Kustannusosakeyhtiö Otava

30-vuotista uraansa juhliva Sirpa Kähkönen: "Kirjailijoilla on tärkeä tehtävä muuttuvassa maailmassa"

Jaa
Kähkösen rakastettu Kuopio-sarjakin täyttää pyöreitä: kymmenes osa Vihreä sali vie lukijansa 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin.

Suomalaisuuden ja Suomen historian tarkkanäköisenä kuvaajana tunnettu kirjailija Sirpa Kähkönen juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraansa kirjailijana. Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajanakin toimivan Kähkösen mielestä kirjailijoilla ja kaikilla taiteilijoilla on tärkeä tehtävä muuttuvassa maailmassa.

 – Ilmastonmuutos ja pandemia ovat osoittaneet, ettemme voi jatkaa elämäämme täällä maapallolla näin kuormittavalla tavalla. Taide perustuu jakamiselle ja aineettomille arvoille, ja juuri jakamista meidän pitää oppia niukkenevien resurssien todellisuudessa, Kähkönen sanoo.

Sirpa Kähkönen on historiallisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin keskittynyt kirjailija ja kolumnisti. Hänen teoksissaan keskeisiä teemoja ovat siviilien kohtalot kriisiaikoina, lasten ja naisten historia sekä suurten aatteiden ja utopioiden vaikutukset yksilöiden elämään.

Kähkönen on julkaissut kymmenen romaania joista kolme on ollut ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi, kolme tietoteosta joista yksi on ollut Tieto-Finlandia-ehdokkaana, kaksi nuortenromaania sekä neljä näytelmää. Hänet on palkittu lukuisilla tunnustuksilla, esimerkiksi Kirjallisuuden valtionpalkinnolla, Savonia-palkinnolla, Veijo Meri -palkinnolla, Pro Finlandia -mitalilla ja Suomi-palkinnolla. Kähkönen on Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja (2018–). Sitä ennen hän toimi kirjailijoiden sanavapausjärjestö PENin puheenjohtajana 2014–2017.

Vihreä sali rakastetun Kuopio-sarjan 10. romaani

Kähkösen Kuopio-sarja on edennyt jo kymmenenteen osaansa. Siinä Kukkakaupan tsuppari Irene on kadonnut joulun alla 1964, kun sesonki on kiivaimmillaan. Omistajaa painavat kovat sanat, jotka hän on tiuskaissut tytölle. Mutta hyasintit täytyy saada tilaajille. Irene on jättänyt koulun kesken, Jaakko on parturinapulainen. Heidän välillään on kemiaa. Armeijasta juuri päässyt Leo janoaa rakkautta. Irene salaa ystäviltään kotinsa perhehelvetin, Jaakko ja Leo kamppailevat sen kanssa, mitä on olla mies uudessa maailmassa. 

Vihreä sali -romaanissa Sirpa Kähkönen pohtii kahdella aikatasolla, mitä unelmien murskautumisesta voi seurata.

– Taiteessa voi käsitellä ajankohtaisia asioita, vaikka romaanin aikakäsitys onkin eri. Yhteiskuntaa kertovista kriiseistä voi kertoa erilaisissa kulisseissa ja erilaisilla näyttämöillä, se on kirjallisuudessa ja taiteen tekemisessä hienoa. 

Pdf-vedokset ja haastattelupyynnöt: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye