Gummerus

Mediatiedote: Sotarikostuomittu jääkärikenraali koki olevansa Kekkosen vanki

Jaa
Kuka oli Karl Lennart Oesch (1892–1978)? Syntyperäinen suomalainen, täysiverinen sveitsiläinen, pasifisti, jääkäri, "puna-armeijan pysäyttäjä", Mannerheim-ristin ritari ja yksi ansioituneimmista suomalaiskenraaleista. Historioitsija Vesa Määtän elämäkerta K. L. Oesch – Ylivoimaa vastassa (Gummerus) kertoo koko Oeschin tarinan – perheestä, sodista ja sodanjälkeisestä elämästä muun muassa Kansa taisteli – miehet kertovat -lehden perustajana. Sodan jälkeen Oesch sai sotarikostuomion, ja osa uusista vallanhaltijoista menetti luottamuksensa häneen. Elämäkerta paljastaa, että syksyllä 1945 Oesch tunsi olevansa ensisijaisesti Kekkosen vanki.

Vesa Määttä on paneutunut teoksessa Oeschin kohuttuun sotarikosoikeudenkäyntiin. Oesch sai tuomion sotavankien kohtelua käsittelevän, kansallisia ja kansainvälisiä lakeja rikkovan käskyn antamisesta. Pelkästään prosessiin liittyvää arkistoaineistoa oli käytössä pitkälti yli 2 000 sivua. Määttä päivittää tulkinnan oikeudenkäynnistä ja arvioi tuomiota nykyisen oikeuskäytännön mukaan. ”Ennen tutkintaa ja sen aikana riitti aineksia draamallekin asiakirjojen tuhoamisen, pakomatkojen, poliittisten vankien, kirjeskandaalin, yllättävien tapaamisten ja sairauksien puitteissa.

Määttä on saanut elämäkertaa varten käyttöönsä aiemmin tutkimatonta lähde- ja kuva-aineistoa Karl Lennart Oeschistä. Elämäkerta piirtää kuvan alistumattomasta miehestä, jonka elämä kulki yhteiskunnallisesta ja ulkopoliittisesta kriisistä toiseen, ja joka joutui kokemaan voimapolitiikan sen ikävimmissä muodoissa. Elämä vei välillä tuuliajolle, mutta oma paikka ja suunta löytyivät koettelemustenkin jälkeen.

Vesa Määttä
FT Vesa Määttä (s. 1969) väitteli vuonna 2010 jääkärieversti Martti Laurilasta. Hän on helsinkiläinen historioitsija, jolla on toimittajan ja käsikirjoittajan tehtävien lisäksi kokemusta museoalalta sekä lääketeollisuudesta.

K. L. Oesch – Ylivoimaa vastassa
453 sivua
Ovh 39 €

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, tiedottaja, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

K. L. Oesch - Ylivoimaa vastassa
K. L. Oesch - Ylivoimaa vastassa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi
Gummerus Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille. Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Ennakkotiedote: Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa11.4.2024 08:41:55 EEST | Tiedote

Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun. Sijoitusopas ilmestyy 15.4.

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä konkurssi, maksuhäiriömerkintä ja ulosotto tuntuvat?10.4.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sadoillatuhansilla suomalaisilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä käsitellään julkisuudessa usein joko varoittavina esimerkkeinä tai harmaana massana. Sanna Kurosen Suojaosuus – Elämää ulosotossa (Gummerus) on rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, maksuhäiriöön ja ulosottoon. Miltä tuntuu, kun ei saa omistaa mitään ja palkasta saa käteen vain lainsäätäjän hyväksi katsoman siivun, suojaosuuden?​​ Kirja ilmestyy 8.5.

Tutustu Anni Kytömäen Mirabilikseen ja muihin tulevan kirjasyksyn ihmeisiin – Gummeruksen kesän ja syksyn kirjaluettelo on julkaistu5.4.2024 13:39:40 EEST | Tiedote

Finlandia-palkitun Anni Kytömäen syyskuussa ilmestyvä Mirabilis on yksi ensi syksyn odotetuimmista romaaneista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Matti Röngältä, Heikki Aittokoskelta, Antti Röngältä, Siiri Enorannalta, Michael Cunninghamilta ja Tessa Hadleylta. Tietokirjojen ystäviä hemmotellaan Laura Arffmanin kirjoittamalla maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken tarinalla, Annie Ernaux´n uudella muistelmasuomennoksella, Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö -teoksella sekä 80 vuotta sitten syntyneen kulttikirjailija Timo K. Mukan elämäkerralla, jonka kirjoittaa runoilija Sini Silveri.

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye