SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Länsivaltioiden suhtautuminen Israeliin mahdollistaa Gazan sodan
Israelin sotatoimet Gazassa jatkuvat entistä voimallisempina. Viimeisimpien tietojen mukaan Israel on ottanut Rafahin rajanylityspaikan hallintaansa ja iskenyt kaupunkiin. Rajanylityspaikan kautta saatava ulkopuolisen humanitaarisen avun saanti on keskeytetty.
SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar painottaa, että länsivaltioiden suhtautumisen Israelin toimiin on vakavasti muututtava. EU:n on aidosti toimittava sodan päättymiseksi ja asetettava Israelin sotatoimille sekä EU-yhteistyön jatkumiselle ehtoja.
– Sotatoimet ovat jatkuneet entistä raskaampina osapuolien neuvotellessa kriittisestä tulitaukosopimuksesta, joka kuitenkin kariutui. Israelin jo pitkään suunnittelema laaja maahyökkäys Rafahiin näyttää alkaneen, jonka vuoksi Rafahissa jumissa olevat yli miljoona gazalaista ovat joutuneet jättämään kotinsa ja pakkautuneet alueen eteläosaan ilman kunnon suojaa, saniteettitiloja tai ruokaa. Jos palestiinalaiset eivät kuole luoteihin, he kuolevat nälkään ja tauteihin, sanoo Razmyar.
Muun muassa YK sekä Israelin kumppanimaa Yhdysvallat ovat todenneet, ettei uskottavaa tai toteuttamiskelpoista humanitaarista suunnitelmaa Rafahin maahyökkäyksen hyväksyttämiseksi ole olemassa.
– Voimme käydä loputtomiin läpi erilaisia suunnitelmia tai niiden puutetta, mutta todellisuudessa Gazan sodan keskeisin mahdollistava tekijä on länsimaiden hyväksyvä suhtautuminen Israeliin ja sen toimiin. YK:n arvioiden mukaan yli 70 prosenttia Gazan asuinkäytössä olevista rakennuksista on jo tuhottu. Siitä huolimatta Israel jarruttaa humanitaarisen avun saamista ja vaatii valtavia pakolaisjoukkoja siirtymään kerta toisensa jälkeen raunioiden keskellä paikasta toiseen. Israel ei ole osoittanut kunnioitusta sodan sääntöjä, kansainvälistä oikeutta tai ihmishenkiä kohtaan, vaan se sotii omilla säännöillään ja pala kerrallaan läpi Gazan kaistaleen piittaamatta siviileistä, painottaa Razmyar.
– Sota on jatkunut yli puoli vuotta eikä Israel ole tehnyt sotatoimissaan pienintäkään muutosta, mutta silti länsimaat antavat hyväksyntänsä sodalle. Valtionjohtajien vetoomukset, valtavat protestit, YK:n turvallisuusneuvoston päätös, kansainvälisen tuomioistuimen välipäätös eivätkä tuhannet kuolleet lapset ja siviilit saa sotatoimia loppumaan. Hamas ei ole vieläkään vapauttanut panttivankeja, vaikka se on yksi kriittisimmistä edellytyksistä rauhan saavuttamiseksi. Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät ole kädettömiä, mutta ne ovat päättäneet olla. Kansainvälisellä yhteisöllä olisi keinoja edesauttaa sodan loppumista, mutta sen sijaan toimia katsotaan läpi sormien. Sota jatkuu, koska sen annetaan jatkua, päättää Razmyar.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Ilona Sorri p. +358 504 794 301
Kuvat
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: On onnetonta, jos Suomessa ja Euroopassa valitaan hämärä polku menneisyyteen18.5.2024 14:24:09 EEST | Tiedote
Eurooppaan edistyksellisesti suhtautuvia voimia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, näkee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman. Ilmastotoimet, yhteinen puolustus sekä vihreä siirtymä vaativat isoja päätöksiä, joita ainoastaan nykyistä vahvempi Eurooppa kykenee tekemään. Laitavoimien vetämänä menneisyyteen kääntyvä Eurooppa ei siihen pysty.
SDP:n Niina Malm: Hallitus on epäonnistunut luomaan uusia työpaikkoja – missä on pääministeri?18.5.2024 10:29:04 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoinen hallitus lupasi luoda 100 000 uutta työpaikkaa suomalaisille, mutta saldo on tällä hetkellä yli 50 000 työpaikkaa pakkasen puolella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.
SDP:n puoluesihteeri Näkkäläjärvi: Onko kokoomuksen eurovaaliohjelman tavoitteena äänestäjien tietoinen sumuttaminen?18.5.2024 10:18:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eurovaaliohjelma on pahasti ristiriidassa kokoomusvetoisen hallituksen kotimaassa tekemän politiikan kanssa, toteaa SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Kokoomusvetoinen hallitus horjuttaa oikeusvaltiota – missä on pääministeri?18.5.2024 10:02:53 EEST | Tiedote
Pääministeripuolue kokoomus antaa hiljaisen hyväksyntänsä hallituksen politiikalle, jolla horjutetaan demokratiaa ja oikeusvaltiota Suomessa, ja on valmis mahdollistamaan saman seuraavaksi Euroopassa, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla luontokadon torjunnassa18.5.2024 09:52:19 EEST | Tiedote
Kokoomus on pettänyt eduskuntavaaleja edeltäneet lupauksensa luontokadon torjumisesta ja valmistautuu nyt tekemään saman eurovaaleissa, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme