Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto 3,4 % vuonna 2015

Jaa
Aalto-yliopiston sijoitussalkun tuotto vuonna 2015 oli 3,4 % kulujen jälkeen. Vuonna 2014 salkun tuotto oli 7,2 %. Sijoitussalkun keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta lukien on 4,9 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 901 miljoonaa euroa.
Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen
Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen

Vuoden aikana sijoitussalkusta eriytettiin likviditeettisalkku, jonka markkina-arvo oli vuoden 2015 lopussa 74 miljoonaa euroa. Salkun tuotto oli 0,5 %. Aalto-yliopiston kokonaissalkun markkina-arvo oli 976 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2014 lopussa oli 996 miljoonaa euroa.

Sijoitusmarkkinat vahvistuivat alkuvuonna Euroopan keskuspankin tukitoimien avustamana. Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana kaikki yliopiston sijoitussalkussa olevat omaisuusluokat tuottivat hyvin. Huolet globaalin kasvun jatkumisesta kasvoivat kuitenkin keväällä huomion kohdistuessa Kreikkaan ja Kiinaan sekä hyödykehintoihin. Lisäksi odotukset Yhdysvaltain keskuspankin ensimmäisestä koronnostosta aiheuttivat hermoilua markkinoilla. Markkinoiden heilunta nousikin merkittävästi edellisten vuosien alhaiselta tasolta ja tuotot useimmissa riskillisissä omaisuusluokissa olivat heikkoja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Vuoden 2015 lopussa sijoitussalkusta 50 % oli osakesijoituksissa ja 50 % korko- ja rahamarkkinasijoituksissa. Osakesijoitusten osuutta nostettiin vuoden aikana noin 4 %. Aalto-yliopiston osakesijoitusten tuotto oli 8,0 % ja korko- ja rahamarkkinasijoitusten tuotto –0,8 %.

Aalto-yliopiston sijoitustoiminnan tavoitteena on tuoda lisärahoitusta korkeatasoiseen opetukseen ja tutkimukseen. Pääoman tuottojen tarjoama lisärahoitus edistää yliopiston taloudellista itsenäisyyttä ja parantaa yliopiston mahdollisuutta kohdistaa resursseja strategisille painopistealueille. Tulevina vuosina pääoman tuotoilla on tavoitteena kattaa noin 5 % yliopiston vuosittaisesta toimintabudjetista.

***

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua ja lähes 20 000 opiskelijaa. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sijoitusjohtaja Kati Eriksson
Aalto-yliopisto
puh. 040 563 6110
kati.eriksson@aalto.fi

Kuvat

Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen
Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye