähentämiseksi etsitään ratkaisuja, joilla voidaan minimoida liikennehaitat ja ylimääräiset kustannukset elinkeinoelämälle. Nopeasti toteutettavia keinoja on kuitenkin vähän. Ne perustuvat liikenteen rajoittamiseen ja / tai painorajoituksiin. Muiden vaihtoehtojen toteutus kestää kauan tai liikenteen välityskyky ei ole riittävä nykyiseen liikennemäärään.
Sillalla on turvallista liikennöidä, siksi rajoitukset on asetettu. Rajoituksia asetetaan lisää, jos sillan kunto sitä edellyttää.
Jatkotoimenpiteet
Ensisijaisesti selvitetään toteutustapaa raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvalle ratkaisulle. Sillä voidaan vähentää raskaan liikenteen kuormitusta minimoiden samalla rajoitusten aiheuttamat haitat elinkeinoelämälle ja muulle liikenteelle. Toteutus edellyttää odotusalueiden rakentamista raskaalle liikenteelle molemmin puolin siltaa. Muu liikenne, ml. linja-autot, kulkevat normaalisti nykyisillä 2 kaistalla. Liikennejärjestelyjen toimivuus varmistetaan ensivaiheessa käyttämällä liikenteenohjaajia ainakin päiväaikaan, sillä liikennevalo-ohjauksella ei pystytä takaamaan raskaan liikenteen 60 metrin etäisyyden noudattamista.
Ratkaisu on innovatiivinen, siitä ei ole aikaisempaa kokemusta ja toteutukseen sisältyy paljon epävarmuustekijöitä. Haasteellisinta on löytää toimivaa toteutustapaa raskaan liikenteen odotuspaikoille, sillä tilaa on vähän, siinä on maaperään liittyviä ongelmia ja liittymien toimivuus pitää turvata. Toteutuskelpoista tapaa selvitetään parhaillaan. Liikenteen sujuvuutta ja odotusalueiden mitoitustarvetta on selvitetty simulaatioilla, mutta etukäteen ei ole täyttä varmuutta, miten liikenne sujuu käytännössä. Uudenlaiset liikennejärjestelyt edellyttävät uuden opettelua sekä tarkkaavaisuutta ja yhteispeliä myös tienkäyttäjiltä. Arvion mukaan järjestelyt voidaan ottaa käyttöön joulukuun loppuun mennessä.
Tässä vaiheessa emme kuitenkaan pysty varmuudella sanomaan, onko raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuva ratkaisu riittävän nopeasti toteutettava rajoitusvaihtoehto. Mikäli sillan kunto edellyttää nopeampia rajoitustoimia, sillalle tullaan asettamaan painorajoitus päiväaikaan ja yöaikaan kaikki liikenne muutetaan yksisuuntaiseksi ilman painorajoitusta.
Sillan kunto heikkeni kesän jälkeen odotettua nopeammin, mutta tilanne on vakiintunut uudelleen. Raskaan liikenteen muuttaminen yksisuuntaiseksi sillan vaurioitumisen vuoksi on tässä vaiheessa riittävä toimenpide. Sillä estetään suurin kuormitus, joka nykyisin aiheutuu kahden raskaan ajoneuvon kohtaamisesta. Lisäksi jatkossakin on tärkeä huomioida, että raskailla ajoneuvoilla säilyy riittävä etäisyys toisiinsa. Sillan vaurioituminen on kuitenkin edennyt, eikä nyt tehtävät rajoitustoimet välttämättä pysty täysin pysäyttämään vaurioiden etenemistä. Tämän vuoksi käynnistetään suunnittelu varasillan rakentamisesta työmaasillan itäpuolelle ja selvitetään ratkaisun toteutuskelpoisuutta. Päätös varasillan rakentamisesta tehdään vasta suunnitelman valmistuttua. Varasillan rakentaminen kestää noin 6 kk ja maksaa arvion mukaan n. 5–8 M€. Tällöin kaikki liikenne siirtyisi varasillalle. Kirjalansalmen sillasta on tehty myös varareittisuunnitelma, joka on nopeammin käyttöön otettavissa, mutta sen kapasiteetti on varasiltaa rajoitetumpi.
Rajoituksia on noudatettava
Tilanne on vakava. Teemme kaikkemme, jotta liikenne siltapaikalla turvataan uuden sillan valmistumiseen saakka. Myös jokaisella tienkäyttäjällä on vastuu noudattaa asetettuja liikennerajoituksia. Rajoitusten noudattamatta jättämistä ei pystytä teknisesti estämään, vaan jokaisen tienkäyttäjän oma vastuu korostuu. Myös yhteistyötä poliisin kanssa on tiivistetty liikenteen valvonnassa.
Uusien rajoitusten käyttöönotosta viestitään tarkemmin, kun toteutustapa ja aikataulu tarkentuvat, viimeistään marraskuun lopussa.
Kirjalansalmen sillan kuntoa ja liikennerajoituksia koskevat tiedot on koottu verkkosivuille
Verkkosivut suomeksi: https://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi-erityistilanteiden-infosivu-kirjalansalmen-silta
Verkkosivuilta löytyy perustietoa sillasta, tehdyistä korjaustöistä, voimassa olevat liikennerajoitukset sekä tietoa raskaiden kuljetusten massoista ja erikoiskuljetusten tilanteesta. Sivuille on koottu myös usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia.
Lisätietoja: Liikenteen asiakaspalvelu, p. 0295 020 600
Avainsanat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Salon lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon8.9.2025 11:24:56 EEST | Tiedote
Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 375.9.2025 11:25:45 EEST | Tiedote
Viikolla 37 tehdään päällystöitä Varsinais-Suomessa Salossa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Raumalla, Huittisissa ja Kokemäellä.
Valtatiellä 2 Nakkilassa aloitetaan Tattaranjoen sillan uusiminen – liikenne ohjataan varasillalle5.9.2025 09:50:11 EEST | Tiedote
Maanantaiaamuna 8.9.2025 valtatiellä 2 Nakkilassa otetaan käyttöön varasilta Tattaranjoen siltatyön ajaksi. Varasilta on rakennettu sillan koillispuolelle ja se on käytössä kesäkuuhun 2026 asti.
Den starka efterfrågan på landsbygdens företagsstöd fortsätter i Egentliga Finland3.9.2025 14:15:35 EEST | Pressmeddelande
Landsbygdsföretagens utvecklingsvilja är livligast i Egentliga Finland. Företagsstöd som ingår i EU:s landsbygdsfinansiering beviljas av NTM-centralen och Leader-grupperna. NTM-centralens ledande företagsexpert Hilkka Halla ger anvisningar för beredningen av ansökningarna.
Maaseudun yritystukien vahva kysyntä jatkuu Varsinais-Suomessa3.9.2025 14:15:35 EEST | Tiedote
Maaseudun yritysten kehittämishalu on vilkkainta Varsinais-Suomessa. EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia myöntävät ELY-keskus ja Leader-ryhmät. ELY-keskuksen johtava yritysasiantuntija Hilkka Halla antaa ohjeita hakemusten valmisteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme