Agronomiliitto ry

MMM, agronomi Jyrki Wallin on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2020

Jaa
MMM, agronomi Jyrki Wallin toimii Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n toiminnanjohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Agronomiliiton toiminnanjohtajana vuosina 2004-2019. Agronomiliitto haluaa antaa Jyrki Wallinille tunnustuksen hänen ansiokkaasta ja laaja-alaisesta työstään koko suomalaisen ruoka-alan hyväksi. Wallinin panos on ollut merkittävä ruoka-alan sekä alalla työskentelevien ja opiskelevien menestymisen, kilpailukyvyn, edunvalvonnan, koulutuksen ja näkyvyyden edistämisessä.
Jyrki Wallin / Kuva: Veikko Somerpuro
Jyrki Wallin / Kuva: Veikko Somerpuro

Jyrki Wallin on suomalaisen ruoan ja ruoantuotannon puolestapuhuja. Peruslähtökohtia ovat ruoantuotannon vastuullisuus, eettisyys ja ympäristöasiat. Wallin uskoo vahvasti suomalaisen ruokasektorin tulevaisuuteen ja tekee monialaisesti töitä sen menestyksen turvaamiseksi. Alan ammattilaisilla on vahva osaamisen taso, ja suomalaisten kuluttajien asenteet kotimaista ruoantuotantoa kohtaan ovat pääosin myönteisiä. Koulutukseen ja tutkimukseen tulee panostaa. Koko ketjussa pitää lisäksi tehdä töitä sen eteen, että suomalainen ruoka löytäisi paremmin paikkansa myös maailmalla. Suomalaisen ruokaketjun tulevaisuus rakentuu Wallinin näkemyksen mukaan suuresti sen varaan, että profiloidutaan korkean osaamisen ja korkealaatuisten lopputuotteiden viejänä.

Ruokasektorilla työskentelevien sekä alan opiskelijoiden ammatillisista ja yhteiskunnallisista eduista Jyrki Wallin on huolehtinut monin tavoin sekä työssään että lukuisissa vastuullisissa luottamustehtävissään.

Wallin toimi työmarkkinakeskusjärjestö Akavan varapuheenjohtajana vuosina 2014-2019. Tässä luottamustoimessaan hän nosti ansiokkaasti esiin myös ruokasektorin roolia ja merkitystä yhteiskunnassamme. Akavalaisten pienten ja keskisuurten liittojen yhteenliittymän Vakava ry:n puheenjohtajana Wallin ajoi rakentavasti pienten liittojen asiaa ja asemaa Akavassa.

Jyrki Wallinin on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä ruokaketjun osaajia ja asiantuntijoita kouluttavien yliopistojen kanssa tuoden tiedekuntiin näkökulmaa siitä, millä tavalla koulutus olisi työelämän tarpeiden kannalta mahdollisimman relevanttia. Hän on halunnut omalta osaltaan edistää sitä, että ruoka-alan opiskelijat olisivat opinnoista valmistuessaan ja läpi työelämän osaavia ja kilpailukykyisiä. Opiskelijoiden hyvinvointia Wallin on edistänyt myös toimimalla mm. Latokartanon Ylioppilaskyläsäätiön ja Latokartanon Urheilu- ja kulttuurisäätiön puheenjohtajana.

Wallin valmistui maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi ja agronomiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1992.

Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien. Jyrki Wallinille luovutetaan tunnustuksen lisäksi Agronomiliiton lahjoittama 1700 euron stipendi.

Yhteyshenkilöt

Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Ilmari Halinen, puh. 040 510 3556
Agronomiliiton toiminnanjohtaja Ilkka Pekkala, puh. 050 575 8138

Kuvat

Jyrki Wallin / Kuva: Veikko Somerpuro
Jyrki Wallin / Kuva: Veikko Somerpuro
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Agronomiliitto ry
Agronomiliitto ry
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8
00130 HELSINKI

09 251 1160https://www.agronomiliitto.fi/liitto/

Agronomiliitto ry

Agronomiliitto yhdistää koko ruokaketjun: siihen kuuluu noin 6 000 maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, kuluttaja- ja ympäristötieteiden asiantuntijaa. Liitto on palvelu- ja etujärjestö, joka ajaa jäsentensä ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja. Vuonna 1897 perustettu Agronomiliitto on Akavan jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Agronomiliitto ry

Kasvulla vakautta, politiikalla vastakohtaisuutta21.6.2023 13:42:02 EEST | Tiedote

Petteri Orpon (kok.) hallitus ilmoittaa lähtökohdakseen julkisen talouden vakaannuttamisen kasvua ruokkimalla. Ohjelmassaan hallitus tavoittelee velkaantumisen pysäyttämistä erityisesti työllisyyttä parantamalla. Tavoitetta ryyditetään ennätyssuurella kuuden miljardin säästötavoitteella vaalikauden aikana. Kasvun ajuriksi nostetaan tuotekehitys- ja investointimenot, joita pyritään vahvasti lisäämään. Panostuksesta merkittävä osa suunnattaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, myös sektoritutkimuslaitokset mainitaan. Agronomiliiton tavoitteena oli vauhdittaa TKI-panostukset kasvuun ja olemme tähän hallitusohjelman kirjaukseen tyytyväisiä. Erityistoiveemme oli saada ruoan vientiosaamisen koulutukseen merkittävä avaus. Viennistä hallitus puhuu yleisellä tasolla mutta asioiden toimeenpano jää jatkoselvitykseen. Ennen vaaleja vaalivoittajien puheissa arvosteltiin - jopa vähäteltiin - vihreän siirtymän ja uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä Suomelle. Orpon hallituksen ohjelmassa jä

Agronomiliiton valtuuston 28.4.2023 kannanotto: Ruokajärjestelmä tarvitsee osaavia uudistajia28.4.2023 15:56:01 EEST | Tiedote

Agronomiliiton valtuusto vaatii uuden, muodostettavan hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi suomalaisen ruokapolitiikan uudistamista. On aika rakentaa monipuoliseen osaamiseen perustuva kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä, joka varmistaa ruokaturvallisuuden ja vihreän siirtymän. Tämä edellyttää paitsi poliittista edelläkävijyyttä, myös ruoka- ja luonnonvara-alojen ammattilaisten laajan osaamisen vahvistamista ja käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye