• Lehdistötiedotteet
  • Pörssitiedotteet
  • Business Wire
Suomen Psykologiliitto

Psykologeille yhä suurempi tarve – koulutuksen rahoitus vaatii uudistamista27.11.2020 08:24:30 EET | Suomen Psykologiliitto

Psykologien osaamiselle on koko ajan enemmän kysyntää niin sote-sektorilla, opetuksen ja koulutuksen saralla kuin myös laajasti monissa muissa asiantuntijatehtävissä, esimerkiksi työ- ja organisaatiopsykologian alalla. Suomen Psykologiliitto, Psykonet ja Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto SPOL ry ovat iloisia siitä, että psykologin asiantuntijuuden arvo ja tarve yhteiskunnassamme on tunnistettu ja muistuttavat alan koulutuksen laadun tärkeydestä sen kehittämisessä.
Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan työyhteisötutkimuksessa koronavuonna kaikkien aikojen paras tulos27.11.2020 08:15:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa

Palvelualalla historiallisen vaikeasta vuodesta huolimatta Keskimaan tuoreessa henkilöstötutkimuksessa on saavutettu kaikkien aikojen paras tulos. Ihmisten turvallisuudentunne ja työtyytyväisyys ovat säilyneet tai jopa kehittyneet haastavista olosuhteista huolimatta. Vuosittain toteutettavaan työtyytyväisyystutkimukseen vastasi lähes 1700 Keskimaan työntekijää, mikä on peräti 92,7% henkilöstöstä. Tulokset paranivat edellisestä vuodesta jopa neljä pistettä, ennätykselliselle 78,2 tasolle.
Keskuskauppakamari

Kutsu medialle: Puheenjohtajatentti ja Keskuskauppakamarin kuntavaaliteesien julkistustilaisuus 11.12. klo 14-15.1527.11.2020 08:00:00 EET | Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari järjestää puolueiden puheenjohtajien kuntavaalitentin ja kuntavaaliteesien julkistustilaisuuden perjantaina 11.12.2020 klo 14-15.15. Kuntavaalitentissä mukana puolueiden puheenjohtajat Annika Saarikko (kesk), Petteri Orpo (kok), Jussi Halla-aho (ps) sekä varapuheenjohtaja Ville Skinnari (sdp). Juontajana toimii MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan suoraa lähetystä.
Kalevi Sorsa -säätiö

Tutkija: Klassinen liberalismi ei kannattanut sääntelemätöntä taloutta27.11.2020 05:30:00 EET | Kalevi Sorsa -säätiö

Nykyisin liberalismin ydinsisällöksi kuvataan toisinaan usko vapaisiin markkinoihin ja konservatismin keskeiseksi piirteeksi puolestaan pyrkimys taloudelliseen sääntelyyn. Onko tällainen määrittely kuitenkaan oikea? Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Marianne Sandelin käsittelee Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja-sarjan julkaisussaan konservatismin ja liberalismin juuria sekä historiallisten aatteiden yhteyttä nykypäivän politiikkaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Experimenterandet med narkotika har ökat snabbt från en generation till en annan – nu provar nästan varannan person på narkotika27.11.2020 01:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Andelen som har provat på narkotika har ökat snabbt i Finland från en generation till en annan. Medan 8 procent av de som föddes på 1950-talet angav att de någon gång i livet provat på cannabis, var andelen bland de som föddes på 1960-talet 14 procent, på 1970-talet 26 procent och på 1980-talet 42 procent. Ökningen har varit accelererande.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Huumekokeilut ovat lisääntyneet nopeasti sukupolvesta toiseen – nyt jo lähes joka toinen kokeilee huumeita27.11.2020 01:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Huumeita kokeilleiden osuus on kasvanut Suomessa nopeasti sukupolvi sukupolvelta. Kun 1950-luvulla syntyneistä 8 prosenttia ilmoitti kokeilleensa joskus elämässään kannabista, niin 1960-luvulla syntyneistä kokeilleiden osuus oli 14, 1970-luvulla syntyneistä 26 ja 1980-luvulla syntyneistä 42 prosenttia. Kasvu on ollut kiihtyvää.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Viimeinen
  • >>