Finanssiala ry

FK:n Kauppi: Suomalainen avoimuus turvataan hallintarekisterissä

Jaa
Valtiovarainministeriö on tänään perjantaina esittänyt arvopapereiden säilytysmarkkinan avaamista kilpailulle kuten EU:n arvopaperikeskusasetus edellyttää. Finanssialan Keskusliiton (FK) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää hallintarekisteröinnin sallivaa uudistusta tervetulleena, koska nykylain mahdollistama arvopaperikeskusmonopoli ei ole enää pitkään aikaan palvellut Suomen markkinoiden etua.

Kilpailun avautumisen myötä sijoittajat, liikkeeseenlaskijat ja säilyttäjäpankit saavat valita palveluntarjoajakseen kotimaisen arvopaperikeskuksen lisäksi jonkin muun eurooppalaisen arvopaperikeskuksen. ”Tarjonnan lisääntyessä sijoittajan valintamahdollisuudet laajenevat ja hintakilpailu tehostuu. Tämä hyödyttää sekä piensijoittajia että ammattimaisesti toimivia sijoittajia”, Kauppi toteaa.

Kauppi on tyytyväinen, että valtiovarainministeriö on sisällyttänyt esitykseensä finanssialan esittämän uuden osakeomistuksen julkisuusmallin, joka pohjautuu Suomessa keskeiseen avoimuuden periaatteeseen.

Kuten valtiovarainministeriö on tänään tiedottanut pankit rakentavat reaaliaikaisen tiedonkeruujärjestelmän, jonka välityksellä kansalaiset voisivat hakea ajantasaiset omistajatiedot suomalaisten yksityishenkilöiden, yhteisöjen ja säätiöiden omistamista suomalaisten yhtiöiden osakkeista.  Järjestelmää ylläpitää Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). Omistajatiedot saadaan sekä suorilta arvo-osuustileiltä että hallintarekisteröidyiltä tileiltä.

Uuden yleisöjulkisuusmallin rakentaminen vaatii kahden vuoden siirtymäajan. Hallintarekisteröintiä voisivat tarjota vain sellaiset Suomessa toimivat pankit, jotka luovat tietoyhteyden PRH:n käyttöliittymään. ”Uusi järjestelmä helpottaisi muun muassa toimittajien työtä. Omistajatiedot saisi suoraan netin välityksellä eikä niitä enää tarvitsisi henkilökohtaisesti käydä selaamassa arvopaperikeskuksessa Helsingissä kuten nykyisin”, Piia-Noora Kauppi sanoo.

Suomi eurooppalaisille pääomamarkkinoille -esite

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi, puh. 020 793 4210
Johtava lakimies Tuomas Majuri, puh. 020 793 4249
Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula, puh. 040 652 9118

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi
Finanssialan Keskusliitto (FK) on pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia edustava etujärjestö. Osa jäsenistä hoitaa lakisääteisiä sosiaaliturvaan kuuluvia vakuutuksia. FK - JOTTA RAHA RIITTÄISI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kansallisesta rekisteristä hyötyisivät niin asiakkaat kuin finanssialakin17.4.2024 10:40:11 EEST | Tiedote

Rahanpesulaki luokittelee merkittävissä julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja heidän lähipiirinsä poliittisesti vaikutusvaltaisiksi eli ns. PEP-henkilöiksi (Politically Exposed Persons), joiden taustoja ja asiointia tulee selvittää ja seurata erityisen huolellisesti. Ilmoitusvelvollisten tarve ajantasaisille PEP-tiedoille on lisääntynyt compliance-velvoitteiden sekä kansallisen ja kansainvälisen toiminta- ja turvallisuusympäristön kiristymisen myötä. Nykyisellään PEP-tietoja hankitaan ja ylläpidetään erilaisista lähteistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta ja ylläpitoa. PEP-tietojen kokoaminen keskitettyyn rekisteriin parantaisi tietojen kattavuutta, oikeellisuutta, ajantasaisuutta ja myös henkilötietojen suojaa. Valtiovarainministeriö on laatinut arvomuistion keskitetyn kansallisen PEP-rekisterin perustamisesta. Finanssiala ry tukee ehdotusta voimakkaasti. Tanskassa rekisteri on ollut käytössä jo vuosia ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye