Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne OyPääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

HKL:n juhlavuoden Taidelinja tuo taidetta Hakaniemen metroasemalle

Jaa
Hakaniemen metroaseman toistaiseksi tyhjillään olevien liiketilojen ikkunat täyttyvät syksyn ajaksi tarhalaisten, koululaisten sekä harrastaja- ja ammattivalokuvaajien kuvista ja teoksista.

Taidetta Hakaniemen asemalle

Taidelinja tuo katseltavaa Hakaniemen metroaseman toistaiseksi tyhjillään olevien liiketilojen ikkunoihin, kun ikkunat täyttyvät syksyn ajaksi kuvista ja teoksista. Näyttelyihin osallistuvat muun muassa helsinkiläiset tarhalaiset, koululaiset sekä harrastaja- ja ammattivalokuvaajat. Ensimmäisinä kuvia tuovat näytille Johanna Kare valokuvanäyttelyllään Kuvia kaupungista ja Anita Mäntynen katuvalokuvanäyttelyllään Katso lähemmäs. Näiden näyttelyiden avajaisia vietetään 4. syyskuuta kello 15–18, jolloin myös asemalla olevassa Taidelinja-tilassa voi kuulla tarkemmin HKL:n juhlavuoden syksyn ohjelmistosta.

Lasten kaupunki rakentuu Hakaniemeen

Syyskuun alussa Keramiikkakeskus Septaria järjestää Hakaniemen metroasemalla savityöpajoja lapsille. Metroradan varrelta työpajoihin tulevien päiväkotiryhmien kanssa Taidelinja-tilaan rakennetaan teos Lasten silmin. Teoksessa erilaiset rakennukset, ihmiset, kulkuvälineet, eläimet, luonto sekä koko kaupunkimiljöö heräävät eloon muodostaen yhden, yhteisen savikaupungin. Saven avulla lapset saavat kertoa miten he näkevät ympäristönsä ja mitä asioita he nostavat esille omasta kotikaupungistaan. Teos jää Taidelinja-tilan ikkunaan ohikulkijoiden ihasteltavaksi. Normaalisti Kaapelitehtaalla toimiva Keramiikkakeskus Septaria on yhdistelmä keramiikan koulutus- ja harrastustoimintaa.

Yhteyshenkilöt

HKL:n juhlavuoden taitelija-koordinaattori Annika Niskanen, p. 040 749 8434


HKL, viestintäpäällikkö Elina Maunuksela, p. 050 412 1941

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/
HKL on metron ja raitioliikenteen liikennöitsijä ja Helsingin joukkoliikenneinfran omistaja ja ylläpitäjä. HKL pitää Helsingin liikkeellä: noin puolet kaupungissa tehdyistä joukkoliikennematkoista kuljetaan HKL:n kyydissä. Lisätietoa: www.hkl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye