Helsingin yliopisto

2,5 miljoonan euron EU-rahoitus kansainvälisten järjestöjen ja yksityisen sektorin tutkimukseen

Jaa

Jan Klabbersin projektin tavoitteena on muun muassa lisätä juristien ymmärrystä kansainvälisistä järjestöistä.

Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Jan Klabbers on saanut Euroopan tutkimusneuvoston 2,5 miljoonan euron Advanced Grant -apurahan. Klabbersin tutkimushanke PRIVIGO tarkastelee kansainvälisten järjestöjen ja yksityisen sektorin välistä jännitettä.

Kansainvälisten järjestöjen, kuten Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön, mielletään edustavan yleistä etua. Samalla järjestöjen toiminta risteää monin tavoin yksityisen sektorin toimien kanssa: Jotkin järjestöistä ovat yksityisen sektorin rahoittamia tai julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuushankkeiden perustamia. Järjestöt myös toimivat ja kilpailevat samoilla markkinoilla kuin yksityiset toimijat hankkiessaan tavaroita ja palveluja sekä markkinoidessaan omia palvelujaan. Siksi niiden toiminnalla on väistämättä vaikutuksia yksityiseen sektoriin.

– PRIVIGO tutkii, kuinka laajalle levinnyttä yksityisen sektorin osallistuminen kansainvälisten järjestöjen toimintaan on ja millä tavoin järjestöihin sovellettava laki suhtautuu tähän osallistumiseen, Jan Klabbers sanoo.

Klabbersin tutkimusryhmä tutkii myös, mikä vaikutus jännitteellä on lain perustana olevaan viitekehykseen.

– Oikeudellista sääntelyä ohjaavat teoreettiset näkökohdat. Ne perustuvat perusoletuksiin, joita harvoin kyseenalaistetaan. Nämä oletukset voivat kuitenkin olla perustavanlaatuisessa ristiriidassa sen kanssa, miten yksityinen sektori on osallisena kansainvälisissä järjestöissä.

Klabbersin tutkimusprojekti kehittää kansainvälisiin järjestöihin liittyvää lainsäädäntöä. Tavoitteena on rakentaa lainsäädännölle vakaa teoreettinen perusta, joka huomioi järjestöjen suuren vaikutuksen maailmassa.

ERC Advanced Grant on Euroopan tutkimusneuvoston rahoitus huippututkijoille, jotka ovat kymmenen viime vuoden aikana saavuttaneet alallaan merkittäviä tutkimustuloksia. Rahoitus on viisivuotinen.

Euroopan tutkimusneuvosto rahoittaa korkeatasoista perustutkimusta kaikilla tieteenaloilla. Helsingin yliopisto on menestynyt hyvin ERC-rahoitushauissa: rahoitus on myönnetty yli 70 Helsingin yliopiston hakemukselle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jan Klabbers
Kansainvälisen oikeuden professori
jan.klabbers@helsinki.fi
+358 294 123141

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Historiallista lehtiaineistoa opettajille suunnattuun Finna Luokkahuoneeseen6.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Kansalliskirjaston digitoimista sanoma- ja aikakauslehdistä on koottu aineistopaketti Finna Luokkahuoneeseen. Luokkahuone on erityisesti opettajille suunnattu palvelu, joka tarjoaa erilaisiin aineistoihin pohjautuvia valmiita opetussisältöjä. Opettajille räätälöidyt lehtiaineistot ja tehtäväideat mahdollistavat nyt ainutlaatuisen tavan kurkistaa historiaan esim. äidinkielen tai historian opetuksen lomassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme