Lifeline SPAC I Oy

Lifeline SPAC I Oy suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille

28.9.2021 08:30:00 EEST | Lifeline SPAC I Oy

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA

Lifeline SPAC I Oy (”Lifeline SPAC I” tai ”Yhtiö”), suomalainen yritysostoja varten perustettu yhtiö (Special Purpose Acquisition Company, SPAC), ilmoittaa suunnittelevansa listautumisantia (”Listautumisanti”) ja listautumista Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille (”Listautuminen”). Yhtiö muuttuu julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj) ennen Listautumista.

Suunnitellussa Listautumisannissa Yhtiön tavoitteena on kerätä noin 100 miljoonan euron bruttovarat. Yhtiön on tarkoitus yhdistyä pohjoismaiseen listaamattomaan yritykseen 24–36 kuukauden kuluessa Listautumisannista ja käyttää Listautumisannin tuottoja kohdeyhtiön kehittämiseen. Yhtiön tavoitteleman yhdistymisen kohdeyhtiönä on voimakasta kasvua tavoitteleva teknologiapainotteinen yhtiö. Yhtiön sponsoreina toimivat pääomasijoitusyhtiö Lifeline Venturesin osakkaat, joilla on useiden vuosien kokemus teknologia-alan kasvuyhtiöiden rahoittamisesta ja kehittämisestä ja menestyksekkäästä arvonluonnista. Lisäksi Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenillä on pitkä kansainvälinen kokemus teknologiayhtiöistä, kasvuyhtiösijoittamisesta ja -rahoituksesta sekä yrityskaupoista.

Lifeline SPAC I ja Listautuminen lyhyesti

Lifeline SPAC I on vuonna 2021 perustettu osakeyhtiö, jonka ainoana tarkoituksena on kerätä pääomaa Listautumisannilla, listautua Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille ja yhdistyä listaamattomaan yritykseen asetetussa 24–36 kuukauden määräajassa.

Ahlström Invest B.V., G.W. Sohlberg Ab, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Mandatum Asset Management Oy, tietyt Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot, Rettig Group Oy Ab, Visio Varainhoito Oy ja tietyt WIP Asset Management Oy:n hallinnoimat varat (yhdessä ”Ankkurisijoittajat”) ovat antaneet Listautumisannissa merkintäsitoumuksia, joiden nojalla ne ovat sitoutuneet tietyin edellytyksin merkitsemään tarjottavia osakkeita yhteensä 68,9 miljoonalla eurolla tarjottavien osakkeiden merkintähintaan. Ankkurisijoittajien merkintäsitoumukset vastaavat 68,9 prosenttia tarjottavista osakkeista olettaen, että Listautumisanti merkitään kokonaan.

Lifeline SPAC I:n strategia ja vahvuudet

Yhtiön strategiana on ensisijaisesti tunnistaa listaamaton, teknologiasektorilla toimiva korkean kasvupotentiaalin yritys ja yhdistyä sen kanssa. Kohdesegmentteihin kuuluvat esimerkiksi yritysohjelmistot, terveysteknologia, ilmastoteknologia, digitaaliset kuluttajatuotteet ja -palvelut sekä robotiikka ja laitteisto. Nämä teknologiasegmentit ovat globaalisti laajoja, ja niillä on lisäksi erittäin vahvat kasvunäkymät.

Yhtiö pyrkii valitsemaan kohdeyhtiöehdokkaikseen teknologiapainotteisia myöhäisemmän kasvuvaiheen yhtiöitä, joilla on toimivaksi todettu liiketoimintamalli ja jotka tavoittelevat korkeaa kasvua. Esimerkkejä tällaisista ovat muun muassa yhtiöt, jotka pyrkivät lisäämään kasvuaan kehittämällä markkinointiaan tai pyrkivät maantieteelliseen laajentumiseen, pyrkivät laajentamaan tuotekehitystään tai muulla tavalla merkittävästi kasvattamaan toimintaansa. Yhtiön sijoitusstrategian mukaiset kasvuvaiheen yhtiöt vaativat tyypillisesti vielä operatiivista ja muuta kehitystyötä ennen kuin niiden voidaan olettaa tuottavan voittoa sijoittajilleen, mutta korkean riskin vastapainona on tyypillisesti mahdollisuus saavuttaa korkeampia tuottoja pitkällä aikavälillä.

Yhtiö keskittyy toimialoihin, joista sponsorikomitealla, hallituksen jäsenillä ja johdolla on kokemusta. Yhtiön sijoitusstrategia perustuu yleisesti ajatukseen siitä, että paras mahdollinen tapa luoda arvoa osakkeenomistajille pitkällä aikavälillä on valita kohdeyhtiö, jonka kasvua ja kehitystä pystytään tukemaan Yhtiön laajaa osaamista ja kokemusta sekä kansainvälistä kontaktiverkostoa hyödyntäen.

Lifeline SPAC I:n hallinto ja johto

Yhtiön hallitus ja sponsorikomitea koostuvat henkilöistä, joilla on laajat verkostot kohdeyhtiöihin sekä selkeitä näyttöjä kansainvälisten menestystarinoiden rakentamisesta. Yhtiön hallituksen jäsenistä, sponsorikomitean jäsenistä ja johdosta koostuvalle tiimille on kertynyt vuosien ajalta merkittävää kokemusta teknologiayhtiöiden kasvun rahoittamisesta ja tukemisesta, laajat verkostot sekä selkeitä näyttöjä kansainvälisten menestystarinoiden rakentamisesta.

Yhtiön hallitukseen kuuluu viisi jäsentä: Timo Ahopelto (puheenjohtaja), Alain-Gabriel Courtines, Caterina Fake, Irena Goldenberg ja Petteri Koponen.

Timo Ahopellolla on yli 20 vuoden kokemus kasvurahoituksesta ja liiketoiminnasta teknologia- ja terveyssektorilla. Ahopelto on toiminut antanut suostumuksensa toimia Yhtiön hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana vuodesta 2021, ja hän on toiminut Lifeline Venturesin perustajaosakkaana vuodesta 2009 lähtien. Hän toimii myös useiden eri yhtiöiden hallituksissa, joista muun muassa Slushissa puheenjohtajana sekä TietoEVRY Oyj:ssä varapuheenjohtajana ja muun muassa Oura Health Oy:ssä sekä Helsingin yliopiston Innovaatiotoimikunnassa hallituksen jäsenenä. Aiemmin Ahopelto on toiminut hallituksen jäsenenä Business Finland Oy:ssä (entinen Tekes), sekä perustajana ja hallituksen puheenjohtajana Wave Ventures Oy:ssä. Lisäksi Ahopelto on toiminut Blykin liiketoimintajohtajana, CRF Healthin perustaja-toimitusjohtajana sekä kaupallisena johtajana ja McKinsey & Companyssa konsulttina. Ahopelto on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Alain-Gabriel Courtinesilla on noin 30 vuoden kokemus sijoittamisesta ja investointipankkitoiminnasta. Courtines on antanut suostumuksensa toimia Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 lähtien. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Intel Capitalin sijoitusjohtajana, Ladenburg Thalmann & Co. Inc:n Investment Banking -yksikön johdossa sekä NatWest Markets PLC:n palveluksessa. Lisäksi hän on toiminut Oura Health Oy:n hallituksen jäsenenä ja toimii Realstocks Oy:n ja Risk Ledger Ltd:n hallitusten jäsenenä. Courtines on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.  

Caterina Fakella on noin 20 vuoden kokemus yrittäjyydestä ja sijoittamisesta teknologiasektorilla. Fake on antanut suostumuksensa toimia Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 lähtien. Hän on toiminut aiemmin yhtenä Flickr:n, Founder Collective Management Co LLC:n, Finderyn ja Hunch Inc:n perustajista. Hän toimii myös Yes VC:n perustajaosakkaana ja Sundance Instituten johtokunnan jäsenenä, ja on aiemmin toiminut muun muassa Etsy Inc:n hallituksen puheenjohtajana. Fake on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti.

Irena Goldenberg on antanut suostumuksensa toimia Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 lähtien. Goldenberg on Highland Europen osakas. Goldenberg toimii myös Supermetrics Oy:n, JUNIQEn, WeTransfer BV:n, ja eGym GmbH:n hallituksen jäsenenä sekä Wolt Enterprise Oy:n hallituksen tarkkailijajäsenenä. Aiemmin hän on toiminut Smartly.io Solutions Oy:n ja Jampp Inc.:n hallituksen jäsenenä. Goldenberg on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Petteri Koposella on yli 25 vuoden kokemus kasvurahoituksesta ja start-up yrittämisestä. Koponen on antanut suostumuksensa toimia Yhtiön hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 lähtien, ja lisäksi hän on toiminut Lifeline Venturesin perustajaosakkaana vuodesta 2009 lähtien. Koponen on yksi Jaiku Oy:n perustajista, ja hän toimii muun muassa Wolt Enterprises Oy:n ja Varjo Technologies Oy:n hallituksen puheenjohtajana, ja Smartly.io Solutions Oy:n hallituksen jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut muun muassa Supercell Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Elisa Oyj:n hallituksen jäsenenä. Koponen on opiskellut teknillistä fysiikkaa sekä kauppatieteitä. 

Yhtiön johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Tuomo Vähäpassi sekä talousjohtaja Mikko Vesterinen.

 

Tuomo Vähäpassilla on yli 25 vuoden kokemus pohjoismaisesta pääoma- ja yrityskauppamarkkinasta. Vähäpassi tulee toimimaan Yhtiön toimitusjohtajana, ja hän on myös toinen Yhtiön perustajaosakkaista. Vähäpassi työskenteli 2008–2020 Skandinaviska Enskilda Bankenin Suomen sivuliikkeen investointipankin (Corporate Finance) vetäjänä ja muissa johtotehtävissä vuosina 2008–2020. Tätä ennen hän toimi Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:ssä muun muassa yrityskaupparyhmän osakkaana ja vetäjänä. Tällä hetkellä hän toimii muun muassa Kamux Oyj:n ja G.W. Sohlberg Ab:n hallitusten varapuheenjohtajana. Vähäpassi on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.

Mikko Vesterisellä on noin 10 vuoden kokemus investointipankkitoiminnasta ennen siirtymistään yhtiön talousjohtajaksi. Vesterinen tulee toimimaan Yhtiön talousjohtajana, ja hän on myös toinen Yhtiön perustajaosakkaista. Vesterinen on toiminut Qvik Oy:n talousjohtajana vuosina 2017–2021. Aiemmin Vesterinen on toiminut Hoitokoti Päiväkumpu Oy:n hallituksen jäsenenä vuosina 2017–2019, ja Skandinaviska Enskilda Bankenin Suomen sivuliikkeessä investointipankin eri asiantuntija- ja johtotehtävissä vuosina 2007–2017. Vesterinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Lifeline SPAC I:n toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan kommentit

Tuomo Vähäpassi, Lifeline SPAC I:n toimitusjohtaja:

”Olemme ensimmäinen pohjoismainen vahvasti kasvavien teknologiayhtiöiden rahoitukseen keskittynyt SPAC-yhtiö. Tiimillämme on selkeät näytöt kansainvälisten menestystarinoiden rakentamisesta. Tavoitteenamme on yhdistyä pohjoismaisen kasvuyhtiön kanssa ja tukea sen kasvustrategian toteuttamista listautumisannissa kerättävillä varoilla sekä hyödyntäen omaa ja laajan kansainvälisen verkostomme osaamista.”

Timo Ahopelto, Lifeline SPAC I:n hallituksen puheenjohtaja:

Suomalaisista start-upeista on kasvanut useita arvokkaita ja hienoja teknologiayrityksiä, ja alue houkuttelee merkittäviä sijoituspääomia kansainvälisesti. Lifeline SPAC I:n visiona on olla mukana rakentamassa Suomesta teknologiapohjaisten yhtiöiden kasvukeskus ja olla tukemassa kasvuyritysten menestymistä. Lifeline SPAC I tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa uudella tavalla kohteisiin, joihin monilla sijoittajilla ei ole muutoin mahdollista sijoittaa. Hallituksen jäsenet ja sponsorit tarjoavat yhtiön käyttöön pitkäaikaisen osaamisensa potentiaalisten kasvuyritysten tunnistamiseksi ja kehittämiseksi – tavoitteenamme on luoda lisäarvoa kohdeyhtiölle ja Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajille.

Lifeline SPAC I:n sponsorit

Yhtiö on kerännyt käyttöpääomarahoitusta suunnitellun Listautumisannin järjestämistä ja Yhtiön toiminnan tarkoitusta varten Yhtiön niin sanotuilta sponsoreilta, joita ovat Timo Ahopelto, Kai Bäckman, Petteri Koponen ja Juha Lindfors (yhdessä ”Sponsorit”). Heillä on pitkä kokemus yhdessä toimimisesta ja pääomasijoittamisesta.

Sponsoreiden rooli on erityisesti toimia johtoryhmän konsultteina muissa kuin mahdollisen kohdeyhtiön valuaatioon liittyvissä aiheissa, kuten markkinan, kilpailuetujen, teknologian, liiketoimintamallin, skaalautumistekijöiden ja johdon sekä muun henkilöstön arvioinnissa. Hallituksen perustaman sponsorikomitean puheenjohtajana tulee toimimaan Supercell Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Ilkka Paananen, jonka kanssa Sponsorit tulevat toimimaan Yhtiön hallituksen alaisuudessa (”Sponsorikomitea”). Sponsorit Lifelinen osakkaina ja Ilkka Paananen Sponsorikomitean puheenjohtajana tuovat mukanaan sen osaamisen ja kokemuksen, jota Sponsorikomitean jäsenille on vuosien varrella kertynyt heidän toimiessaan merkittävissä pääomasijoittajien ja kasvuyritysten rooleissa, minkä Yhtiö näkee erittäin arvokkaaksi Yhtiön sijoitusstrategian onnistumiselle.

Ilkka Paananen on toiminut Lifeline Venturesin neuvonantajana vuodesta 2014 lähtien. Paananen on ollut Wondershop Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Papukaya Oy:n hallituksen jäsen ja Zwift Inc:n hallituksen jäsen vuodesta 2020, Wolt Enterprises Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2016, Me-säätiön hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2015, HC TPS Turku Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2014 sekä Supercell Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja vuodesta 2010 lähtien. Aiemmin Paananen on toiminut Digital Chocolate Inc.:ssä Managing Director of Europe -nimikkeellä vuosina 2004–2006, President of Studios -nimikkeellä vuosina 2006–2009 ja President-nimikkeellä 2010. Lisäksi Paananen on toiminut Sumea Oy:n toimitusjohtajana ja perustajana vuosina 2000–2004. Paananen on koulutukseltaan diplomi-insinööri.

Kai Bäckman on toiminut Lifeline Venturesin osakkaana vuodesta 2016 lähtien. Bäckman on ollut Vensum Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2019, Seaber Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2019, TimeGate Instruments Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2018, Wave Wentures Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2018 ja Aiven Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2017. Aiemmin Bäckman on toiminut ohjelmistoarkkitehtinä Autodesk, Inc.:ssä vuosina 2015–2016, toimitusjohtajana ja perustajana Airstonessa vuosina 2013–2015 sekä Tinkercadissa vuosina 2010–2013, ohjelmistoarkkitehtinä Googlella vuosina 2006–2010, perustajana Mistaril Oy:ssä vuosina 2002–2006 sekä ohjelmistosuunnittelukonsulttina eri yrityksissä vuosina 1993–2000. Bäckman on opiskellut ohjelmistotekniikkaa.

Juha Lindfors on toiminut Lifeline Venturesin osakkaana vuodesta 2016 lähtien. Lindfors on ollut Measur Oy:n ja Mjuk Group Ab:n hallituksen jäsen vuodesta 2021, Cooler Future Oy:n hallituksen jäsen ja Spacent Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2020, Solar Foods Oy:n hallituksen jäsen vuosina 2018–2020 ja hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2020, Swappie Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2018, Realstocks Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2018, Blok Enterprises Oy:n hallituksen jäsen vuosina 2018–2020 ja hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2020, School Day Helsinki Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 2018–2020 ja hallituksen jäsen vuodesta 2020, Altum Technologies Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2017, Minima Processor Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2017, Sulapac Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2017, joista vuosina 2017–2019 hallituksen puheenjohtaja, Karsa Oy:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2016, Akkurate Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2016, ja osakkaana, Director-nimikkeellä ja Associatena EQT Partners Oy:ssä. Lindfors on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Tietoa Listautumisannista

Lifeline SPAC I on yritysostoja varten perustettu yhtiö, jonka strategia perustuu Listautumisannin ja Listautumisen onnistuneeseen toteuttamiseen ja yhdistymiseen teknologiapainotteisen pohjoismaisen kasvuyhtiön kanssa. Suunniteltu Listautumisanti koostuisi osakeannista, jossa Yhtiö laskee liikkeeseen uusia A-sarjan osakkeita. Yhtiö pyrkii keräämään Listautumisannilla noin 100 miljoonan euron bruttovarat.

Listautumisannin odotetaan koostuvan yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa sekä instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti Yhdysvaltain ulkopuolella kansainvälisesti. Tarjoaminen ja myynti Yhdysvaltojen ulkopuolella odotetaan toteutettavan Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) nojalla annetun Regulation S -säännöksen mukaisesti.

Osana Listautumisantia Yhtiön, Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä Sponsorien, jotka kaikki ovat myös Yhtiön nykyisiä osakkeenomistajia, odotetaan sitoutuvan luovutusrajoituksiin. 

Suunnitellun Listautumisannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan listalleottoesitteeseen, jonka Lifeline SPAC I laatii suunnitellun Listautumisannin yhteydessä. Mikäli Yhtiö päättää toteuttaa suunnitellun Listautumisannin, listalleottoesite tullaan julkaisemaan Yhtiön internet-sivuilla osoitteessa lifeline-spac1.com/fi/.

Osakkeenomistajien oikeus vaatia lunastusta 

Yhtiö odottaa tallettavansa Listautumisannin tuotot suljetulle pankkitilille ja käyttävänsä tuottoja Yhtiön strategian mukaisen yritysoston toteuttamiseen ja kohdeyhtiön toiminnan kehittämiseen. Listautumisannissa tarjottavien A-sarjan osakkeiden osakkeenomistajilla olisi kuitenkin Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukainen oikeus vaatia Yhtiötä lunastamaan osakkeenomistajan omistamat osakkeet tietyin edellytyksin yritysoston yhteydessä. 

Mikäli Yhtiö ei onnistuisi yhdistymisen tai yritysoston toteuttamisessa viimeistään 36 kuukauden kuluessa Listautumisannin toteuttamisesta, Yhtiö asetettaisiin selvitystilaan, jossa Yhtiön nettovarallisuus jaettaisiin Yhtiön osakkeenomistajille. Yhtiöllä on siten merkittävä kannustin onnistua yhdistymisen tai yritysoston toteuttamisessa mahdollisimman pian.

Lehdistötilaisuus

Lifeline SPAC I pitää Zoom-lehdistötilaisuuden tänään 28.9.2021 kello 11.00.

Ilmoittautuminen lehdistötilaisuuteen: Nasdaq Helsinki, viestintä, maarit.bystedt@nasdaq.com, puh. 040 555 2030.

Neuvonantajat

Listautumisannin pääjärjestäjinä toimivat Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike. Borenius Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana ja Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Hill+Knowlton Strategies toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana. 

Lisätietoa antaa:

Tuomo Vähäpassi, toimitusjohtaja, Lifeline SPAC I Oy 

tuomo.vahapassi@lifeline-spac1.com

040 736 0676

Timo Ahopelto, hallituksen puheenjohtaja, Lifeline SPAC I Oy

timo.ahopelto@lifeline-spac1.com

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa. Yhtiön tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) nojalla eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Listautumisannin pääjärjestäjät tai Yhtiön neuvonantajat eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Pääjärjestäjät toimivat Listautumisannissa ainoastaan Yhtiön puolesta, ja pääjärjestäjien tarjoama suoja koskee ainoastaan Yhtiötä. Pääjärjestäjät eivät pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Listautumisannin yhteydessä. Pääjärjestäjät eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, Listautumisantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta esitteessä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä Suomea lukuun ottamatta tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota muissa Relevanteissa Jäsenvaltioissa kuin Suomessa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Suunnitellun Listautumisannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö laatii suunnitellun Listautumisannin yhteydessä. Mikäli Yhtiö päättää toteuttaa Listautumisannin, listalleottoesite tullaan julkaisemaan Yhtiön internet-sivuilla. Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita ei tarjota merkittäväksi ennen kuin Finanssivalvonta on hyväksynyt Yhtiön laatiman listalleottoesitteen. Listalleottoesite sisältää yksityiskohtaisia tietoja Yhtiöstä ja sen johdosta sekä taloudellisista tiedoista. Tämä tiedote on mainos, eikä Esiteasetuksen tarkoittama listalleottoesite. Sijoittajien ei tule hankkia mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita muutoin kuin listalleottoesitteeseen sisällytettyjen tietojen perusteella. Finanssivalvonnan tekemää listalleottoesitteen hyväksyntää tai rekisteröintiä ei tule pitää suosituksena merkitä listalleottoesitteellä tarjottavia arvopapereita.

Tietyt tässä tiedotteessa käsitellyt lausumat ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevat lausumat koskevat muun muassa suunnitelmia, oletuksia, ennusteita, päämääriä, tavoitteita, pyrkimyksiä, strategioita, tulevaisuuden tapahtumia, tulevaisuuden liikevaihtoa tai tulosta, investointeja, rahoitustarvetta, yritysostoja koskevia suunnitelmia tai aikeita, Yhtiön kilpailuvahvuuksia ja -heikkouksia, taloudelliseen asemaan, tulevaan liiketoimintaan ja kehitykseen liittyviä suunnitelmia tai tavoitteita, liiketoimintastrategiaa sekä toimialaa, poliittista ja lainsäädännöllistä ympäristöä koskevia oletettuja suuntauksia sekä muita ei-historiallisia tietoja, kuten investointeja, suunniteltua Listautumisantia ja listautumista, tulevaisuuden rahavirran kehitystä, liiketoiminnan tulosta, taloudellista asemaa ja maksuvalmiutta. Tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa tulevaisuutta koskevien ilmaisujen käytöstä, kuten ”uskoa”, ”aikoa”, ”saattaa”, ”voida” tai ”pitäisi” tai muista vastaavista tai vastaavista kielteisistä ilmaisuista.

Tässä tiedotteessa käsitellyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin oletuksiin, joista monet vuorostaan perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan sekä yleisiä että yksilöitäviä riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia. Lisäksi on olemassa riski siitä, etteivät arviot, ennusteet, suunnitelmat ja muut tulevaisuutta koskevat lausumat toteudu. Riskien, epävarmuustekijöiden ja oletusten johdosta tulevaisuutta kohdistuville lausumille ei tule antaa merkittävää painoarvoa. Tämän tiedotteen tiedot, näkemykset ja tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän tiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa. Ellei lainsäädännöstä muuta johdu, Yhtiö ja pääjärjestäjät eivät vastaa tässä tiedotteessa olevien tulevaisuutta koskevien lausumien päivittämisestä tai korjaamisesta eivätkä sitoudu julkaisemaan tällaisia päivityksiä tai korjauksia.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye