Maaseudun yritystukien maksujen hakeminen käynnistyy Pohjois-Savossa
Maaseudun yritystukia saaneet voivat nyt hakea tuen maksua hankkeisiin, joihin he ovat hakeneet tukea viime tai tämän vuoden aikana. Huomioitavaa on kuitenkin, että yritystukien maksaminen ei vielä käynnisty.
Pohjois-Savon ELY-keskus aloittaa maksuhakemusten käsittelyn saapumisjärjestyksessä. Maksuhakemusten käsittelyn odotetaan ruuhkautuvan kesän tietämillä, asiakkailta pyydetään kärsivällisyyttä. Maksujen käsittelyä jouduttaa hyvin ja huolellisesti tehty maksuhakemus tarvittavine liitteineen. Maksatusasiantuntijat pyytävät tarvittaessa hakijoilta lisätietoja.
– Käsittely saattaa ruuhkautua hetkellisesti uusista haettavista tukimuodoista syntyvän kysynnän ja maksuhakemusten määrän myötä. Ruuhkan syntymiseen vaikuttaa myös maksujen hakemisen aukeaminen lähellä kesää sekä kesän maksukatkoa, pohtii Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtava rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen.
Ohjeita maksuhakemuksen tekemiseen on Ruokaviraston verkkosivuilla. Lisäksi neuvoa voi kysyä Pohjois-Savon ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmästä, josta tukea on hakenut.
Yritystukien maksaminen alkaa kesällä, vuosittainen maksukatko alkaa 15.7. tukipalveluissa
Yritystukia ryhdytään maksamaan hakijoiden tileille kesän aikana, kun maksupäätösten tekeminen käynnistyy Hyrrä-järjestelmässä. Ruokavirasto tiedottaa, kun yritystukien maksut alkavat, jonka jälkeen ELY-keskus aloittaa maksupäätösten tekemisen. Ruokavirasto valmistelee myös hanketukien maksujen haun käynnistymistä ja tiedottaa, kun aikataulu sen osalta varmistuu. Ruokaviraston sähköisissä palveluissa on odotettavissa pieniä käyttökatkoja asiointipalveluiden päivitysten takia, Ruokavirasto tiedottaa laajemmista käyttökatkoista.
Ruokaviraston kautta maksettavissa tuissa on ajalla 15.7. - 2.8.2024 maksukatko. Maksukatko keskeyttää ELY-keskuksen maaseutuyksikön myöntämien tukien maksatukset aikavälille. Viimeiset maksupäätökset tehdään 11.7.2024. Maksukatko ei aiheuta asiakkaille toimenpiteitä ja järjestelmät toimivat normaalisti katkon aikana. Tällöin maksupäätöksiä ei voida tehdä. Ruokavirasto ja ELY-keskus tiedottavat maksukatkosta tarkemmin myöhemmin.
Tukea yritysten käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin
Maaseudun yritystukien haku EU-rahoituskaudelle 2023–27 alkoi kesäkuussa 2023. Yritystukihakemuksia on tähän mennessä tehty Pohjois-Savossa 40 kappaletta ja niillä on haettu tukea yhteensä 4,8 miljoonaa euroa. Päätöksenteko alkoi marraskuussa 2023. Myönteisiä päätöksiä on tähän mennessä tehty 13 kappaletta ja tukia myönnetty vajaa 2 miljoonaa euroa.
Pohjois-Savossa Leader-ryhmien käsittelyyn on 30.4. mennessä jätetty yritystukihakemuksia 104 kappaletta, haettu avustus on yhteensä 854 831 euroa. Viranomaispäätöksiä on tehty 40 kappaletta, joista myönteisiä tukipäätöksiä on tehty 26 kappaletta, myönnetty julkinen tuki on yhteensä 256 288 euroa.
Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikroyritykset ja pienet yritykset. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää lisäksi keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin. Uutta on, että tukea myönnetään myös osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistämiseen ja maataloustoiminnan kokeiluihin.
Tukia haetaan Pohjois-Savon ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä, haku on jatkuva.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon ELY-keskus
Johtava rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, jaana.tuhkalainen@ely-keskus.fi, p. 0295 026 697
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Yhteisviranomaisen perusteltu päätelmä Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Lapinlahti ja Iisalmi)10.5.2024 12:13:53 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut lain mukaisen perustellun päätelmän Abo Wind Oy:n Iso-Petäjämäen tuulivoimahankkeesta.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 2.5.20242.5.2024 14:20:51 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,68. Taso on 50 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Vedennousun aikaistuminen on selvästi poikkeava historiaan nähden. Korkeampia vedenkorkeuksia on havaittu myöhemmin keväällä. Lisäjuoksutukset Konnuksen tulvakanavasta ja Naapuskosken padosta ovat käynnissä. Kallaveden pinta tulee vielä nousemaan ennustemallin mukaan yli 10 cm. Kaikkien vesistöjen rannoilla kannattaa irtotavarat kerätä talteen. Iisalmen reitillä padot ovat täysin auki ja lisäksi juoksutetaan Ahkiolahden kanavasta. Nerkoon kanavan avaamisen sallivaa vedenkorkeutta ei ole vielä saavutettu. Ennusteen mukaan Poroveden ja Onkiveden tulvakorkeudet eivät enää nousisi rajusti. Kiuruveden korkeus on nousemassa toiseen edellisen kokoiseen tulvahuippuun ja Sonkajärvi vielä suurempaan huippuun viime päivien nousunopeudella. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin ja Vuotjärven vedenpinnoissa on vielä useita kymmeniä senttejä nousuvaraa säännöstelylupien ylärajoihin. Juojärves
Alueellisissa kehitysnäkymissä elinkeinoelämä odottavalla kannalla2.5.2024 09:10:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät ovat varovaisen positiiviset, mutta katse on loppuvuodessa.
Onko liikkuminen turvallista Savonlinnan seudulla? Vastaa kyselyyn ja vaikuta alueen liikenneolosuhteisiin.29.4.2024 11:38:07 EEST | Tiedote
Savonlinnan seudun kunnissa edistetään liikkumisen turvallisuutta päivittämällä kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat. Suunnitelmatyöhön voi osallistua vastaamalla 31.5.2024 mennessä kaikille avoimeen liikenneturvallisuuskyselyyn.
Pohjois-Savoon työvoimakoulutuspilotilla ilmastotyön ja kiertotalouden asiantuntijoita - Ilmastonmuutos lisää ympäristöosaajien kysyntää29.4.2024 08:11:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa valmistui alkuvuodesta ensimmäiset opiskelijat ilmastonmuutoksen osaajan (erikoisammattitutkinto) ja kiertotalouden asiantuntijan työvoimakoulutuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme