Näyttelijä Peter Franzénille uusi rooli juoma-alalla
Vuosi sitten esitelty suomalainen Lingoncello-käsityölikööri panostaa kansainvälistymiseen näyttelijätähti Peter Franzénin avulla. Lingoncello kuuluu kansainvälisessä kasvussa olevaan cello-juomien kategoriaan, jonka tunnetuin edustaja on italialainen limoncello. Suomessa keksitty ja kotimaisista puolukoista valmistettu likööri haastaa markkinaa pohjoisen tyylikkyydellä, laadulla ja ainutlaatuisella maulla. Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kuuluva näyttelijä Peter Franzén tulee vauhdittamaan Lingoncellon koti- ja kansainvälistä kasvua liittymällä juoman innovoineen Mother’s Milk Beveragesin osakkaaksi. Yhtiö on kehittänyt myös kulttimainetta nauttivan Puolustuslaitos-juomaperheen.
Suomalainen Lingoncello teki Ranskan maaseudulla asuvaan ja tilallaan maata viljelevään Peter Franzéniin vaikutuksen ja sai näyttelijän mukaan alkoholialalle. Oivalluksen omaava ja korkeaa laatua edustava suomalainen juomainnovaatio on paitsi maukas, myös tyylikäs kokonaisuus. Brändinrakentamisen ja sen kansainvälisen tunnettuuden kasvattamisen näkökulmasta tunnetun näyttelijän valitseminen tuotteen kasvoiksi ulkomailla on perusteltua. Peter Franzénilla on kuitenkin myös syvempi kiinnostus aiheeseen.
”Olen Ranskassa asuessani oppinut, mikä rooli cello-kategorian juomilla on eurooppalaisessa ruokakulttuurissa. Ne kuuluvat kotien vakiojuomiin ja nostetaan esiin juhla-aterioiden jälkeen. Isännillä ja emännillä on yleensä oma salainen reseptinsä sitruksista, etupäässä sitruunasta, appelsiinista, mandariinista tai limestä valmistettuun cello-likööriin”, kertoo Peter Franzén ja jatkaa: ”Ilahduin, että saman pirteän happamuuden löytää myös meidän puolukastamme. Lingoncello on paitsi nerokas keksintö, myös ainutlaatuinen juoma, joka raikastaa mielikuvaa suomalaisesta alkoholialasta ja vahvistaa Suomen gastronomista roolia kansainvälisessä nautintokulttuurissa.”
Suomalaisella Lingoncellolla tavoitellaan positiota juomatrendien huipulla, eli kesäisissä spritz-juomasekoituksissa, cocktaileissa ja laadukkaiden aterioiden digestiivinä.
”Lingoncello on nimeään myöten täynnä puhdasta suomalaista tyylitajua ja eksotiikkaa. Sen konsepti on selkeä ja nerokas nimi kertoo heti, mistä on kysymys. Puolukka tuo juomaan riittävästi happoa, mikä mahdollistaa myös muiden cocktailklassikoiden versioinnin”, lisää Franzén.
Myös Lingoncello syntyi saunassa
Ohjaaja Juuso Syrjän, Joonas Mäkilän, Mika Wistin ja Roy Heroldin vuonna 2012 perustama juomayhtiö Mother’s Milk Beverages sai Lingoncellon luomisessa yhteistyökumppanikseen Suomen toiseksi vanhimman edelleen toimivan perheyrityksen Lignell & Piispasen. L&P on toinen Lingoncello-brändin omistajista ja vastaa liköörin valmistuksesta, pullotuksesta ja jakelusta. Lingoncello-innovaation lisäksi Mother’s Milk Beverages on luonut myös Puolustuslaitos-juomaperheen, johon kuuluu Puolustuslaitos Leikattua, Puolustuslaitos Viinaa sekä Puolustuslaitos Punaviiniä ja Valkoviiniä.
”Lingoncello on ollut markkinoilla vuoden, mutta matka saunaillan päätteeksi kehitetystä ja lauteiden alla kypsyneestä prototyypistä valmiiksi, kansainvälisille markkinoille sopivaksi tuotteeksi on ollut pidempi. Alusta asti oli selvää, että haluamme hurmata kansainväliset digestiivi- ja cocktailmarkkinat kirpeällä suomalaisella puolukalla”, kertoo Mothers Milk Beveragen perustajaosakas Joonas Mäkilä ja lisää:
”Lingoncello myy Alkon lisäksi hyvällä volyymillä jo Helsinki-Vantaalla ja Rovaniemellä, Arlandan lentokentällä Ruotsissa sekä Tallinnan ja Tukholman laivoilla. Tavoitteenamme on kotimarkkinan lisäksi kasvattaa nyt Saksan, Tšekin, Unkarin ja Englannin markkinaa. Työn alla ovat myös Kanada ja Yhdysvallat. Näihin saamme apua Peter Franzénilta ja hänen viihdealan verkostoltaan maailmalla. Uskon, että yksi oikea kontakti, tilaisuus ja lasillinen voi viedä puolukkajuomamme todella isoihin pöytiin.”
Mättäältä lasiin
Villistä suomalaisesta luonnosta makunsa saavassa Lingoncellossa yhdistyvät makeus, pehmeys ja kirpeys. Maailmanlaajuisesti rekisteröidyn tuotteen brändiin ja pakkauksen ulkoasuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Lingoncello voidaan nauttia digestiivinä tai jälkiruuan kanssa sellaisenaan, mutta sitä voi käyttää myös pohjana monenlaisiin juomasekoituksiin. Suomessa mm. Lapland Hotels, Scandic Hotels ja Osuuskauppa Suur-Savo ovat ottaneet juoman kattavaan valikoimaan.
”Tässä tuotteessa kiteytyy suomalainen estetiikka ja maku. Lingoncello nousee tänä keväänä meidän kaikkien hotellien valikoimiin paitsi spritzeinä, myös muina cocktaileina ja näkäräisinä. Ulkomaiset vieraamme ovat olleet myytyjä maistaessaan suomalaista celloa ja uskon, että tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin”, kertoo Lapland Hotelsin kehityspäällikkö Riikka Tenhunen ja lisää: ”Pehmeä, mutta puolukkaisen kirpeä maku toimii mainiosti myös Lingoncello & Tonic ja Ling Royal -cocktaileissa sekä Negronin puolukkaisena Lingroni-versiona. Nerokas juoma tuo makua myös moniin jälkiruokiin.”
0,5 litran pullo 19,85 euroa.
Alkoholipitoisuus 25 %
Sokeria 300 g/l
Lingoncello-cocktailit
Lingoncello Spritz
Lingoncelloa 5 cl
Proseccoa 10 cl
Soodaa 3 cl
Puolukoita ja/tai sitruunan viipale
Jäitä
Lasi: Spritz- tai punaviinilasi
Ling Royal
Lingoncelloa 2 cl
Kuohuviiniä 12 cl
Lasi: Kuohuviinilasi
Lingoncello Negroni
Lingoncelloa 4 cl
Punainen vermouth 4 cl
Gin 4 cl
Appelsiinin viipale tai –kuori
Jäitä
Lasi: Old Fashion
Lingoncello Tonic
Lingoncelloa 4 cl
Tonic-vettä
Puolukoita ja/tai sitruunan viipale
Jäitä
Lasi: Highball
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Juuso Syrjä, CEO, Mother's Milk Beverages
juuso@mothersmilkbeverages.com, +358 40 518 8155
Joonas Mäkilä, Mother’s Milk Beverages
joonas@bohemiangrowth.com, +420 604 212 857
Haastattelu-, tuotenäyte- ja kuvapyynnöt
Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
NH Collection Helsinki Grand Hansa herätti eloon historiallisen hotellikorttelin16.5.2024 11:40:03 EEST | Tiedote
Helsingin ytimen historiallisesti arvokas rakennuskokonaisuus palaa alkuperäisen kaltaiseen loistoonsa korkeatasoiseksi hotelliksi, kun NH Collection Helsinki Grand Hansa avasi ovensa vieraille 16. toukokuuta 2024. Hotellitoimintaa operoiva kansainvälinen Minor Hotels saa perinnökseen maineikkaan historian Suomen hotelli- ja palvelukulttuurin edelläkävijyyttä.
Suomi ja Viro hakevat maailmanennätystä saunapäivänä 8.6.10.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo lähes 40 vuoden ajan. Hyvinvoinnin trendin kasvaessa saunan suosio on nousussa myös maailmalla, mutta vahvimmin aito saunaperinne on säilynyt osana ihmisten arkea ja elämää Suomessa ja Virossa. Kaksi perinteistä saunakansaa tavoittelee saunapäivänä Guinness World Records -maailmanennätystä, joka syntyy helpoimmalla ja miellyttävimmällä mahdollisella tavalla: saunomalla lauantaina 8. kesäkuuta ja kertomalla siitä maailmalle.
Luka Nurmi aloitti Italian GT3-sarjan uudessa tiimissä, heti palkintopallille7.5.2024 11:03:09 EEST | Tiedote
Suomalainen Luka Nurmi kilpailee superautojen Italian GT3 -sprinttisarjassa nyt Emil Frey Racingin väreissä. Nurmi sai alleen entuudestaan tutun automerkin, kun viime kauden Ferrari 488 GT3 vaihtui Ferrari 296 GT3:een. Emil Frey Racingin myötä Luka Nurmen käyttöön tulivat myös kisainsinööri ja ajovalmentaja auttamaan nuorta suomalaista urapolullaan autourheilun huipulle. Kauden ensimmäiset GT3-sprinttikilpailut ajettiin viime viikonloppuna Italian Misanossa. Nurmi oli lauantaina 13., mutta nousi sunnuntain kisassa palkintopallille ja kolmanneksi.
Tapio Lehtisen Galiana WithSecure maaliin odoteltuaan loppusuoran tuulia ankkurissa25.4.2024 14:57:37 EEST | Tiedote
Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure purjehti Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduksen maaliin Isle of Wightin Cowesiin myöhään keskiviikkoiltana. Kilpailun loppuosa oli suomalaisvenekunnalle erittäin vaikea, mutta perille saapui hymyilevä, onnellinen sekä silminnähden kaikkensa antanut joukkue.
Minor Hotels yhtenäistää yritysilmeensä, NH Hotel Groupin uudeksi nimeksi Minor Hotels Europe & Americas23.4.2024 09:00:41 EEST | Tiedote
Globaaliin Minor Hotels -konserniin kuuluva NH Hotel Groupin vuosikokous päätti, että yhtiö toimii jatkossa nimellä Minor Hotels Europe & Americas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme