Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Ulkoministeri Soini Naton ulkoministerikokoukseen Brysseliin

Jaa

ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi

Tiedote 265/2015
30.11.2015

Ulkoministeri Soini Naton ulkoministerikokoukseen Brysseliin

Naton ulkoministerikokous järjestetään 1.-2. joulukuuta 2015 Naton päämajassa Brysselissä. Kokouksen yhteydessä 1. joulukuuta järjestetään Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota (Resolute Support, RS) koskeva ulkoministerikokous, johon osallistuvat myös operaatiossa mukana olevat kumppanimaat. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini. Afganistanin ja yli 40 operaatioon osallistuvan maan lisäksi kokoukseen on kutsuttu myös Japanin, Korean tasavallan ja YK:n edustajat sekä EU:n korkea edustaja.

Resolute Support-kokouksen aiheena on operaation jatkoon liittyvät suunnitelmat. Tässä yhteydessä keskustellaan myös Afganistanin turvallisuustilanteesta yleisemmin sekä taloudellisesta tuesta Afganistanin puolustus- ja turvallisuusjoukoille (ANDSF) vuoden 2017 jälkeen. Keskusteluissa sivuttaneen myös suunnitelmia Naton siviilijohtoiseksi läsnäoloksi RS-operaation päätyttyä (enhanced Enduring Partnership). Kokouksen jälkeen ulkoministeri Soini tapaa Afganistanin ulkoministeri Salahuddin Rabbanin kahdenvälisesti.

Ulkoministeri Soini tapaa myös Ruotsin ulkoministeri Margot Wallströmin kanssa Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin. Keskustelujen aiheena ovat mm. kumppanuusyhteistyö, Itämeren alueen turvallisuuteen liittyvät kysymykset sekä ajankohtaiset kansainväliset kysymykset. 

Lisätietoja: ulkoministerin diplomaattiavustaja Jussi Tanner, p. +358 295 350 663, osastopäällikkö Jukka Salovaara, p. +358 295 350 636.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi
Ulkoasiainministeriö http://formin.finland.fi pressi.um@formin.fi puh. 0295 350 000

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Utrikesministeriets enkätundersökning: ryssarna förhåller sig negativare till Finland, ungdomarna har positivare inställningar13.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Enligt den av Finlands ambassad i Moskva beställda enkätundersökningen förhåller sig en dryg tredjedel av de ryssar som svarade på enkäten positivt till Finland. För ett år sedan uppgav ungefär hälften att de är positiva till Finland. Enligt enkätundersökningen har Finlands rykte försämrats främst av att ryska medier har gett en felaktig och negativ bild av Finlands Natomedlemskap. Ungdomarnas inställningar till Finland är positivare.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye