Agronomiliitto ry

400 000 euroa SUOMI KASVAA RUOASTA -varoja ruoka-alalle

Jaa
Agronomiliitto ja sen yhteydessä toimivat kolme säätiötä julkistivat 28.4. uuden tutkimusapuraha- ja koulutusstipendimallin ruoka-alalle. Vuonna 2017 jaetaan yli 400 000 euroa Agronomiliiton juhliessa 120-vuotista ja itsenäisen Suomen 100-vuotista taivaltaan.

SUOMI KASVAA RUOASTA -tutkimusapurahat ohjataan ruoka-alan toimintaedellytyksiä edistävään tutkimukseen elinkeinon kehittämiseksi sekä tutkijanurien mahdollistamiseksi. Agronomiliitto-yhteisö uskoo, että tutkimus luo ruoka-alan kasvulle edellytykset. Tutkimusapurahoihin kohdennetaan yhteensä arviolta yli 300 000 euroa.

SUOMI KASVAA RUOASTA -koulutusstipendit ohjataan ruoka-alan koulutuksen saaneiden ja sitä opiskelevien henkilökohtaisen osaamisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on sekä ammatillisen kilpailukyvyn että henkilökohtaisen työmarkkinakilpailukyvyn vahvistaminen. Koulutusstipendit ohjataan niin opiskelijoille kuin palkansaajille ja yrittäjillekin. Niihin kohdennetaan yhteensä arviolta vajaat 100 000 euroa.

Yhteisen mallin taustalla ovat Agronomiliitto (ml. opetusalan rahasto) ja sen yhteydessä toimivat kolme säätiötä (Oiva Kuusisto Säätiö, Henrik ja Ellen Tornbergin Säätiö, Agronomiliiton tiede- ja tutkimussäätiö). Taustatahot katsovat uuden sateenvarjomallin tuovan vaikuttavuutta varojen käytölle, tehokkuutta hallintoon sekä helppoutta hakijoille. Haku alkaa 28.4. ja päättyy 2.6.2017. Malli esitellään ja varoja haetaan osoitteessa www.agronomiliitto.fi.

Agronomiliiton 120-vuotisjuhlavuoden pääjuhla keräsi noin 600 juhlijaa Finlandia-talolle perjantaina 28.4.2017. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen. Lisäksi juhlaseminaarissa esiintyivät professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta, hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen Verso Food Oy:stä ja tutkimuspäällikkö Antti-Jussi Tahvanainen ETLA:sta.

Suomi kasvaa ruoasta ja siksi Agronomiliitto-yhteisö haluaa juhlavuotenaan 2017 sekä myös jatkossa etsiä, tuoda esiin ja tukea kiinnostavia ja konkreettisia tekoja suomalaiseen ruokaan ja kotimaisen ruokaketjun kilpailukyvyn kehittämiseen sekä jäsenistönsä osaamiseen liittyen. Tämä tarkoittaa alan tuotekehityksen, viennin ja markkinoinnin kehittämistä, uusia yrityksiä ja innovaatioita, huipputason tieteellistä tutkimusta sekä alan koulutuksen ja osaamisen lisäämistä.

Agronomiliitto-yhteisö kiittää juhlavuoden kunniaksi uusiin gradustipendeihin lahjoittaneita tahoja sekä Altia Oyj:tä, joka valitsi OK- ja HET-säätiöt yrityksen Suomi 100 -juhlavuosihankkeeseen liittyen tekemänsä hyväntekeväisyyslahjoituksen saajaksi. Saadun lahjoituksen osalta HET-säätiö on sitoutunut jakamaan varat päätoimisina tai osa-aikaisina maanviljelijöinä toimiville agronomeille. OK-säätiö käyttää varat tutkimukseen sääntöjensä mukaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja
Mikael Jern
puh. 040 527 6145


Agronomiliiton toiminnanjohtaja
Jyrki Wallin
puh. 040 901 1640

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Agronomiliitto ry
Agronomiliitto ry
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8
00130 HELSINKI

09 251 1160https://www.agronomiliitto.fi/liitto/

Agronomiliitto yhdistää koko ruokaketjun: siihen kuuluu noin 6 000 maatalous-, elintarvike-, ravitsemus-, kotitalous-, ympäristö-, bio- ja kuluttajatieteiden asiantuntijaa. Liitto on palvelu- ja etujärjestö, joka ajaa jäsentensä ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja. Vuonna 1897 perustettu Agronomiliitto on Akavan jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Agronomiliitto ry

Kasvulla vakautta, politiikalla vastakohtaisuutta21.6.2023 13:42:02 EEST | Tiedote

Petteri Orpon (kok.) hallitus ilmoittaa lähtökohdakseen julkisen talouden vakaannuttamisen kasvua ruokkimalla. Ohjelmassaan hallitus tavoittelee velkaantumisen pysäyttämistä erityisesti työllisyyttä parantamalla. Tavoitetta ryyditetään ennätyssuurella kuuden miljardin säästötavoitteella vaalikauden aikana. Kasvun ajuriksi nostetaan tuotekehitys- ja investointimenot, joita pyritään vahvasti lisäämään. Panostuksesta merkittävä osa suunnattaisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, myös sektoritutkimuslaitokset mainitaan. Agronomiliiton tavoitteena oli vauhdittaa TKI-panostukset kasvuun ja olemme tähän hallitusohjelman kirjaukseen tyytyväisiä. Erityistoiveemme oli saada ruoan vientiosaamisen koulutukseen merkittävä avaus. Viennistä hallitus puhuu yleisellä tasolla mutta asioiden toimeenpano jää jatkoselvitykseen. Ennen vaaleja vaalivoittajien puheissa arvosteltiin - jopa vähäteltiin - vihreän siirtymän ja uusiutuvien luonnonvarojen merkitystä Suomelle. Orpon hallituksen ohjelmassa jä

Agronomiliiton valtuuston 28.4.2023 kannanotto: Ruokajärjestelmä tarvitsee osaavia uudistajia28.4.2023 15:56:01 EEST | Tiedote

Agronomiliiton valtuusto vaatii uuden, muodostettavan hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi suomalaisen ruokapolitiikan uudistamista. On aika rakentaa monipuoliseen osaamiseen perustuva kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä, joka varmistaa ruokaturvallisuuden ja vihreän siirtymän. Tämä edellyttää paitsi poliittista edelläkävijyyttä, myös ruoka- ja luonnonvara-alojen ammattilaisten laajan osaamisen vahvistamista ja käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye