
INVESTOINNIT JA KIIHTYNYT KILPAILU RASITTIVAT A-KATSASTUKSEN ALKUVUOTTA
24.9.2010 10:53:40 EEST | A-Katsastus Oy | Tiedote
-
A-Katsastus on tänä vuonna laajentanut palveluaan Suomessa 14 uudella asemalla - kilpailijat ovat avanneet samana aikana 18 katsastusasemaa
-
A-Katsastuksella on nyt Suomessa 198 asemaa, ja niiden yhteinen markkinaosuus on noin 49 prosenttia, kun se vuodenvaihteessa oli 53 prosenttia
A-Katsastuksen Suomen yhtiöiden liikevaihto laski vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana 14,6 %. Liikevaihto pieneni viime vuoden 64 miljoonasta eurosta 54 miljoonaan. Käyttökate pieneni 21 miljoonasta eurosta 14 miljoonaan. Liikevoitto ajanjaksolla oli 1,4 miljoonaa euroa eli 2,5 % liikevaihdosta. Yhtiö investoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 5 miljoonaa euroa liiketoiminnan kehittämiseen.
"Kilpailun kiristyessä panostamme nyt tuntuvasti asiakaspalvelun sujuvuuden ja asioinnin helppouden parantamiseen. Olemme avanneet uusia asemia, ja laajentaneet palvelua, mikä rasitti tulostamme Suomessa. Myös kesäkuun lakko vaikutti tulokseen", sanoo A-Katsastuksen hallituksen puheenjohtaja Ilkka Rantasalo .
Katsastushinnat ovat Suomessa kääntyneet laskuun. "Tulevaisuuden kilpailukykymme perustuu asiakkaiden hyvään palveluun. Nyt autoilija pääsee meidän asemillamme katsastukseen entistä nopeammin. Uusi nettivarauspalvelumme toimii hyvin, varaukset ja maksut käyvät helposti. Valtakunnallinen puhelinpalvelukeskus palvelee myös lauantaisin, samalla kun asemiemme aukioloaikoja on asiakkaiden toivomusten mukaan laajennettu ja mm. lisätty lauantain aukioloja," Rantasalo kertoo.
A-Katsastus toimii Suomen lisäksi kuudessa EU-maassa ja Venäjällä. Kansainvälinen toiminta on kehittynyt odotusten mukaisesti. Kansainvälisen toiminnan alkuvuoden liikevaihto oli 34,8 miljoonaa euroa, kasvua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli 4,3 miljoonaa. Viimeisin yrityskauppa astui voimaan elokuussa Puolassa.
Lisätietoja:
Ilkka Rantasalo, A-Katsastus, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 222 060
Kim Willgren, A-Katsastus, johtaja, kansainväliset ja Suomen toiminnot, puh. 045 632 2017
A-Katsastus -konserni on yksi Euroopan johtavista ajoneuvojen katsastus-, kuntotarkastus- ja rekisteröintipalveluja tarjoavista toimijoista. Palveluvalikoima kattaa myös kuljettajantutkintopalvelut, ajoneuvojen testaustoiminnan sekä autoalan laatupalvelut. Konsernilla on 2100 työntekijää ja 250 katsastusasemaa kahdeksassa maassa. Suomen lisäksi toimintaa on Belgiassa, Tanskassa, Puolassa, Latviassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pääkonttori sijaitsee Vantaan Kaivokselassa.
www.a-katsastus.com
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Katsastus Oy
A-Katsastus aloitti valtakunnallisen noutokatsastuksen koronaviruksen johdosta20.3.2020 15:07:08 EET | Tiedote
A-Katsastus aloitti 20.3.2020 valtakunnallisen noutokatsastuksen kuluttaja-asiakkaille. Ajoneuvo haetaan asiakkaan pihasta ja palautetaan katsastuksen jälkeen samaan paikkaan. Asiakas tilaa palvelun katsastusasemalta ja palvelu suoritetaan sovittuna aikana. Noutokatsastus on järjestetty siten ettei asiakkaan ja katsastajan tarvitse kohdata fyysisesti. Palvelu on suunnattu erityisesti koronaviruksen riskiryhmille ja sen voi tilata ja maksaa myös ilman nettiyhteyttä.
A-Katsastus Group myy liiketoimintansa Ruotsissa, Virossa, Latviassa ja Puolassa4.6.2018 11:23:47 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 4.6.2018. A-Katsastus Group Oy on solminut IK Investment Partnersin kanssa kaupan, jolla A-Katsastus Groupin tytäryhtiöt Carspect AB (Ruotsi), A-Ülevaatus Oü (Viro), SIA Scantest (Latvia) sekä Autotest Polska Sp. Z.o.o siirtyvät uudelle omistajalle.
SUOMEN SUURIN AUTOVAURIOKORJAAMOKETJU INCAR JATKAA KASVUAAN OSTAMALLA VAASAN PELTI JA AUTOMAALAUS OY:N LIIKETOIMINNAN31.8.2017 15:00:00 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 31.8.2017 klo 15.00. InCar Oy ja Vaasan Pelti ja Automaalaus Oy ovat allekirjoittaneet 31.8.2017 sopimuksen, jolla Vaasan Pelti ja Automaalauksen liiketoiminnot siirtyvät osaksi valtakunnallista InCar-ketjua. Yhtiön perustajat Hannu Kivimäki ja Kari Vesterberg-Veikkari sekä henkilökunta jatkavat InCarin palveluksessa Vaasassa.
Petri Haikola A-Katsastuksen Suomen liiketoimintajohtajaksi3.8.2017 14:08:46 EEST | Tiedote
KTM Petri Haikola aloittaa Suomen katsastusliiketoimintaryhmän johtajana ja A-Katsastus Oy:n ja Yksityiset K-Asemat Oy:n toimitusjohtajana 1.8.2017 alkaen. Tehtävässään hän raportoi A-Katsastus Group Oy:n toimitusjohtaja Kari Kivikoskelle.
SUOMEN SUURIN AUTOVAURIOKORJAAMOKETJU INCAR, AUTO VATÉN HEINOLASTA JA A-KATSASTUS GROUPIN OMISTAMA PÄÄKAUPINKISEUDULLA TOIMIVA HARRY LAMPINEN YHDISTYVÄT29.3.2017 11:00:00 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 29.3.2017, klo 11.00. InCar Invest Oy, Auto Vatén Oy ja Autopeltikorjaamo Harry Lampinen Oy yhdistyvät muodostaen valtakunnallisesti toimivan autojen vauriokorjaamiseen ja maalaamiseen sekä huoltoihin erikoistuneen 26 toimipisteen InCar -ketjun. InCar -ketjun yhdistetty liikevaihto tulee olemaan lähes 30 miljoonaa euroa ja ketjun henkilöstöön kuuluu 190 autoalan asiantuntijaa, jotka kaikki jatkavat nykyisissä tehtävissään.
A-Katsastus Oy