Ilmarinen

Jaakko Kianderin ajankohtaisblogi: Miten ikärakenteen muutos vaikuttaa talouteen?

Jaa
Tervehdys Ilmarisen viestinnästä! Tiedoksi toimituksellenne: oheinen, mahdollisesti toimitustanne kiinnostava blogikirjoitus julkaistiin juuri Ilmarisen blogissa.

”Käynnissä oleva väestön ikärakenteen muutos on puhuttanut ja huolestuttanut päättäjiä jo pitkään.…Yhteistä on huoli, kuinka julkisen talouden resurssit selviävät tulevien vuosikymmenien aikana siitä, että eläkeikäisten määrän kasvu johtaa niin sanottujen ikäsidonnaisten julkisten menojen kasvusta. Näitä menoja ovat eläkkeiden lisäksi julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset”, Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja Jaakko Kiander kirjoittaa.

Tuoreessa blogissa Kiander esittää arvionsa

  • käänteisen asuntolainan kaltaisten vapaaehtoisten, julkista palvelua tukevien varautumismahdollisuuksien tarpeesta
  • taloudellisen huoltosuhteen ja väestöllinen huoltosuhteen kehittymisesta
  • varautumisesta ikääntymiseen eläkkeiden osalta
  • vanhusten tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta ja palvelutarpeen ennakoinnista
  • vanhusväestön pitkäaikaishoivan kustannuksista yhteiskunnalle.

Lue koko kirjoitus: http://parempaaelamaa.org/2015/07/01/miten-ikarakenteen-muutos-vaikuttaa-talouteen/

yt.

Milla Kauppila

Ilmarisen viestintä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että yli 900 000 suomalaista saa työstään ansaitsemansa eläkkeen. 550 asiantuntijan voimin autamme asiakasyrityksiämme menestymään, työntekijöitä viihtymään työssään ja viettämään eläkepäiviään mahdollisimman hyväkuntoisina. Markkinaosuutemme on noin kolmannes ja eläkevastuiden katteena meillä on yli 37 miljardin euron sijoitusomaisuus. Kiinteistösijoittajana olemme yksi Suomen suurimpia 3,6 miljardin euron kiinteistöomaisuudellamme. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye