Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ikääntyneiden leikkauspotilaiden päihteidenkäytöstä tullut ongelma

Jaa

Eläkeikäisten päihteiden käyttö on muodostunut akuuttia sairaalahoitoa vaikeuttavaksi haitaksi tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, arvioidaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Sairaalaan tulee lähes päivittäin kiireellistä hoitoa tarvitsevia päivystyspotilaita, joiden päihtymys estää ja siirtää tarvittavien tuki- ja liikuntaelimiin kohdistuvien toimenpiteiden tekemisen. Kuukaudessa potilaita kertyy kymmenittäin ja vuositasolla satoja. Potilaat ovat tyypillisesti eläkeikäisiä, jotka ovat kaatuneet, pudonneet tai muuten loukanneet itsensä päihtyneinä. Ilmiö on tuttu erityisesti arkipäiviltä. Työikäiset sen sijaan juovat ja loukkaavat itsensä tyypillisesti viikonloppuisin.

Ilmiö esiintyy kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Joukossa on ollut useita erittäin hyvin koulutettuja ja hyvätuloisia potilaita.

- Moni kuvittelee hallitsevansa oman alkoholinkäyttönsä. Sitä myös peitellään läheisiltä. Kaatumistapaturmat ovat kuitenkin hyvä mittari ilmiölle. Sairaalahoitoa vaativan tapaturman yhteydessä asian vakavuus ja laajuus tulee lopulta ilmi, kertoo osastonylilääkäri Heikki Mäenpää Taysin tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualueelta.

Potilasta ei voi leikata päihtyneenä eikä pitkään jatkunutta yhtäjaksoista juomista lopettaa kertaheitolla. Käytännössä osastolla joudutaan aloittamaan päihdevieroitus ennen kuin potilaan leikkausta voidaan ryhtyä valmistelemaan.

Kiireettömissä leikkauksissa ilmiö ei näy samalla tavalla. Mäenpää uskoo, että erikoissairaanhoitoa arvostetaan Suomessa niin paljon, että kiireettömiin toimenpiteisiin valmistaudutaan kotona myös päihteitä vähentämällä.

Nuorten potilaiden kohdalla vanhemmat osallistuvat usein aktiivisesti hoidon suunnitteluun, kun päihdeongelma tulee sairaalassa esille. Sen sijaan ikääntyneempien kohdalla lapset harvoin osallistuvat yhteiseen keskusteluun.

- Raportoimme päihdeongelmasta jatkohoitoon esimerkiksi terveyskeskukseen, mutta tehokkainta olisi ottaa asia reippaasti perhepiirissä esille, Mäenpää kehottaa.

 

Kolme esimerkkiä Mäenpään potilaista tammikuulta 2016

”70-vuotias nainen, asuu kotona puolisonsa kanssa. Kotihoito jakaa lääkkeet kerran viikossa. Todettu maksakirroosi, runsasta alkoholin käyttöä, verenpainetauti ja depressio. Kieltää aktiivisen alkoholin käytön, mutta viime kesältä merkkejä päihderiippuvuudesta. Tippunut sängystä eikä päässyt liikkeelle. Toimitettu päivystykseen, josta kuljetettu Taysiin. Päivystyksessä vasen lonkka aristanut. Lantion ja lonkan kuvissa vasemmalla murtuma. Leikkaushoito puoliproteesilla.”

”55-vuotias nainen. Alkoholin vaikutuksen alaisena kaatunut aamuyöstä portaissa ja tippunut porrastasanteelle vasen kylki ja olkapää edellä. Ei päässyt liikkeelle. Myöhemmin päivällä omainen toi Taysiin päivystykseen. Painanta-arkuudet vasemmassa lonkan seudussa sekä vasemmassa kyynärpäässä. Potilaalle tehty vartalon ja pään kuvaukset. Tässä löydöksenä kaksi murtumaa. Murtumat hoidettu levytyksillä. Iho ehjä mutta korvalääkäri hoitanut korvan takana olleen haavan.”

”74-vuotias nainen. Astma. Alkoholin vaikutuksen alaisena kaatunut ja satuttanut oikean lonkkansa saaden sinne murtuman. Leikkaushoito puoliproteesilla. Postoperatiivisesti vieroitushoitoon.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Osastonylilääkäri Heikki Mäenpää, Tays
puh. 040 533 3044

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi
Tampereen yliopistollinen sairaala tuottaa erikoissairaanhoidon ja vaativan kehitysvammahuollon palveluja yli miljoonalle suomalaiselle. Ammattitaitomme syntyy vuorovaikutuksessa potilaiden, tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen kanssa.Toimintamme perustuu eettisiin periaatteisiin, joita ovat hyvä hoito, ihmisen kunnioittaminen, osaamisen arvostaminen ja vastuullisuus. Taysin lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvat Vammalan ja Valkeakosken sairaalat. Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja FinnMedi ovat sairaanhoitopiirin tytäryhtiöitä. Sairaanhoitopiirissä työskentelee noin 7000 työntekijää. Lisätietoja www.tays.fi sekä www.valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye