Suomen NNKY-liitto ry

Kamalat äidit® Vapaaehtoistoiminnan messuilla

Jaa
Murrosikäisten äitien vertaisryhmätoiminta Kamalat äidit® esittäytyy Vapaaehtoistoiminnan messuilla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla torstaina 3.12. klo 14–18.

Suomen NNKY-liiton organisoiman Kamalat äidit® -toiminnan tarkoituksena on tukea murrosikäisten äitien vanhemmuutta. Vertaisryhmissä murrosikäisten äidit voivat luottamuksellisesti käsitellä vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja. Ryhmissä jaetaan myös murrosikään liittyvää tietoa.

Kamalat äidit® -toiminta sai alkunsa kymmenen vuotta sitten yksinäisyyden ja riittämättömyyden tunteesta, jota murrosikäisten lasten äidit tuntevat. Vertaisryhmätoiminta käynnistyi Oulun NNKY:ssä, mutta sittemmin toiminta on levittäytynyt ympäri Suomea.

Äideiltä saadut palautteet ovat olleet myönteisiä. On esimerkiksi kerrottu, kuinka itseluottamus vanhempana on vahvistunut.

Uusia ryhmänohjaajia ja yhteistyökumppaneita etsitään

Uusia Kamalat äidit® -vertaisryhmiä perustetaan jatkuvasti eri puolille Suomea. Nyt haetaankin murrosikäisten lasten äitejä, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan vertaisohjaajina.

– Kamalat äidit® -vertaisryhmille on kysyntää eri puolilla Suomea, mutta tarvitsemme lisää vertaisohjaajia. Ohjaajilta ei odoteta sen ihmeempää, mutta aiemmasta ryhmäohjaakokemuksesta on hyötyä. Tavallisen ihmisen taidoilla kuitenkin selviää. Järjestämme koulutuksen sekä tuen vertaisohjaajana toimimiseen. Esimerkiksi seuraava ohjaajakoulutus järjestetään Joensuussa 30.1.2016. Tällä hetkellä toimintaa on tai on käynnistymässä esimerkiksi Helsingissä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Oulussa, Tampereella ja Seinäjoella, kertoo projektityöntekijä Minna Miettinen.

Kamalat äidit® -toiminta ei rajoitu Suomen NNKY-liiton paikallisyhdistyksiin taikka jäseniin, vaan toimintaan voivat osallistua kaikki siitä kiinnostuneet. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi muutaman järjestön sekä kaupungin kanssa, lisäksi esimerkiksi seurakunnat nähdään potentiaalisina yhteistyökumppaneina. Yhteistyö voi olla esimerkiksi sitä, että järjestö tarjoaa toimitilojaan vertaisryhmien käyttöön, tai että seurakunnan diakoni vetää omaa ryhmää kirkon tiloissa.

Tervetuloa tutustumaan                          

Kamalat äidit® -toimintaan voi tutustua Vapaaehtoistoiminnan messuilla, jotka järjestetään Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla torstaina 3.12. klo 14–18.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Minna Miettinen, projektityöntekijä
GSM: 046 9235 757
S-posti: minna.miettinen@ywca.fi


Ilona Yrjölä, tiedottaja
GSM: 050 4444 103
S-posti: ilona.yrjola@ywca.fi

Kuvat

Kamalat äidit -logo. Tuija Sorsa
Kamalat äidit -logo. Tuija Sorsa
Lataa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Lataa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Lataa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Kuvittaja: Tuija Sorsa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen NNKY-liitto ry
Pohjoinen Rautatiekatu 23 B
00100 Helsinki

09 434 2290http://www.ywca.fi
Kamalat äidit® -toiminta on murrosikäisten lasten äideille tarkoitettua vertaistoimintaa. Työn ytimessä ovat äitiryhmät, joissa käsitellään vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, jaetaan murrosikään liittyvää tietoa sekä kannustetaan äitejä jakamaan ajatuksiaan muiden naisten kanssa. Äitiryhmiä kokoontuu eri puolilla Suomea. Suomen NNKY-liiton koordinoi ja Raha-automaattiyhdistys sekä Jenny ja Antti Wihuri rahasto tukevat valtakunnallista Kamalat äidit® -toimintaa. Kamalat äidit® -toimintamalli on hyväksytty rekisteröidyksi tavaramerkiksi syyskuussa 2013. Suomen NNKY-liitto ry (Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys, NNKY) on kansainvälinen, ekumeeninen ja monikulttuurinen naisten ja tyttöjen liike, jossa erilaisuuden ymmärtämisen kautta halutaan rakentaa väkivallatonta ja turvallista maailmaa. NNKY:n tavoitteena on tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen sekä tasa-arvon ja ekumenian edistäminen. NNKY:n paikallisyhdistyksissä on tarjolla toimintaa kaikenikäisille naisille. Suomeen vuonna 1896 perustettu NNKY on yksi Suomen vanhimmista naisjärjestöistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen NNKY-liitto ry

IKIOMA ensikirja on näkövammaisen lapsen ensikosketus tarinoiden maailmaan23.3.2017 15:39:23 EET | Tiedote

Ensimmäiset näkövammaisille lapsille valmistetut kosketeltavat ensikirjat, IKIOMA-kirjat, ovat valmistuneet. Ne luovutetaan Keikyän kyläpäivillä jaettavaksi Pirkanmaan alueella perheisiin, joissa on alle kaksivuotias näkö- tai monivammainen lapsi. IKIOMA koskettelukirjat ovat syntyneet kymmenien vapaaehtoisten käsissä Sastamalassa, Köyliössä, Kiikassa ja Nurmossa sekä Oulussa, joka on idean äidin Vuokko Keräsen kotikaupunki. Keikyän kyläjuhlassa 8.4. jaettavat kirjat ovat Tyrvään Tyykityttöjen aikaansaannos.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye