Kehysriihi vastasi kuntien huoliin osittain – normien keventämisessä edettävä ripeästi
Kuntaliitto ja kunnat ovat helpottuneita, että hallitus lupasi kehysriihessä kompensoida edes osan sote-uudistuksen loppulaskuun liittyvästä valtionrahoituksen leikkauksesta. Jos leikkaus olisi toteutunut täysimääräisesti, se olisi merkinnyt 400 miljoonan euron pysyvää vähenemistä kuntien valtionosuuksiin. Myös kunnallisverotuksen efektiivisyyden parannus tuo pitkällä aikavälillä kuntien taloudenhoitoon lisää liikkumavaraa.
– Kehysriihessä hallitus lupasi lisätä kutien peruspalvelujen valtionosuuksia 277 miljoonaa euroa vuodesta 2025 lähtien. Tämä on tärkeä kädenojennus kunnille ja turvaa osittain esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen tulevaisuutta. Valitettavasti kunnille jää edelleen sopeuttamistarvetta, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen kommentoi kehysriihen neuvottelutulosta.
Kunnat ovat sote- ja TE-palvelu-uudistusten keskellä nyt äärimmäisen vaikean talousnäkymän edessä. Kuntien talouden tila on heikentymässä nopeasti: kustannukset kasvavat, verotulo- ja valtionosuuskehitys on vaimeaa ja investointitarpeet jatkuvat suurina. Samaan aikaan hallituksen lisäsopeutustoimet koskevat myös kuntasektoria.
Normien keventämiseen vauhtia, rahoitusta ei saa leikata ennenaikaisesti
Hallituksen normien ja tehtävien purkamisen kustannusvaikutuksesi on kehyksessä arvioitu 100 miljoonan euron säästöt. Tämä on Kuntaliiton mukaan hyvä ja realistinen tavoite, sillä kunnat ovat löytäneet toimintaansa jäykistävää normitusta runsaasti, ja toivovat joustoa tehtävien hoitamiseen paikallisesti parhaalla tavalla.
– Normien purkamisen ansiosta syntyvää säästöä ei saa kuitenkaan imeä kuntarahoituksesta ennen, kuin yhtäkään normia on saatu oikeasti purettua. Normien keventäminen on vasta alkuvaiheessa, eli kuntien purkuehdotukset ovat ministeriöiden arvioitavina, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen muistuttaa.
Työllisyyden ja kotoutumisen palvelut siirrettävä kuntiin kustannusneutraalisti
Kuntaliitto on huolissaan siitä, että kehysriihilinjaukset eivät tuoneet uutta linjausta ensi vuoden alusta käynnistyvään TE-palvelu-uudistukseen. TE-palvelut on siirrettävä kunnille kustannusneutraalisti, mutta tämä ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole toteutumassa.
– Tämän hetken tietojen mukaan työllisyyden edistämiseen ja kotoutumiseen liittyviä rahoja pikemminkin leikataan kuin lisätään, samalla kun nämä palvelut siirtyvät valtiolta kuntien tehtäväksi, varatoimitusjohtaja Timo Reina kommentoi.
– Hallitus on luvannut kompensoida kunnille siirtyvien tehtävien kustannukset täysimääräisesti kunnille. Kunnat ovat toivoneet työllisyyden edistämisen ja kotoutumisen palvelujen kokonaisvastuuta, mutta rahoituksen alimitoitus vaarantaa palvelujen laadun heti uudistuksen alussa, Timo Reina toteaa.
Lisätietoja:
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
Pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175
Kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen, p. 050 575 9090
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-KlemettiViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiKunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
40 procent av kandidaterna i EU-valet är fullmäktigeledamöter16.5.2024 09:09:32 EEST | Tiedote
Av kandidaterna i Europaparlamentsvalet är närmare hälften, dvs. 40 procent, ledamöter i kommunfullmäktige, enligt en utredning som Kommunförbundet gjort. I valet 2019 var motsvarande andel en tredjedel, vilket innebär att fler fullmäktigeledamöter nu kandiderar till Europaparlamentet än tidigare. Sammanlagt 232 personer ställer upp i EU-valet och av dem är 92 för tillfället ledamöter i kommunfullmäktige.
EU-vaalien ehdokkaista 40 prosenttia on kunnanvaltuutettuja16.5.2024 09:03:29 EEST | Tiedote
Europarlamenttivaalien ehdokkaista lähes puolet eli 40 prosenttia istuu kuntien valtuustoissa, ilmenee Kuntaliiton selvityksestä. Vuoden 2019 vaaleissa vastaava osuus oli kolmannes eli kunnanvaltuutettuja on nyt pyrkimässä aiempaa enemmän parlamenttiin. Yhteensä europarlamenttiin hakee 232 ehdokasta, joista 92 on tällä hetkellä kunnanvaltuutettuja. Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom arvioi, että vaativien luottamustehtävien kasautuminen ja hoitaminen monella eri päätöksenteon portaalla voi olla haastavaa.
Guld till Björneborg och Vanda i FM i kommunal kommunikation14.5.2024 20:30:40 EEST | Tiedote
Björneborg och Vanda vann guld i finska mästerskapet i kommunal kommunikation. Björneborg vann i kategorin årets kommunikationskampanj och Vanda i kategorin Årets kommunikationsåtgärd.
Kuntaviestinnän SM-kilpailun kultaa Poriin ja Vantaalle14.5.2024 20:29:07 EEST | Tiedote
Pori ja Vantaa voittivat kultaa Kuntaviestinnän SM-kilpailussa. Pori voitti vuoden viestintäkampanja-kategorian, ja Vantaa vuoden viestintäteko-kategorian.
Kommuninvånarnas inställning till kommunerna utreds med omfattande enkät2.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Inom den närmaste veckan får 32 900 medborgare runtom i landet per post ett formulär med frågor om deras uppfattning om hemkommunen och om hur olika frågor sköts i kommunen. Samtidigt utreds vad uppgiftslämnarna anser om den kommunala servicen och hur de deltar i kommunens beslutsfattande. Postningarna av enkäten har inletts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme