Innostava mahdollisuus vaikuttaa – Keskiuusimaalaiset ideoivat parempaa digiasiointia
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) puntaroivassa asukaspaneelissa reilu 40 keskiuusimaalaista ideoi Keusoten digiasioinnin kehittämistä hyvässä hengessä. Paneeliin osallistuneet kertoivat oppineensa uutta ja saaneensa innostavan mahdollisuuden vaikuttaa. Hyvinvointialueen päätöksentekijät saavat panelisteilta suosituksia digiasioinnin kehittämiseksi.
Keusote on viime vuosien aikana kehittänyt digitaalisia asiointimahdollisuuksia, jotta sote-palveluissa asiointi olisi mahdollisimman sujuvaa, turvallista ja monimuotoista. Hyvät digipalvelut edellyttävät kuitenkin jatkuvaa kehittämistä. Keusoten puntaroivaan asukaspaneeliin kokoontui huhtikuussa reilu 40 eri-ikäistä ja eri taustoista tulevaa keskiuusimaalaista pohtimaan, miten Keusoten digiasiointia tulisi kehittää.
Puntaroiva asukaspaneeli järjestettiin tänä keväänä Keusotessa jo toisen kerran:
– Jälleen saimme kuulla kattavasti eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien asukkaiden erinomaisia ideoita sote-palveluidemme kehittämiseksi. Saimme Keusoten palveluihin monta tärkeää kehittämisideaa. Panelistit kertoivat, että tällainen konkreettinen vaikuttamismahdollisuus antoi heille muun muassa paljon toiveikkuutta, kertoo johtava asiantuntija Tero Seitsonen Keusotelta.
Keusoten poliittiset päättäjät saavat toukokuussa 2024 panelisteilta loppulausuman, jossa on panelistien valitsemat tärkeimmät, konkreettiset toimenpidesuositukset digipalveluiden kehittämiseksi.
Digiasiointiin mieluummin porkkanaa kuin keppiä
Panelistit pohtivat sote-palveluiden digiasioinnin kehittämistä sekä omasta, käyttäjän näkökulmasta että hyvinvointialueen resurssien näkökulmasta.
– Yksi keskeinen idea puntaroivassa asukaspaneelissa oli esimerkiksi se, että oman asian etenemistä voisi seurata jollakin sovelluksella, tekstiviestein tai sähköpostitse. Tämä helpottaisi asiakkaan tilannetta antamalla ajantasaista tietoa siitä, miten ja millä aikataululla asian käsittely etenee. Hyvinvointialueen näkökulmasta se taas parantaa resurssien käyttöjä, kun päällekkäiset yhteydenotot vähentyvät, Seitsonen pohtii.
Myös digiasioinnin saavutettavuus, helppokäyttöisyys ja vapaaehtoisuus puhutti panelisteja.
– Panelistit nostivat esiin, että digipalveluiden tulee olla helppokäyttöisiä, vaikka itse ei puhuisi ns. virastokieltä, ja että digipalveluiden käyttöön tulee saada tukea. Lisäksi pidettiin tärkeänä, että jatkossakin sekä itse palveluita että tietoa palveluista on saatavilla muillakin tavoin kuin verkossa. Panelistit toivoivat, että digiasiointiin houkutellaan mieluummin porkkanalla kuin kepillä, summaa Seitsonen.
Puntaroivat asukaspaneelit toteutetaan yhteistyössä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa. Kutsut asukaspaneeliin lähetettiin keskiuusimaalaisille Digi- ja väestötietovirastolta saadun satunnaisotoksen perusteella, jotta asukaspaneelissa kuuluu mahdollisimman kattavasti eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien hyvinvointialueen asukkaiden ääni.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero Seitsonen
johtava asiantuntija
Hyvinvointi, terveys ja asiakkuudet
p. 050 497 2554
tero.seitsonen@keusote.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten aluehallitus: hyvinvointialuejohtajan rekrytointi ja Hyrylän sote-keskus etenevät16.5.2024 08:45:22 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus päätti kokouksessaan 15.5.2024 hyvinvointialuejohtajan virkavaalista ja Hyrylän sote-keskuksen tarveselvityksestä ja omistusmuodosta.
Hyvinvointialueiden rahoitus riittämätön: Uusia toimenpiteitä tarvitaan 30 miljoonan euron edestä14.5.2024 15:55:17 EEST | Tiedote
Hyvinvointialuelainsäädäntö velvoittaa hyvinvointialueita kattamaan alijäämänsä viimeistään vuoden 2026 tilinpäätöksessä. Keusoten alijäämän kattamiseksi ja lainanottovaltuuden saamiseksi aluevaltuusto hyväksyi huhtikuussa 2024 tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman vuosille 2024–2026.
Keusote laajentaa lähineuvontapisteitä Hyvinkäälle ja Mäntsälään2.5.2024 15:41:51 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle avautuu kaksi uutta lähineuvontapistettä. Toukokuun alussa avautuvat uudet pisteet Hyvinkään perhekeskukseen Renttolle ja Mäntsälän terveysasemalle. Pisteiltä tarjotaan kasvotusten tapahtuvaa ajanvarauksetonta ohjausta ja neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvissä asioissa lukuun ottamatta ajanvarausta.
Aluehallituksen päätöksiä 23.4.: Mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluiden käyttövara yhdenmukaistetaan25.4.2024 08:58:50 EEST | Tiedote
Osana aluevaltuuston päättämää tuottavuus-ja taloudellisuusohjelman päätösten täytäntöönpanoa, aluehallitus päätti alentaa mielenterveys-ja päihdehuollon asumispalveluissa olevan käyttövaran lakisääteiseksi vähimmäiskäyttövaraksi 182 euroa kuukaudessa 1.6.2024 alkaen.
Keusoten uudessa palvelukatalogissa tiedot lähes 100 palvelusta22.4.2024 10:51:04 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) on julkaissut Keusoten palvelukatalogin, jossa on palvelukuvaukset hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme