Helsingin yliopisto

Lukivauva-hanke käynnistyy Jyväskylässä

Jaa
Helsingin yliopiston ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lukivauva-hanke aloittaa toimintansa Jyväskylässä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa syksyllä 2015. Lukivauva-hankkeessa selvitetään lapsen varhaista kielellistä kehitystä ja perinnöllisen lukihäiriöriskin vaikutuksia kielen kehitykseen sekä etsitään keinoja tukea kielen ja luku- ja kirjoitustaitojen kehitystä vauvaiästä lähtien.

Lukivaikeus on yleisin oppimisvaikeus, jonka vuoksi lukeminen on virhealtista ja hidastunutta. Se on vahvasti perinnöllinen, ja aiheuttaa lapselle haasteita paitsi koulunkäynnissä, myös itsetunnon rakentamisessa ja vertaissuhteissa. Pulmien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy jo varhaisissa kehitysvaiheissa olisikin hyvin tärkeää.

Lukivauva-tutkimuksessa seurataan lasten kehitystä syntymästä lähtien ja selvitetään kielellisten kykyjen kehitystä ja lukivaikeuden perustaa aivosähkökäyrämittausten, kyselylomakkeiden, kielellisten testien ja DNA-näytteiden avulla. Tutkimukseen on voinut osallistua Espoon Jorvin sairaalassa vuoden 2015 alusta lähtien, ja syyskuussa 2015 aineistonkeruu alkaa myös Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella.

Tutkimukseen etsitään nyt Jyväskylästä ja lähialueilta sellaisia vuosina 2015–2016 lasta odottavia perheitä, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on lukivaikeus, sekä sellaisia lasta odottavia perheitä, joissa ei ole lukivaikeuksia.

Lisätietoja tutkimuksesta antavat Jyväskylän yliopistossa tutkimushoitaja Svetlana Permi, puh. 050 448 8886, s-posti svetlana.permi@helsinki.fi ja professori Paavo Leppänen, puh. 050338 4747, s-posti paavo.ht.leppanen@jyu.fi sekä Helsingin yliopistossa professori Teija Kujala, puh. +358 50 318 3962,s-posti teija.m.kujala@helsinki.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Maria Peltonen
tiedottaja
Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
PL 33, 00014 Helsingin yliopisto
puh. 050 406 2047, s-posti maria.peltonen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye