Virka-galleria

OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALEILLA PALKITUT VIDEOT OVAT ESILLÄ VIRKA-KINOSSA 5.-6.9.2015

Jaa
Oulun Musiikkivideofestivaalien satelliittiyhteys Oulusta Helsinkiin tuo vuoden 2015 palkitut musiikkivideot kaupungintalon Virka-galleriaan. Virka-kinossa esitetään non-stoppina festivaalien kotimaisessa musiikkivideokilpailussa tänä vuonna palkittuja videoita 5.-6.9.2015.

Oulun Musiikkivideofestivaalit nostaa perinteisesti musiikkivideot valkokankaalle elokuun loppupuolella. Vuodesta 1994 asti järjestetty kotimainen musiikkivideokilpailu tuo massoittain tuoreita suomalaisia musiikkivideoita kaiken kansan nähtäville. Tämän vuoden festivaaleilla 26.-30.8.15 palkittiin pääpalkinnon, lupaavan nuoren ohjaajan sekä kansan suosikin lisäksi parhaasta kuvauksesta ja jälkituotannosta sekä parhaasta jälkityöstä vastaavat.

Tuomariston yleisluonnehdinta kilpailusta kuuluu seuraavasti: ”Suomalaisissa musiikkivideoissa heilutaan kirveen ja hiusten kanssa, sekoillaan metsissä, syljetään verta, tanssitaan kellareissa ja parkkihalleissa. Meillä juodaan muuten paljon viinaa. Suomalaisissa musiikkivideoissa naisen rooliksi on jäänyt olla noitia tai tyttöystäviä. Meillä ei ole aikaa käyttää stylistejä, rahaa rakentaa lavasteita, eikä juuri esitellä itsenäisiä naisia. Suomalainen musiikkivideo kuitenkin voi hyvin. Se on kekseliästä, huumorintajuista ja kokeilevaa. Meillä on oma ääni.”

Palkitut videot 2015:

KULTAPUMPELI

TUOMO TUOVINEN: TALMUD BEACH – AIN’T SO YOUNG

TEINIPUMPELI (lupaava nuori ohjaaja)

ULLA HEIKKILÄ: SOFA – TYTTÖRUKKA

LINSSIPUMPELI (paras kuvaus ja jälkituotanto)

JUKKA MOISIO: HAAMU (FEAT. PAPERI T, MONSTERI-MAKKE JA KALIFORNIA-KEKE) – RUSHDIE REMIX

POSTPUMPELI (parhaat jälkityöt)

TAITO KAWATA, RUDY KULMALA JA HANNA-LEENA KARTANO: MUSTA BARBAARI – KUKA PELKÄÄ PIMEET

KANSANPUMPELI

VILLE RISSANEN: JÄLKA (FEAT. ROBIN) – KESÄRENKAAT

KUNNIAMAININNAT:

TAITO KAWATA & RUDY KULMALA: MUSTA BARBAARI – KUKA PELKÄÄ PIMEET

TOMI SEPPÄLÄ: KHID – MYYN KAIKKI PAITSI KATE BUSHIN LEVYT

ARTO TOIVONEN & ROLF LINDBLOM: ANTTI KRISTUS – MINÄ VIHAAN

MILLA RUMI: MILLA RUMI – ILOT, HALUT JA VALHEET

Esityksiin on vapaa pääsy. Osa videoista voi kuitenkin sisältää materiaalia, joka ei sovellu herkimmille katsojille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry
Vastaava tuottaja Juhani Oivo, juhani@omvf.net ja 045 651 6596
www.omvf.net


Virka-galleria
Näyttelysuunnittelija Soile Pietilä, soile.pietila@hel.fi ja 09 310 25347
www.virka.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Virka-galleria
Virka-galleria
Helsingin kaupungintalo, Sofiankatu 1 tai Pohjoisesplanadi 11-13 / PL 1
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 11 111 ma-pe 9-16http://virka.fi
Virka-galleria järjestää näyttelyitä, tapahtumia, konsertteja ja elokuvaesityksiä Helsingin kaupungintalossa. Avoinna ma–pe 9–19, la–su 10–16, vapaa pääsy. Kaupungintalo, Sofiankatu 1 / Pohjoisesplanadi 11–13, Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Virka-galleria

Uusi näyttely Virka-galleriassa: RUOKAHÄVIKKI 22.2. – 28.5.201716.2.2017 09:44:26 EET | Tiedote

Vuoden 2017 Poliittisen valokuvan festivaalin teemana on ruoka. Yksityisiä ruokakuvia nähdään ja jaetaan jatkuvasti, festivaalin valokuvissa huomio suunnataan kuitenkin toisenlaisiin ruokakuviin. Festivaalin kuvissa käsitellään ei-yksilöllistä ruokaa: ruoantuotantoa ja sen vaikutuksia elinympäristöihin, maisemaan ja ympäristön tilaan. Festivaalinäyttely Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa raottaa ruokahävikkiin liittyvää salailua ja ristiriitoja.

Vielä ehtii: TYÖN KUVIA. Mitä on työ Helsingissä? Valokuvaus- ja videokilpailu jatkuu tammikuulle10.1.2017 12:00:06 EET | Tiedote

Mitä työ on? Pitääkö työstä saada palkkaa ja voiko harrastus olla työtä? Onko työ velvollisuus vai voiko se olla leikkiä? Virka-galleria järjestää valokuvaus- ja videokilpailun Helsingissä tapahtuvasta työstä 1.10.2016 - 31.1.2017. Kilpailuun toivotaan kuvia ja videoita aidoista tilanteista kaikkina vuorokauden aikoina. Kuvien tulee olla otettuja vuosien 2016-17 aikana.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye