Rakennusalan asiantuntijoiden järjestö RIL nauttii sidosryhmiensä luottamusta
Rakennetun ympäristön asiantuntijoita edustava RIL teetti viime vuoden lopulla T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksen ymmärtääkseen sidosryhmiensä tarpeita ja odotuksia. Mielikuvat RILin toiminnasta ovat hyviä, jopa erinomaista tasoa kaikilla osa-alueilla.
Viime vuoden lopussa toteutetussa tarkastelussa avainsidosryhmät arvioivat RILin mainetta T-Median Luottamus&Maine-tarkastelun mukaisesti kahdeksassa osa-alueessa: hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet ja palvelut, työpaikka sekä vastuullisuus. Arvosanat nousivat hyvälle, tai jopa erinomaiselle tasolle kaikilla osa-alueilla. Vahvimmat mielikuvat sidosryhmät omasivat RILin taloudesta ja työpaikasta.
Mielikuvat RILin johtamisen, hallinnon ja vuorovaikutuksen osa-alueilla ovat verrattaen poikkeuksellisen hyviä.
“Tulokset kertovat siitä, että RILin suunta nähdään oikeana, sen toimintatapoja leimaa avoimuus ja sillä vaikuttaisi olevan kyvykkyyttä kuunnella sidosryhmiensä tarpeita sekä käydä lämminhenkistä dialogia”, tutkimuksen analysointiin osallistunut T-Median vanhempi neuvonantaja, FT Elina Melgin toteaa.
Tuloksien mukaan ulkoiset sidosryhmät kokevat RILin hyvänä kumppanina, haluavat kuulla sen kantoja ja ovat valmiita puhumaan organisaatiosta hyvää.
”Vaikuttaakin siltä, että RIL voisi entisestään vahvistaa kumppanuuksiaan ja verkostoaan panostamalla kekseliäisiin hankkeisiin ja rohkeaan brändityöhön.”
Tutkimuksessa kerättiin palautetta myös avointen kommenttien muodossa. Vastauksissa korostuivat teemoina RILin luotettavuus, asiantuntijuus ja hyvät verkostot.
“RILin tuottamat julkaisut mielletään laadukkaiksi ja sen nähdään aidosti pyrkivän alan ammattilaisten yhteispelin edistämiseen. Tällaiset kommentit ovat onnittelun paikka”, Melgin sanoo.
Näin tutkimus toteutettiin
- Avainsidosryhmät arvioivat RILiä T-Median Luottamus&Maine-tutkimusmallilla, jossa organisaation saama mainepistemäärä muodostuu kahdeksan eri osa-alueen keskiarvona. Osa-alueet ovat yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet & palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.
- Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 30.11.-15.12.2023.
- RIL vastasi tutkimusotoksen muodostamisesta ja T-Media tutkimuskutsujen lähettämisestä.
- Tutkimuskutsuja lähetettiin yhteensä 962 henkilölle, joista 97 vastasi tutkimukseen hyväksytysti.
Yhteyshenkilöt
Henriikka HellströmJohtaja, viestintä ja jäsenyysRIL
Puh:040 554 8857henriikka.hellstrom@ril.fiJenni AholaAsiantuntija, viestintä ja jäsenyysRIL
Puh:040 834 2705jenni.ahola@ril.fiKuvat
RIL ry
RIL on valtakunnallinen puolueeton asiantuntijaorganisaatio ja osaajayhteisö, jonka tarkoituksena on edistää kestävän rakennetun ympäristön rakentamista sekä mahdollistaa jäsentensä jatkuva kehittyminen. RIL edistää hyvää suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitokulttuuria ja rakennusalan ammattitaidon kehittymistä Suomessa. Vuonna 1934 perustettu järjestö yhdistää yli 6 700 rakennetun ympäristön alan huippuosaajaa teekkareista tohtoreihin ja yamk-opiskelijoista yamk-tutkinnon suorittaneisiin.
www.ril.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta RIL ry
Ukrainan jälleenrakentaminen vaatii digitalisaatiota asiantuntijapulan vuoksi3.5.2024 11:55:54 EEST | Tiedote
Rakennetun ympäristön digitalisaatioon keskittyvän BIM-päivän pääpuhujat tulevat Iso-Britanniasta ja Ukrainasta. Tilaisuuden tavoite on löytää ratkaisuja muun muassa rakennusalan tuottavuuden kehittämiseen ja resurssipulaan.
Vuoden 2024 rakennusalan diplomi-insinööri on rakennusfysiikan professori Juha Vinha25.4.2024 19:45:00 EEST | Tiedote
RIL on valinnut Vuoden 2024 rakennusalan diplomi-insinööriksi Juha Vinhan, joka toimii Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professorina ja Oulun yliopiston rakennusfysiikan dosenttina. Hän on työskennellyt lähes 30 vuotta rakennusfysiikan tutkimuksen ja opetuksen kehittäjänä Suomessa.
Rakennusalan diplomi-insinöörien mediaanipalkka ylitti ensimmäisen kerran 6 000 euroa14.2.2024 12:54:36 EET | Tiedote
RIL ry:n palkkakyselyyn vastanneiden rakennetun ympäristön alan diplomi-insinöörien kuukausiansioiden keskiarvo oli vuonna 2023 noin 6 530 euroa. Mediaanipalkka nousi ensimmäisen kerran 6 000 euron rajapyykin yli. Miesten keskiarvopalkat nousivat selvästi enemmän kuin naisten, ja mediaanipalkoissa vertailtuna ”RIL-naisen euro” oli 85 senttiä. Tilannetta työpaikoilla vakaana pitäneiden osuus on romahtanut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme