Hallitus pyrkii hiljentämään työelämäheikennysten vastustuksen lakkolaeilla
Orpon hallitus on kaavaillut tuleville vuosille kasan työelämän heikennyksiä, ja on hallitukselta taktinen veto heti ensimmäisten joukossa rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta ja mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Eduskunta on äänestänyt niin kutsutuista lakkolaeista. Uudella lainsäädännöllä rajoitetaan poliittisia lakkoja ja tukilakkoja, asetetaan työntekijälle 200 euron henkilökohtainen sakko laittomaan lakkoon osallistumisesta sekä korotetaan lakkosakkoja. Nämä lainsäädännön heikennykset rajoittavat työntekijän mahdollisuuksia vaikuttaa omien työehtojensa parantamiseen, koska viime syksyn ja kevään laajat lakot ovat kohdistuneet nimenomaan hallituksen kaavailemiin työelämän heikennyksiin ja niiden vastustamiseen.
– Hallituspuolueet äänestivät suut suppuun. Hallitus on päättänyt haastaa sopimusyhteiskunnan ja runnoa työntekijöitä koskettavat työelämän heikennykset läpi hiljentämällä vastustuksen lakkolakien tiukentamisella, tuhahtaa Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
Poliittisella lakolla viitataan työtaisteluun, joka ei kohdistu voimassa oleviin työehtosopimuksiin, vaan laajempiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jäsenistön edunvalvontaan ja käynnissä olevien heikennysten vastustamiseen. Poliittisella lakolla ei vastusteta mitään puoluetta tai oteta puolia. Oikeus osallistua poliittiseen lakkoon perustuu YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin Suomikin on sitoutunut. ILO:n mukaan ammattiyhdistyksillä pitää olla mahdollisuus protestilakkoihin ja mielipiteensä ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä, vaikka ne eivät suoraan kuuluisi työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin. Tästä on kyse viimeaikaisissa poliittisissa lakoissa, jotka on kohdistettu muun muassa hallituksen työelämää ja sosiaaliturvaa koskevia mittavia heikennyksiä vastaan.
Vastaavasti työehtosopimusneuvotteluihin liittyvä lakko on neuvottelutilanteessa viimesijainen vaihtoehto, kun työtaistelutoimenpiteillä edistetään uuden työehtosopimuksen syntymistä. Tuolloin toimenpiteet kohdistetaan suoraan työnantajiin ja sitä kautta sopimusosapuoleen.
– Hallitusohjelmassa lainsäädännön muutoksia perustellaan pohjoismaisella käytännöllä. Tämä ei pidä paikkaansa. Lakko-oikeuden rajoittaminen lainsäädännöllä on poikkeuksellista kansainvälisestikin tarkasteltuna, eikä esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa poliittiseen päätöksentekoon kohdistuvaa työtaistelua ei ole rajoitettu tiettyyn aikaan. Aito pohjoismainen käytäntö pohjautuu yhdessä sopimiseen ja vahvaan hyvää dialogiin, Malinen muistuttaa.
Lakko-oikeuden heikennyksiin on kohdistunut paljon aiheellista kritiikkiä. Yksityiskohtaisten hallitusohjelmakirjausten takia aitojen kolmikantaisten vaihtoehtojen valmisteleminen on ollut haastavaa, ellei mahdotonta. Lakkolaeilla ei ole arvioituja vaikutuksia kansantalouteen tai työllisyyteen, ja esitetyt laskelmat ovat ristiriitaisia ja tutkimusnäyttö on puutteellista. Myöskään esityksen vaikutuksia ei ole arvioitu riittävästi. Hallituksenkin tavoittelemaa pitkäjänteistä kasvua ei saavuteta kävelemällä palkansaajien yli.
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiPro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pron edustajisto: kehysriihen päätökset eivät rakenna pitkäjänteistä kasvua26.4.2024 12:56:26 EEST | Tiedote
Pron edustajisto otti kokouksessaan kantaa Petteri Orpon hallituksen kevään 2024 kehysriihen päätöksiin, jotka linjaavat uusia säästötoimenpiteitä tulevalle vuodelle jo hallitusohjelmassa kirjattujen lisäksi. Uusia veronkorotuksia ja menoleikkauksia tehtiin yhteensä 3 miljardin edestä.
Ammattiliitto Pro: Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Olmar Pori Oy ja Olmar Service Oy irtisanoneet luottamushenkilöitä laittomin perustein ja toimineet työehtosopimuksen vastaisesti. Yrityksissä pidettyjen muutosneuvottelujen päätyttyä ahtausalan teknisten työehtosopimuksen alaisen luottamusmiehen, varaluottamusmiehen sekä työsuojeluvaltuutettuun työsuhteet on päätetty ilman työvelvoitetta.
Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla12.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote
Pro ei kannata hallituksen esitystä paikallisen sopimisen lisäämisestä vaan katsoo, että nyt esitetty lainsäädäntö vie sopimista väärään suuntaan. Paikallinen sopiminen on osa yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken luotua ja kehitettyä työehtosopimusjärjestelmää, jonka hallitus aikoo nyt rikkoa elinkeinoelämän sekä Suomen Yrittäjien kannustaessa vieressä.
Aikuiskoulutustuen korvaamista pohtineen työryhmän loppuraportti on pettymys11.4.2024 17:00:00 EEST | Tiedote
Työuran aikaista jatkuvaa oppimista kehittävän työryhmän loppuraportti valmistui tänään. Ammattiliitto Pron pettymykseksi työryhmä jätti palkansaajajärjestöjen ehdotukset huomiotta eivätkä raportin ehdotukset paikkaa koulutusjärjestelmässä aikuiskoulutustuen lakkauttamisen jäljiltä pian ammottavaa aukkoa.
Ammattiliitto Pro, ETL, MVL ja SEL eivät kannata terveysveroa10.4.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeri Riikka Purra on budjettiriihen alla väläytellyt niin sanotun terveysveron käyttöönottoa valtiontalouden tasapainottamiseksi ja suomalaisten terveyden edistämiseksi. Elintarviketeollisuusliitto, Ammattiliitto Pro, Meijerialan Ammattilaiset ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL eivät kannata veroa, sillä se olisi käytännössä hankalasti toteutettava ja veron ohjausvaikutus kuluttajiin epävarma. Varmaa sen sijaan on, että terveysvero heikentäisi kotimaisen ruoka-alan mahdollisuuksia kasvaa, työllistää ja investoida. Tämä olisi vastoin hallituksen tavoitteita koskien työllisyysasteen nostamista ja yritysbyrokratian vähentämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme