Gummerus

1920-luvun muuttuva, nokinen ja merentuoksuinen Helsinki herää henkiin tummasävyisessä romaanissa

Jaa
Niina Niskasen tiheätunnelmainen romaani Rihkama (Gummerus) kuvaa taitavasti ihmisiä, jotka haparoivat kohti parempaa kieltolain ajan Helsingissä. Romaani nostaa esiin ajankohtaisen mielenterveysteeman ja kuvaa traumaa, masennusta ja ahdistusta aikana, jolloin niistä ei julkisesti puhuttu.
Niina Niskanen (kuva: Liisa Valonen)
Niina Niskanen (kuva: Liisa Valonen)

Nyt olisi kuulunut Olavinkin näyttää arpi, mutta ei siinä ollut näytettävää. Sellaisia oli kaikilla. Sodassa olleiden kallo oli sisältä arpien kirjoma. Eikä hän ollut edes ollut niillä Euroopan valtavilla mutakentillä, pelkällä suomalaisella pellolla vain.

Olavi on tuomittu avioeroon, ja he voisivat rakentaa tulevaisuuttaan Saimin kanssa, mutta syyllisyys menneistä teoista vetää häntä pinnan alle. Saimi on tukenut veljensä Toivon ravintolaunelmaa, vaikka usko alkaa hiipua. Kun hänelle tarjoutuu mahdollisuus myymälänhoitajan paikkaan asusteliikkeessä, hänen pitäisi ratkaista elämänsä suunta.

"Saimi on hukannut itsensä toisten ihmisten toiveisiin ja odotuksiin. Hän joutuu raivaamaan niitä ympäriltään nähdäkseen, mitä itse haluaa. Sen myötä alkaa löytyä uudelleen myös hänelle tärkeä asia, laulu. Onnellisia, kaiken ratkaisevia loppuja ei kuitenkaan ole. Mukana on aina uhkaa ja ehkiä", Niina Niskanen kuvailee.

Niina Niskanen on helsinkiläinen kirjailija ja pelisuunnittelija. Päivätyönään hän viestii tieteestä. Rihkama on hänen kolmas romaaninsa.

Niina Niskanen: Rihkama
272 sivua
myös äänikirjana, lukija Talvikki Eerola

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.f

Kuvat

Niina Niskanen (kuva: Liisa Valonen)
Niina Niskanen (kuva: Liisa Valonen)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

ENNAKKOTIEDOTE: Löytääkö sitoutumiskammoinen mies rakkauden? – Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta25.3.2024 13:40:10 EET | Tiedote

Voiko rakkautta saada ilman perinteistä parisuhdetta? Mistä sitoutumisen pelko johtuu? Erkka Mykkäsen Sellainen mies (Gummerus) käsittelee rakkautta, sukupuolirooleja, seksiä ja ystävyyttä tavalla, joka pakottaa lukijan miettimään omia toiminta- ja ajatusmallejaan ihmissuhteissa. Kirja ilmestyy 22.4.

Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia22.3.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Paula Havasteen Luode (Gummerus) on vauhdikas matka hakkapeliittojen sotaretkille Baltiaan 1600-luvun alkupuolella. Se kertoo nuoren suomalaissotilaan kasvutarinan ja kuvaa sodasta aiheutuvaa kärsimystä niin rintamalinjassa kuin kaukana sieltä. Samalla lukija pääsee perehtymään kansanperinteeseen sekä vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin kodinhaltioista metsän väkeen ja juhannustaioista kasvivärjäyksen saloihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye