Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kaavaratkaisuista Laajasaloon ja Itäkeskukseen
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 24.4. myös Stadin ammattiopiston hankesuunnitelmasta.
Valtuuston hyväksymä Laajasalon asemakaavan muutos koskee Nuottaniemen huviloita ja virkistysaluetta, joka sijaitsee Laajasalon eteläosassa Santahaminaa vastapäätä. Kaavaratkaisun tarkoituksena on mahdollistaa ympärivuotinen asuminen alueen neljässä kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa huvilassa.
Kaavaratkaisu on tehty, koska kaupungin toimitilastrategian mukaisesti kaupunki luopuu rakennuksista, joille sillä ei ole omaa palvelukäyttöä. Tavoitteena on, että alueen huvilat kunnostetaan ja että huviloita sekä niiden pihapiirejä vaalitaan. Kaupungin on tarkoitus myydä huvilat ja myydä tai vuokrata niille osoitetut tontit. Muu alue säilyy laajalti yleisenä virkistysalueena.
Kaavassa on erityisesti pyritty ratkaisemaan, että alueen luonto-, maisema- ja kulttuurihistorialliset arvot otetaan huomioon ja että alueen tärkeimmät piirteet säilyvät osana alueen identiteettiä. Erityistä huomiota on kiinnitetty alueen huviloiden puutarhakulttuurin vaalimiseen sekä alueen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.
Itäkeskukseen uusi päiväkoti ja leikkipuisto
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Itäkeskuksen peruskoulun ja lukion alueen asemakaavan muutoksen. Alueella sijaitsee Itäkeskuksen peruskoulu ja entinen Helsingin kielilukio, jonka toiminta on siirtynyt uusiin tiloihin. Koulurakennusten välissä olevat sorakentät ovat nykyisin rakentamatta jääneitä puistoalueita, ja muutosalue ulottuu tonttirajojen tarkistuksen sekä kulkuyhteyksien ja hulevesijärjestelyiden osalta Myllypuron liikuntapuiston puolelle.
Kaava mahdollistaa uuden päiväkodin ja leikkipuiston rakentamisen, peruskoulun laajentamisen, alueen liikenne- ja pysäköintijärjestelyiden parantamisen sekä lukiorakennuksen purkamisen ja lukiotontin kehittämisen esimerkiksi liikuntarakentamista varten.
Koko hankkeen kustannukset ovat yhteensä noin 31 miljoonaa euroa.
Stadin ammattiopiston Pasilan toimipiste muuttaa Vallilaan
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Stadin ammatti- ja aikuisopiston Savonkadun toimipaikan korvaavien tilojen perusparannuksen ja toiminnallisten muutosten hankesuunnitelman. Pasilan Savonkadun alueelle valmistellaan kaavamuutosta ja aluetta kehitetään lähivuosina. Tämän seurauksena Stadin ammatti- ja aikuisopiston hius- ja kauneudenhoitoalan opetuksen järjestämiselle tarvitaan korvaavat tilat vuoden 2025 loppuun mennessä.
Uudet korvaavat tilat toteutetaan kaupungin omistamaan kiinteistöön Vallilaan, jossa ammattiopiston tiloja on vapautunut aiemmasta käytöstä.
Koko hankkeen kustannus on noin 17 miljoonaa euroa.
Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 509 64 10
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja hyväksyttiin Lauttasaaren Isokaaren asemakaavan muutos15.5.2024 20:44:59 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Vuosaaressa osoitteessa Heteniityntie 4 sijaitsevan Vuoniityn peruskoulun, Heteniityntien toimipisteen perusparannuksen sekä laajennuksen hankesuunnitelman.
ICT-yritykset vahvasti keskittyneet pääkaupunkiseudulle – sektorin voimakas kasvu jatkuu15.5.2024 09:22:31 EEST | Tiedote
ICT-sektori on yksi Suomen voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista. Se on noussut kokoluokaltaan Suomen suurten toimialojen rinnalle ja sen vuosittainen liikevaihto ylittää jo rakentamisen toimialan. Lähes 70 prosenttia kaikkien suomalaisten ICT-yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta syntyy pääkaupunkiseudulla, ja yli puolet alan henkilöstöstä työskentelee joko Espoossa tai Helsingissä. Erityisesti ohjelmistokehitys on ollut viime vuosina vahvassa kasvussa.
Syötävä Helsinki -viikot ovat ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen yhteistyön tulos – tarjolla sata tapaa kokea kaupungin laadukas ruokakulttuuri14.5.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki juhlistaa ruokakulttuuriaan ensimmäistä kertaa järjestettävillä Syötävä Helsinki -ruokaviikoilla 24.5.–16.6.2024. Tänään järjestetty mediatilaisuus ruoka-alan toimittajille tarjosi esimakua tulevista tapahtumista sekä keskustelua Helsingin ruokainnovaatioista ja ravintolakulttuurista.
Pakkalan uuden keskuskeittiön hankesuunnitelma etenee valtuustoon13.5.2024 18:44:20 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 13. toukokuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle Palvelukeskusliikelaitoksen käytössä olevan Pakkalan keskuskeittiön korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä.
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tietomurron selvitystyö edennyt13.5.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti 2.5.2024 kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan kohdistuneesta tietomurrosta. Tietomurron selvitystyötä on jatkettu kaupungin ja ulkoisten asiantuntijoiden yhteistyönä. Kaupunki järjesti tiedotustilaisuuden maanantaina 13.5.2024 kertoakseen selvitystyön etenemisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme