Helsingin kaupunginhallitus esittää Itäkeskuksen peruskoulun ja lukion kaavaratkaisun hyväksymistä
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 15.4. esittää valtuustolle Itäkeskuksen peruskoulun ja lukion alueen asemakaavan hyväksymistä. Kaupunginhallitus hyväksyi myös Helsingin kaupunkikonsernin sopimusten hallinnan ohjeen.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Itäkeskuksen peruskoulun ja entisen Helsingin kielilukion alueen asemakaavan muutoksen hyväksymistä. Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden päiväkodin ja leikkipuiston rakentamisen alueelle, peruskoulun laajentamisen, alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyiden parantamisen sekä lukiorakennuksen purkamisen ja lukiotontin kehittämisen esimerkiksi liikuntarakentamista varten.
Tavoitteena on mahdollistaa varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja liikunnan palveluiden kehittäminen sekä maisemallisesti keskeneräisen ympäristön viimeistely. Lisäksi kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma, jonka mukaan Olavinlinnantie jatketaan koulutontille saakka.
Asemakaavan muutos etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Kaupunginhallitus päätti lisäksi hyväksyä Helsingin kaupunkikonsernin sopimusten hallinnan ohjeen, jonka muutostarve kohdistui erityisesti kuntien lisääntyneeseen sopimusperusteiseen palvelutuotantoon ja palvelujen ostojen suureen taloudelliseen merkitykseen.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja hyväksyttiin Lauttasaaren Isokaaren asemakaavan muutos15.5.2024 20:44:59 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Vuosaaressa osoitteessa Heteniityntie 4 sijaitsevan Vuoniityn peruskoulun, Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen sekä laajennuksen hankesuunnitelman.
ICT-yritykset vahvasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle – sektorin voimakas kasvu jatkuu15.5.2024 09:22:31 EEST | Tiedote
ICT-sektori on yksi Suomen voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista. Se on noussut kokoluokaltaan Suomen suurten toimialojen rinnalle ja sen vuosittainen liikevaihto ylittää jo rakentamisen toimialan. Lähes 70 prosenttia kaikkien suomalaisten ICT-yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta syntyy pääkaupunkiseudulla, ja yli puolet alan henkilöstöstä työskentelee joko Espoossa tai Helsingissä. Erityisesti ohjelmistokehitys on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa.
Syötävä Helsinki -viikot ovat ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen yhteistyön tulos – tarjolla sata tapaa kokea kaupungin laadukas ruokakulttuuri14.5.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki juhlistaa ruokakulttuuriaan ensimmäistä kertaa järjestettävillä Syötävä Helsinki -ruokaviikoilla 24.5.–16.6.2024. Tänään järjestetty mediatilaisuus ruoka-alan toimittajille tarjosi esimakua tulevista tapahtumista sekä keskustelua Helsingin ruokainnovaatioista ja ravintolakulttuurista.
Pakkalan uuden keskuskeittiön hankesuunnitelma etenee valtuustoon13.5.2024 18:44:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 13. toukokuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Palvelukeskusliikelaitoksen käytössä olevan Pakkalan keskuskeittiön korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietomurron selvitystyö edennyt13.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti 2.5.2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta. Tietomurron selvitystyötä on jatkettu kaupungin ja ulkoisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Kaupunki järjesti tiedotustilaisuuden maanantaina 13.5.2024 kertoakseen selvitystyön etenemisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme