SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

117 järjestöä vetoaa hallitukseen - Järjestörahoituksen tulevaisuus on turvattava nyt

Jaa
Rahapelitoiminnan tuotot laskevat. Sillä on suuri merkitys sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden, liikunnan ja nuorison, kulttuurin ja taiteen sekä tieteen toimintaedellytyksille. Yhteensä 117 sosiaali- ja terveysalan järjestöä jättivät tänään hallitukselle vetoomuksen, jotta järjestötoiminnan tulevaisuus ratkaistaan ensi viikon hallituksen puoliväliriihessä kestävästi ja järjestöjen autonomiaa kunnioittaen.

”Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä on suuri huoli tulevaisuudesta. Emme kannata järjestöjen rahoituksen siirtämistä suoraan valtion budjettiin. Se lisää järjestötoiminnan epävarmuutta ja vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua. Budjettirahoitus myös lisäisi pahimmillaan kansalaistoiminnan poliittista ohjausta ja heikentäisi autonomiaa”, muistuttaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.

Järjestöillä on ollut suuri merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakennustalkoissa vuosikymmenten ajan. Ruohonjuuritason auttamistoiminta on viimeksi näyttänyt voimansa koronakriisin keskellä, kun se on tukenut ja auttanut heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, jotka olisivat ilman järjestöjen apua jääneet yksin.

”Järjestöjen merkitys korostuu aina juhlapuheissa. Järjestöt, aktiivit ja vapaaehtoiset nostetaan korokkeelle ja kerrotaan, miten tärkeää työtä ne tekevät yhteiskunnan heikoimpien auttamiseksi. Nyt hallitukselta tarvitaan juhlapuheiden realisointia. Yhteiskunnalla ei ole varaa menettää tätä järjestöjen tekemää työtä. Siksi hallituksen on tehtävä ratkaisut, jotka turvaavat järjestöjen itsenäiset toimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa”, vetoaa Vertti Kiukas.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen 250 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yli 70 muuta toimijaa. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye