Climate Leadership Council CLC

Investointien kasvu mittaa Pariisin kokouksen onnistumisen

Jaa
Pariisin ilmastokokouksen tavoitteena on kaikki maat kattava ja sitova ilmastosopimus vuodesta 2020 eteenpäin ja maapallon lämpötilan nousun pitäminen alle 2C-asteessa. Sopimuksen tulee edistää ilmastonmuutosta hillitseviä toimia jo ennen vuotta 2020. Tavoitteen toteutuminen edellyttää hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien puhtaan energian ja ilmastomyönteisten investointien nelinkertaistamista vuoden 2013 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

Valtaosa ilmastomyönteisistä investoinneista tulee yksityisiltä yrityksiltä. Julkisen sektorin rahoituksella ei saada aikaan riittävän suuria investointeja ilmastonmuutoksen hillintään.

Markkinaehtoiset investoinnit ovat ilmastotoimien kannalta tehokkaampia ja niiden avulla voidaan tehokkaimmin kehittää uusia teknologisia ratkaisuja. Siirtyminen vähäpäästöiseen yhteiskuntaan on valtava urakka, joka on tehtävä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Hallitusten tulee toimillaan edistää markkinaehtoisten investointien rahoitusta ja markkinamekanismien laajentumista. Vain elinvoimaiset ja kannattavat yritykset pystyvät vaadittavaan kehitystyöhön ja investointeihin, joten oleellinen osa ilmastotyötä on yritysten toimintaedellytysten varmistaminen.

Globaali hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu on paras ja teknologianeutraali keino vauhdittaa investointeja vähähiilisiin ratkaisuihin. Se on myös tasapuolisin malli ilmastonmuutoksen torjunnan kustannusten jakamisessa. Monissa maissa käytössä olevia fossiilienergian tukiaisia pitää myös nopeasti purkaa. Päästöjen hinnoittelua varten tarvitaan läpinäkyvät ja globaalisti yhteismitalliset laskenta- ja raportointikäytännöt. On tärkeätä, että investointivolyymien kasvua seurataan määrävälein, esim. 3-5 vuotta. Jos riittävää kasvua ei saada aikaan pitää tehostaa markkinamekanismien toimintaa tai ottaa käyttöön uusia menetelmiä.

Investointien lisäksi myös vähähiiliset kuluttajamarkkinat pitää saada kehittymään nopeammin. Kansalaisilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sen haittojen minimoimisessa. Mitä aktiivisemmin valitsemme vähäpäästöisiä ratkaisuja, sitä enemmän yritykset ja julkinen sektori panostavat niiden kehittämiseen.

Suomessa on tänä syksynä käynnistetty Ilmastolupaus-hanke (www.ilmastolupaus.fi), jolla kannustetaan kansalaisia tekemään vähäpäästöisiä valintoja. Hanke on ehdolla myös YK:n pilottihankkeeksi.

Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen, Climate Leadership Council, p. 040 5515 550
toiminnanjohtaja Jouni Keronen, Climate Leadership Council, p. 050 4534 881

______________________________________________________________________________

Climate Leadership Council on Suomen johtavien yritysten ja organisaatioiden muodostama yhdistys, jonka tarkoituksena on kannustaa yrityksiä ja organisaatioita siirtymään hiilineutraaliin ja kestävästi luonnonvaroja hyödyntävään toimintatapaan. Yrityksille on tärkeää luoda puhtaita ympäristömyönteisiä ratkaisuja ja kehittää cleantech-liiketoimintaa, koska ilmastonmuutoksen torjunnassa onnistutaan vain merkittävän uuden liiketoimintapotentiaalin avulla.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Climate Leadership Council CLC
c/o Sitra, Itämerentori 11-13
00100 Helsinki

http://www.clc.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Climate Leadership Council CLC

MEDIAKUTSU: Ilmastonmuutoksen World Cup Turussa: Pohjola vs. muu maailma21.9.2016 10:15:28 EEST | Kutsu

Pariisin historiallisessa ilmastosopimuksessa maailman maat sitoutuivat pitämään maapallon lämpötilan nousun alle kahdessa Celsius-asteessa. Tämä edellyttää kaikilta mailta konkreettisia suunnitelmia päästövähennyksistä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Mitä tekee Suomi? Tule Climate Leadership Councilin syysseminaariin Turkuun kuulemaan tästä ja siitä, miten Ruotsi on aiheeseen tarttunut.

Turun kaupunki, Raisio Oyj ja Castrén & Snellman liittyivät mukaan CLC:hen27.5.2016 09:01:04 EEST | Tiedote

Kaupungit ovat ratkaisevassa asemassa ilmastonmuutoksen haasteiden peittoamisessa. Kaupungistuva maailma tarvitsee uusia palveluja ja tuotteita, jotka vähentävät asumisen, energian ja ruoan ilmastokuormaa. Monesti uusien ratkaisujen löytäminen vaatii myös juridiikan ymmärrystä. Jos lainsäädäntö ei vastaa nykymaailman tarpeisiin, sitä pitää pystyä muuttamaan. Climate Leadership Councilin eli CLC:n uudet jäsenet tuovat juuri näitä näkökulmia yhdistyksen toimintaan. CLC on globaaleihin ympäristöhaasteisiin kestäviä ratkaisuja etsivien suomalaisten yhdistys.

CLC: Yritykset avainasemassa ilmastonmuutoksen ratkaisuissa21.12.2015 10:04:12 EET | Tiedote

Yritysten kiinnostus ilmastonmuutoksen torjuntaan on kasvanut. Pariisin ilmastosopimus luo hyvät puitteet ilmastonmuutoksen globaalille hillinnälle. Sopimus sisältää useita yritysten toivomia tavoitteita, kuten läpinäkyvän raportoinnin, säännöt, joilla päästökauppa voidaan maailmanlaajuisesti integroida ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä viiden vuoden välein tarkistettavat yhteiset tavoitteet.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye