Finanssiala ry

270 000 kotitaloutta ja yritystä on hakenut lainanhoitoon joustoa

Jaa
Suomessa toimivat pankit ovat auttaneet asiakkaitaan monin eri tavoin koronaepidemian aiheuttaman talouskriisin yli. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä on lainanhoitoon myönnetyt joustot. Kolmen kuukauden aikana kotitalouksilta ja yrityksiltä on tullut hakemuksia lainanlyhennysvapaista ja muista joustoista yhteensä 270 000 kappaletta. Kuukausi sitten hakemuksia oli yhteensä 210 000. Suurin osa hakemuksista on ollut henkilöasiakkaiden asuntolainojen lyhennysvapaita.

Henkilöasiakkailta hakemuksia on tullut reilut 238 000 ja yrityksiltä noin 32 000 kappaletta 6.3. – 12.6.2020 välisenä aikana. Iso osa hakemuksista on jo käsitelty. Lähes kaikki niistä on hyväksytty. Yritysten hakemusten määrä on kesäkuun puolella tasaantunut. Kotitalouksien hakemusten määrä on myös normalisoitumassa. Tiedot on kerätty Suomessa toimivilta pankeilta.

”Jokainen pankki päättää itse, minkälaisia helpotuksia se tarjoaa, ja tekee niitä koskevat päätökset itsenäisesti arvioiden asiakkaidensa tilanteen tapauskohtaisesti. Pankkien välillä on myös eroja eri palvelujen yksityiskohtaisissa ehdoissa. Lähtökohtana helpotusten antamiselle on, että asiakkaalla ei ole ollut ongelmia velanhoidon kanssa ennen kriisin puhkeamista ja että pankki arvioi asiakkaan lainanhoitokyvyn riittäväksi myös kriisin jälkeen”, toteaa Finanssiala ry:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila

”Suomalaiset ovat aiemminkin selvinneet yhdessä vaikeista koettelemuksista. Myös nykyinen kriisi on voitettavissa yhteisin ponnisteluin. Kun kriisin akuutti vaihe on ohi, pankit ovat valmiita rahoittamaan talouden jälleenrakennusta ja sitä kautta uuden hyvinvoinnin luomista Suomeen”, Mattila sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

FA:n Arno Ahosniemi: Kehysriihessä on tehtävä vaikuttavia säästöpäätöksiä budjettitalouteen – eläkeuudistusneuvotteluissa pidettävä kiinni miljardin euron säästötavoitteesta5.4.2024 06:30:00 EEST | Tiedote

Orpon hallituksen on syytä tehdä merkittäviä ja vaikuttavia säästöpäätöksiä, jotka kohdistuvat suoraan valtion budjettitalouteen. Kansakuntamme elää jo tällä hetkellä reilusti yli varojensa. Voimia ja viisautta hallitukselle tulevaan kehysriiheen, Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi sanoo.

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye