Neo Industrial Oyj

Neo Industrial Oyj:n liikevaihto kasvoi selvästi

6.8.2020 09:00:10 EEST | Neo Industrial Oyj | Puolivuosikatsaus

Tammi–kesäkuussa 2020

  • Konsernin liikevaihto oli 55,7 miljoonaa euroa (49,4 miljoonaa)
  • Käyttökate oli 3,3 miljoonaa euroa (2,4 miljoonaa)
  • Liiketulos oli 1,0 (0,2) miljoonaa euroa.
  • Kaapelitoimialan liiketulos oli 1,4 (0,8) miljoonaa euroa
  • Katsauskauden tulos oli  -0,1  (-0,6) miljoonaa euroa

Lähiajan näkymät ennallaan: Vuonna 2020 tilikauden tuloksen odotetaan kääntyvän positiiviseksi edellyttäen, että COVID-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön kaapelitoimialan toimituskykyyn.

Kaapelitoimialan päämarkkinoilla ei tällä hetkellä ole näkyvissä välitöntä merkittävää kysyntämuutosta.

Kumitoimialalta odotetaan positiivista käyttökatetta vallitsevissa markkinaolosuhteissa.

TOIMITUSJOHTAJA JUKKA POUTANEN:

Reka Kaapelin liikevaihto kasvoi selvästi viime vuodesta, vaikka COVID-19 pandemia rajoitti toisella vuosineljänneksellä kasvua.

COVID-19 pandemia ei ole vaikuttanut kaapelitoimialan markkinakysyntään.

Liiketulos parani vaikka COVID-19 pandemia aiheutti ylimääräisiä kustannuksia ja toimitusviiveitä ja lisäksi alumiinin ja kuparin hintavaihtelut rasittivat liiketulosta. Yhteensä nämä pienensivät liiketulosta n. 1 - 1,2 miljoonaa euroa.

Voimakas kasvu sitoi käyttöpääomaa ja vaikutti liiketoiminnan kassavirtaan.

Kesäkuussa toteutetun Reka Kumin hankinnan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle. Tämä on askel sijoitusyhtiöstä teolliseksi monialakonserniksi. Reka Kumin alustavassa yhdistelyssä ei syntynyt liikearvoa. Sen sijaan alustava yhdistely vaikutti positiivisesti 0,2 miljoonaa euroa liiketulokseen.

Yhtiö on käynnistänyt valmistelut nimen vaihtamiseksi Reka Industrialiksi.

Green Bond rahoitettavia hankkeita on viety eteenpäin ja uusia on työstettävänä. Panostuksia on laitettu etenkin tuulivoimaan ja energiakulutuksen vähentämiseen liittyviin kohteisiin. Ensimmäinen Green Bond joukkovelkakirjalainan sijoittajakirje julkaistiin maaliskuussa.

KATSAUSKAUDEN KESKEISET TAPAHTUMAT

Neo Industrial Oyj:n tytäryhtiö Reka Kaapeli Oy sai tammikuussa 2020 Skandinaviasta merkittävän maakaapelisopimuksen, jonka kokonaisarvo on noin 9 miljoonaa euroa. Toimitukset ajoittuvat vuosille 2020 - 2022.

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa 2020 Reka Kumin koko osakekannan Neo Industrialin suurimmalta osakkeenomistajalta, Reka Oy:ltä 7,5 miljoonan euron käteisvastikkeella. Hallituksen riippumattoman komitean yrityskaupan arvioimisen tueksi hankkiman ulkopuolisen asiantuntijan fairness opinion -lausunnon mukaan osakkeista maksettava vastike on ostajan kannalta taloudellisessa mielessä kohtuullinen (fair from financial point of view).

Varsinainen yhtiökokous hyväksyi yrityskaupan 24.6.2020 ja kauppa toteutui yhtiökokouksen jälkeen 25.6.2020. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020, sillä kaupan toteutuspäivän ja kesäkuun lopun luvuissa ei ollut olennaista eroa. Kauppahinnan alustavassa allokoinnissa muodostui konsernireservi 0,4 miljoonaa euroa, joka tuloutui kesäkuussa. Hankintaan liittyviä kuluja on liiketuloksessa huomioitu 0,2 miljoonaa euroa.

Yrityskaupan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle. Tämä on askel sijoitusyhtiöstä teolliseksi monialakonserniksi. 

Uuden konsernin odotetaan hyötyvän suuremmasta koosta, toimialojen eri sesongeista ja parhaiden käytäntöjen jakamisesta. Toimialojen eri sesongit pienentävät kausivaihteluiden vaikutusta yhtiön tulokseen.

Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita. Puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton.

AVAINLUVUT
1-6/2020 1-6/2019 1-12/2019
Liikevaihto, milj. euroa 55,7 49,4 97,5
Liiketulos, milj. euroa 1,0 0,2 0,5
Käyttökate, milj. euroa 3,3 2,4 4,9
Katsauskauden tulos, milj. euroa -0,1 -0,6 -1,4
Tulos/osake, euroa -0,02 -0,10 -0,24
Liiketoiminnan kassavirta, milj. euroa -0,8 1,8 7,8
Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) 0,5 2,1 2,4
IAS 19 oikaistu omavaraisuusaste, % 16,4 19,1 16,8
LIIKEVAIHTO JA TALOUDELLINEN TULOS                                           

Konsernin liikevaihto muodostui kaapelitoimialan liikevaihdosta ja oli 55,7 miljoonaa euroa (49,4).

Käyttökate oli 3,3 miljoonaa euroa (2,4) ja liiketulos oli  1,0 miljoonaa euroa (0,2).

Katsauskauden tulos oli -0,1 miljoonaa euroa (-0,6).

TASE JA RAHOITUS

Taseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 76,9 miljoonaa euroa. 31.12.2019 taseen loppusumma oli 58,9 miljoonaa euroa.

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa Reka Kumin koko osakekannan. Kauppasumma 7,5 miljoonaa euroa maksettiin käteisellä. Kauppa rahoitettiin 7,5 miljoonan euron pankkilainalla. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020.

Konserni järjesteli  Keuruulla sijaitsevan, konsernin ulkopuolisessa omistuksessa olleen, kiinteistön omistusta. Neo Industrial Oyj osti kyseisen kiinteistön 1,0 miljoonan euron kauppahinnalla käyttäen aikaisemmassa vuokrasopimuksessa ollutta osto-optiota ja myi sen edelleen Reka Eläkekassalle kiinteistölle määritettyyn käypään arvoon, 2,2 miljoonaa euroa. Reka Eläkekassan kanssa tehtiin 10 vuoden vuokrasopimus. Kiinteistön käyvän arvon määrittelivät ulkopuoliset arvioitsijat. Järjestelyssä syntyneellä rahoituksella Neo Industrial Oyj maksoi pois lyhytaikaisen lainansa 1,2 miljoonaa. Järjestelyllä ei ollut merkittävää tulosvaikutusta. 

COVID-19

Kaapelitoimialalla COVID-19 pandemia ei ole näkynyt asiakkaiden kysyntämäärissä. COVID-19 pandemia rajoitti kuitenkin kasvua toisella vuosineljänneksellä. Ylimääräisiä kustannuksia ja toimitusviiveitä on pandemiasta  kertynyt henkilöstön oltua herkemmin sairaslomalla mahdollisen tartuntariskin eliminoimiseksi. COVID-19 pandemian lisäkustannusten vaikutuksen liiketulokseen kaapelitoimialalla arvioidaan olevan katsauskaudella 0,3 - 0,5 miljoonaa euroa.

Kumitoimialalla COVID-19 on näkynyt asiakkaiden kysyntämäärissä. Osalla asiakkaista volyymit ovat tavanomaisia alhaisempia johtuen joko asiakkaan omasta kysynnästä, muiden toimittajien toimitusongelmista, tehtaiden väliaikaisesta sulkemisesta tai näiden yhdistelmistä.

COVID-19 ei ole merkittävästi vaikuttanut kummankaan toimialan materiaalihankintaan. COVID-19 ei myöskään ole toistaiseksi vaikuttanut asiakkaiden maksukäyttäytymiseen.

HANKITUT LIIKETOIMINNOT

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa 2020 Reka Kumin koko osakekannan Neo Industrialin suurimmalta osakkeenomistajalta, Reka Oy:ltä 7,5 miljoonan euron käteisvastikkeella. Varsinainen yhtiökokous hyväksyi yrityskaupan 24.6.2020 ja kauppa toteutui yhtiökokouksen jälkeen 25.6.2020. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020, sillä kaupan toteutuspäivän ja kesäkuun lopun luvuissa ei ollut olennaista eroa. Kauppahinnan alustavassa kohdistuksessa muodostui konsernireservi 0,4 miljoonaa euroa, joka tuloutui kesäkuussa. Hankintaan liittyviä kuluja on liiketuloksessa huomioitu 0,2 miljoonaa euroa.

Reka Kumi on Euroopan johtavia pienten ja keskisuurten kumikomponenttien valmistajia raskaalle ajoneuvoteollisuudelle ja koneenrakennusteollisuudelle. Reka Kumilla on omat tuotantoyksiköt Suomessa (Aura) ja Puolassa (tytäryhtiö Dopiewossa). Lisäksi kumituotteita valmistetaan Reka Kumin hallinnoiman alihankintaverkoston kautta Aasiassa.

Yrityskaupan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle.

RISKIT JA LIIKETOIMINNAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Neo Industrialin rahoitusriskejä ovat valuutta-, korko-, hyödyke-, maksuvalmius-, luotto- ja sijoitustoiminnan markkinariskit. Rahoitusriskejä ja niiden suojaustoimenpiteitä on kuvattu tarkemmin tilinpäätöksen liitetiedoissa. Yhtiön tulevaisuuden riskitekijät liittyvät sen toimialayhtiöiden liiketoiminnan kehitykseen.

Neo Industrialin kaapelitoimialan liiketoiminnan merkittävimmät riskit liittyvät markkinatilanteen kehittymiseen, raaka-aineiden ja valuuttojen hintavaihteluihin sekä käyttöpääoman hallintaan eri tilanteissa. Suurten kausivaihtelujen aikana tavarantoimittajien maksuehdot vaikuttavat olennaisesti niiden kykyyn rakentaa riittävät varmuusvarastot kilpailukykyisen toimitusajan varmistamiseksi. Kausivaihteluiden vaikutusta tehtaiden kuormitustilanteeseen pyritään myös tasaamaan toimintamallien kehittämisellä. COVID-19 pandemia on kaapelitoimialalla näkynyt lisäkustannuksina ja toimitusviiveinä. Pandemian vaikutusta tulevaisuuteen on vaikea arvioida. Lisäkustannusten odotetaan jatkuvan toisella vuosipuoliskolla.

Neo Industrialin kaapelitoimialan liiketoiminnan avainraaka-aineita ovat metallit (kupari ja alumiini) ja muovit. Neo Industrial käyttää metallien ostoissa osittaista hintasuojausta hyödykejohdannaisten avulla. Metallien osalta on tärkeää sekä metallien dollarimääräisen hinnan että USD/EUR valuuttakurssisuhteen kehitys. Valuuttasuojauksia tehdään lisäksi tärkeimpien myyntivaluuttojen osalta. Sähkön hinnan suojauksissa käytetään hintakiinnityksiä.

Euroalueen taloustilanne ja epävarmuus poliittisessa kentässä saattaa vaikuttaa kumitoimialan asiakkaiden hankintamääriin ja uusien projektien käynnistämisiin. COVID-19 on vaikuttanut asiakkaiden hankintamääriin ja pandemian vaikutusta tulevaisuuteen on vaikea arvioida. COVID-19 pandemian odotetaan vaikuttavan asiakkaiden hankintamääriin myös toisella vuosipuoliskolla. COVID-19 pandemian vuoksi kumitoimiala sai Business Finlandilta 100 tuhannen euron avustuksen tuotteidensa, markkinoinnin ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Kehittämistoimet ovat käynnissä.

USA:n kauppapakotteiden ja tuotetullien nosto sekä Brexit saattavat vaikuttaa kumitoimialan asiakkaiden tuotevolyymeihin negatiivisesti. Myös aasialaisten toimijoiden lisääntynyt kilpailu Euroalueella voi vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin.

Konserni on toteuttanut ja toteuttaa konsernirakenteen yksinkertaistamista sulautumisilla. Verottaja on kyseenalaistanut vuonna 2015 toteutetun tytäryhtiösulautumisen veroneutraaliuden. Neo Industrial Oyj on valittanut veropäätöksestä. Neo Industrial Oyj:n näkemys on, että sulautuminen on yleisseuraanto ja siten veroneutraali. Yhtiön ja verottajan näkemysero on 1,2 miljoonaa euroa.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Katsauskauden jälkeen ei ole ollut olennaisia tapahtumia.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Vuonna 2020 tilikauden tuloksen odotetaan kääntyvän positiiviseksi edellyttäen, että COVID-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön kaapelitoimialan toimituskykyyn.

Kaapelitoimialan päämarkkinoilla ei tällä hetkellä ole näkyvissä välitöntä merkittävää kysyntämuutosta.

Kumitoimialalta odotetaan positiivista käyttökatetta vallitsevissa markkinaolosuhteissa.

PUOLIVUOSIKATSAUKSEN JULKISTAMISMENETTELY

Tämä tiedote on tiivistelmä Neo Industrialin vuoden 2020 ensimmäisen vuosipuoliskon puolivuotiskatsauksesta. Koko katsaus taulukoineen on tämän pörssitiedotteen liitetiedostona ja nähtävissä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.neoindustrial.fi.

Hyvinkäällä 6.8.2020

 

Neo Industrial Oyj
Hallitus 

Lisätietoja:

Jukka Poutanen, toimitusjohtaja, puh. 040 833 9007

Huomautus

Ne tämän katsauksen kannanotot, jotka eivät koske jo toteutuneita tosiasioita, ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi odotukset, jotka koskevat markkinoiden kehittymistä, kasvua ja kannattavuutta koskevat odotukset sekä lausumat, joissa esiintyy sana ”uskoa”, ”olettaa”, ”tulevat” tai muu vastaava ilmaisu. Koska nämä arviot perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin ja arvioihin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat johtaa siihen, että todelliset tulokset poikkeavat olennaisesti niitä koskevista kannanotoista.

Tällaisia tekijöitä ovat mm. 1) toimintaedellytykset, kuten esim. tuotannon jatkuva onnistuminen ja siitä saatava tehokkuushyöty, tuotantopanosten saatavuus ja kustannukset, uusien tuotteiden kysyntä, edellytysten muuttuminen koskien pääoman saantia hyväksyttävillä ehdoilla; 2) alan olosuhteet, kuten esim. tuotteiden kysynnän voimakkuus, kilpailutilanne, konsernin tuotteiden vallitsevat ja tulevat markkinahinnat ja niitä koskevat hinnoittelupaineet, konsernin asiakkaiden ja kilpailijoiden taloudellinen tilanne, kilpailijoiden mahdolliset uudet kilpailevat tuotteet ja 3) yleinen taloudellinen tilanne, kuten esim. konsernin maantieteellisten päämarkkina-alueiden taloudellinen kasvu tai valuuttakurssien ja korkotason muutokset.

Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita.

Tietoja julkaisijasta Neo Industrial Oyj

Neo Industrial Oyj on suomalainen yhtiö, joka rakentaa kestävää tulevaisuutta kehittämällä ja uudistamalla modernia yhteiskuntaa. Omistamme teollista liiketoimintaa harjoittavia kasvuvoimaisia listaamattomia yhtiöitä, joille olemme pitkäjänteinen ja vastuullinen kumppani. Monialayhtiönä luomme vastuullisesti uusia mahdollisuuksia älykkäälle ja energiatehokkaalle yhteiskunnalle. Neo Industrial Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:n päämarkkinalla.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone