Software Finland ry

200 miljardin säästöt ratkaisisivat EU:n rahoitusmurheet — Ehdotus: Älykäs digitalous Suomen EU-puheenjohtajuuden prioriteetiksi

Jaa
Suomen EU-puheenjohtajakausi on ainutlaatuinen tilaisuus johdattaa EU-taloutta oikeaan suuntaan. ”EU keskustelee rahoituspaineittensa takia digiveroista. Paljon suuremmat hyödyt ovat kuitenkin saatavissa älykkäämmällä digitaloudella. Nämä satojen miljardien eurojen säästöt ovat Suomen digiosaamista”, summaa Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja. Roiha ehdottaa Suomelle johtavaa roolia EU:n kehittämisessä digitalisoinnin avulla entistä vauraammaksi ja kilpailukykyisemmäksi.
Pääministeri Juha Sipilä ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa vuoden päästä. Kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila.
Pääministeri Juha Sipilä ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa vuoden päästä. Kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila.

Lehdistötiedote 3.7.2018

Suomen puheenjohtajakaudella vuoden 2019 jälkipuoliskolla ovat vahvasti esillä EU:n rahoitus vuosille 2021-2027 sekä digitaalisuuden verottamiseen tähtäävät EU-komission ehdotukset.

”Suomella on eväät kääntää nämä mittavat haasteet koko EU:n ja Suomen itsensä hyväksi. Meillä on sekä digitaalinen huippuosaaminen että kyky hyödyntää sitä laajasti talouden ja yhteiskunnan hyväksi. Siksi ehdotamme, että Suomen hallitus ottaa nyt nämä vahvuudet puheenjohtajuutemme lähtökohdaksi”, esittää Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Jos digitalisoitumista megatrendinä lähestytään jarruttamisen kautta, kuten komissiosta nyt esitetyt digivero-suunnitelmat pahimmillaan uhkaavat tehdä, EU ei pysty kilpailemaan globaalisti alustatalouden rakentajana ja koneoppimisen kehittäjänä. Ehdotamme siis digitalisoitumista myönteisesti hyödyntävää linjausta, joka palvelisi parhaimmin koko EU:ta”, linjaa Roiha.

”Maailman kymmenen arvokkaimman yrityksen joukkoon ei mahdu yhtään eurooppalaista. Vain panostamalla digitalisoitumiseen myönteisen kautta voimme saada tätä muutettua”, arvioi Roiha.

Digitaalisuudesta vauhti EU:n talouteen: 200 miljardia euroa säästöjä

”EU-komissio on oikealla asialla miettiessään sitä, miten Eurooppa voi menestyä paremmin digitalisoituvassa maailmassa. Suomi voi tarjota tässä oman esimerkkinsä skaalattavaksi koko Euroopalle. EU tarvitsee lisää vauhtia talouteen eli rahaa – tarjotaan siis sitä”, ehdottaa Roiha.

”Reaaliaikainen talous on valtava mahdollisuus. Suomella on tässä aivan johtavaa osaamista. Meillä rakennetaan järjestelmää, jossa kuitit perinteisessä muodossaan jäävät historiaan, ja sähköiset kuitit välittävät suoraan tiedot kaikille niitä tarvitseville: Yrityksen kirjanpitoon, verottajalle ja niin edelleen. Samalla syntyy huikea määrä uusia liiketoimintamahdollisuuksia”, kuvaa Roiha.

Suomen RTECO-hankkeessa (Real Time Economy) on mukana johtava suomalainen teollinen, kaupallinen ja hallinnollinen osaaminen. Hankkeessa on arvioitu, että reaaliaikaisen talouden säästöt yksin Suomessa nousevat noin kolmeen miljardiin euroon vuodessa.

”Suomen talous on karkeasti noin yksi seitsemäskymmenesosa koko EU:n taloudesta. Näin laskien päästään minimissään jo selvästi yli 200 miljardin säästöihin koko unionissa. Suomi on kuitenkin jo nyt talouden kirjanpidossa ja verotuksessa monessa suhteessa edelläkävijä. Säästöpotentiaali on siksi muissa Euroopan maissa moninkertainen”, Roiha summaa.

”Digiveron on arvioitu tuottavan noin 5 miljardin euron tulot, mutta samalla aiheuttavan merkittävän riskin koko EU:n digikehitykselle. Älykäs digitalous tuottaisi digiveroon nähden valtavasti suuremmat hyödyt. 200 miljardin säästöt tekisivät EU:sta sekä merkittävästi kilpailukykyisemmän että helpottaisivat olennaisesti myös vaikeita ratkaisuja unionin rahoituksesta”, arvioi Roiha.

EU luomaan pohjaa kansainväliselle sovulle digiverotuksesta

Teollisuusmaiden kansainvälinen OECD-järjestö tarjoaa Roihan mukaan parhaan pohjan myös EU:n omille veropohdinnoille.

”Myös OECD:n omat pohdinnat digiverotuksesta etenevät ensi vuonna. EU voisi siis Suomen johdolla antaa oman panoksensa myös kansainväliseen kehitykseen”, Roiha ennakoi.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoyrittajat.fi

Avainsanat

Kuvat

Pääministeri Juha Sipilä ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa vuoden päästä. Kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila.
Pääministeri Juha Sipilä ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa vuoden päästä. Kuva: Valtioneuvosto / Laura Kotila.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Software Finland ry
Software Finland ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://softwarefinland.fi

Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton ohjelmistoalan edistäjä ja toimialavaikuttaja, joka uskoo softan parantavaan voimaan. Yhdistys on kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys luo parempia mahdollisuuksia ohjelmistoalan yrittäjyyteen, vaikuttaa toimialaa koskevaan päätöksentekoon, edistää alan tutkimusta ja koulutusta sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäseninä on yli 700 alan keskeisintä yritystä, johtajaa ja vaikuttajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry

”Yhä Suomen kasvuraketti” – Ohjelmistoala korjaa kannattavuuttaan8.4.2024 08:34:28 EEST | Tiedote

Ohjelmistoalalta kuuluu kaksijakoisia uutisia, kertoo alan uunituore Sykemittari-tutkimus. ”Yritykset panostavat nyt kehnon taloustilanteen heikentämään kannattavuuteen, minkä seurauksena rekrytointi on hidastunut. Samaan aikaan olemme Suomen nopeimmin kasvava ala – lähes kolme neljästä yrityksestä odottaa kasvua”, avaa alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Henkilöstömäärän kasvua odottaa ohjelmistoalalla talouden heikosta yleistilanteesta huolimatta lähes puolet yrityksistä.

Suomen SaaS-bisnes kasvaa ”vain” sadoilla miljoonilla – ”Menestyksen salaisuus löytyy siitä, miten yritys asiakkaat verkossa kohtaa”14.12.2023 15:00:00 EET | Tiedote

Uunituore tutkimus löytää yhden kiistattoman menestystekijän Suomen 100 suurimman SaaS-yrityksen (Software as a Service) taustalta. ”Tulokset ovat selkeät: Kasvun ja digitaalisen asiakaskokemuksen välillä on suora ja vahva yhteys”, kiteyttää tutkimuksen toteuttanut Mika Heikinheimo. ”SaaS-bisnes kasvaa keskimäärin 20 prosenttia, mutta kasvua maailmalle tavoitellaan silti aivan liian vähän. Potentiaali olisi paljon parempaan”, tulkitsee ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Eikö eduskunnassa tajuta, että digivallankumous on yritysvetoinen? Ohjelmistoalan väistyvä puheenjohtaja vaatii alan parempaa kuulemista5.12.2023 12:40:53 EET | Tiedote

Ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finlandin pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Walkama peräänkuuluttaa alan parempaa kuulemista yhteiskunnan keskeisissä ratkaisuissa. ”Suomen ja koko maailman ongelmat ratkaistaan pitkälti juuri ohjelmistovetoisilla teknologioilla, joita kehittävät etenkin yritykset. Silti eduskunnasta ei ole kutsuja valiokuntiin kuulunut, vaikka jäsenyrityksemme ovat monissa suurissa kysymyksissä avainasemassa”, ihmettelee puheenjohtajuudesta tänään luopunut Walkama.

”Maailma tarvitsee esikuvia” – Suomen ohjelmistoalan ensimmäinen naispuheenjohtaja Taija Engman tavoittelee alalle vientiloikkaa5.12.2023 09:30:22 EET | Tiedote

Suomen ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry on valinnut puheenjohtajakseen monin tavoin ansioituneen Taija Engmanin. Engman on mm. nostanut perustamansa SaaS-(Software as a Service) yrityksen Good Sign Oy:n kansainväliseksi kasvuyritykseksi ja vaikuttanut aktiivisesti ohjelmistoalan hyväksi. ”Tietotekniikka on jo nyt Suomen 4. suurin vientiala ja valtava potentiaali viennin kasvulle – siinä on painopisteeni”, linjaa Engman. ”Taija on loistava esikuva alalle, joka tarvitsee naiset mukaan”, kiteyttää Software Finlandin toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye