Finanssiala ry

FK:n Kauppi Taloustaidon blogissa: Pörssiomistusten piilottamisen porsaanreiät tukittava

Jaa
Arvopaperien hallintarekisterikeskustelussa on noussut vahva huoli, että arvopaperien säilytyksen avaaminen kilpailulle voisi jatkossa johtaa vallanpitäjien pörssiomistusten piilottamiseen ulkomaisille hallintarekisteritileille. Tällainen toiminta olisi täysin tuomittavaa ja epäeettistä. Piilottamisen porsaanreiät pitää tukkia kansainvälisellä yhteistyöllä.

Yksi tärkeä ase sekä omistusten piilottamisen ehkäisemisessä että veronkierron kitkemisessä on kansainvälinen automaattinen verotietojenvaihto. Suomi saa vuodesta 2017 alkaen automaattisesti tietoa siitä, mitä tuloja ja varoja Suomessa asuvilla henkilöillä on ulkomaisissa pankeissa sekä rahoitus- ja vakuutuslaitoksissa. Tämän myötä viranomaisten tiedonsaanti rajat ylittävistä omistuksista paranee ja mahdollisuus veronkiertoon vaikeutuu oleellisesti. Tietojenvaihto ehtii siten alkaa ennen kuin arvopaperien hallintarekisteri laajenee kahden vuoden siirtymäajan kuluessa.  

Suomen laki ei ulotu muiden maiden järjestelmiin. Tämän takia on syytä nostaa EU-pöydissä esille, pitäisikö EU:ssa ottaa käyttöön samanlaiset avoimuuden pelisäännöt omistuksista kuin Suomessa.  

Suomessa toimivat pankit ovat sitoutuneet avoimuuteen ja toimittamaan reaaliaikaiset tiedot suomalaisista osakeomistuksista Patentti- ja rekisterihallituksen järjestelmän kautta, kun hallintarekisteritilien avaaminen pankeille sallitaan Suomessa.  Avoimuus tulee siis menemään pidemmälle kuin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, jossa omistustiedot avataan kahdesti vuodessa. Avoimuuden pelisääntöjen  suomalaisten osakeomistusten säilytyksessä on oltava selkeät ja yhtenäiset, olipa palveluntarjoaja kotimainen tai ulkomainen toimija.

Suomessa toimii jo nyt ulkomaisia palveluntarjoajia, jotka internetin välityksellä tarjoavat suomalaisille sijoittajille mahdollisuuden omistaa suomalaisia osakkeita hallintarekisterin kautta. EU:n rahoitusmarkkinalainsäädännön mukaan yhdessä EU-maassa toimiluvan saaneet pankit ja sijoituspalveluyritykset saavat tarjota palveluita niin sanotun europassin nojalla kaikissa EU-maissa. Suomen kansalaisia ei missään kielletä suoraan avaamasta arvopaperitilejä ulkomailla. Tämä siis jo nyt mahdollistaa suomalaisille hallintarekisterit.

Tämä on osoitus siitä, että eurooppalaiset sisämarkkinat toimivat. Se on kuitenkin vahva osoitus myös siitä, mitä tapahtuu, kun markkinat eivät kansallisen, poikkeavan lainsäädännön vuoksi ole yhteensopivat muun Euroopan kanssa. Oikeustila on epäselvä ja osa ulkomaisista toimijoista näyttää haastaneen Suomen lainsäädännössä olevan hallintarekisteröintikiellon. Myös EU:n neuvoston oikeuspalvelu on todennut, että hallintarekisterikielto on EU-oikeuden vastainen. Tämän vuoksi on hyvä, että lainsäädäntöä nyt uudistetaan niin, että Suomen markkinat tulevat yhteensopiviksi muun Euroopan kanssa. 

Piia-Noora Kauppi
Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Taloustaidon blogissa 3.10.2015

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi
Finanssialan Keskusliitto (FK) on pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperinvälittäjiä, sijoitusrahastoyhtiöitä sekä finanssialan työnantajia edustava etujärjestö. Osa jäsenistä hoitaa lakisääteisiä sosiaaliturvaan kuuluvia vakuutuksia. FK - JOTTA RAHA RIITTÄISI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye