Kreate Group Oyj

Muutoksia Kreate Groupin johtoryhmässä

4.10.2021 09:05:00 EEST | Kreate Group Oyj | Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kreate Group Oyj                         Pörssitiedote                        4.10.2021 klo 09:05 EEST    

Muutoksia Kreate Groupin johtoryhmässä

Mikko Laine (KTM) on nimitetty Kreate Group Oyj:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2022 alkaen. Hän on ollut Kreate Groupin palveluksessa huhtikuusta 2021 alkaen vastaten Group Controllerina taloustoimintojen ja raportoinnin kehittämisestä. Laineella on monipuolinen ja vahva kokemus talouden johtamisen toiminnoista sekä pörssiyhtiössä että pääomasijoittajavetoisissa yhtiöissä.

 – Mikon vahva taloudellinen osaaminen ja kokemus auttavat toimintojemme edelleen kehittämisessä ja prosessiemme jalkauttamisessa, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.

Kreate Groupin talousjohtaja Antti Heinola jättää tehtävänsä jatkaakseen työuraansa yhtiön ulkopuolella. Heinola jatkaa talousjohtajan tehtävässään joulukuun 2021 loppuun asti.

– Olen saanut olla mukana Kreaten innostavassa kasvutarinassa ja johtaa listautumisprosessia menestyksekkäästi. Nyt on kuitenkin tullut aika siirtyä uusien haasteiden pariin, Heinola sanoo.

– Kiitän Anttia hänen merkittävästä työpanoksestaan. Hän on ollut vahvassa roolissa Kreaten kasvutarinan toteuttamisessa sekä muutosten läpiviemisessä yhtiössämme. Toivotan hänelle mitä erinomaisinta jatkoa, Vikström toteaa.

Kreate Group Oyj
Kirsi-Marjut Dickman
Viestintäpäällikkö

Jakelu: Nasdaq Helsinki, media ja kreate.fi

Yhteyshenkilöt

Timo Vikström

Toimitusjohtaja

Kreate Group Oyj

timo.vikstrom@kreate.fi

Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 235 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

Uutishuone
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye