Apollomatkat

5 kuuminta matkatrendiä vuodelle 2022

Jaa
Yli kahden vuoden pandemian jäljiltä myös matkustustottumuksemme ovat muuttuneet. Matkakuume ei ole kadonnut mihinkään, mutta moni asia aina lomakohteen ja hotellin valinnasta itse matkantekoon on muuttunut. Suomalaiset arvostavat nyt eritoten varaamisen turvallisuutta, tuttuja matkakohteita sekä mahdollisuutta irrottautua arjesta.

Maailmanlaajuisen pandemian ja rajoitusten leimaaman ajan jälkeen Apollolla katsotaan tulevaisuuteen. Kesän 2022 matkojen myynti on hyvässä vauhdissa – ja se kertoo jotakin alkaneen vuoden matkailutrendeistä. Tässä viisi tämän hetken kuuminta trendiä!

1. Matkakuume kohoaa – niin myös budjetti
Viimeisten kahden kesän aikana moni on lomaillut kotimaisemissa. Nyt kun asiantuntijat viimein näkevät mahdollisuuden pandemian loppumiseen, optimismi kauan odotettuja lomamatkoja kohtaan kasvaa. Apollomatkoilla se näkyy niin myynnissä kuin apollomatkat.fi -sivuston liikenteessä.

- Myynti on piristynyt ja viime viikkoina on nähty jopa 40 prosentin kasvua edellisiin viikkoihin verrattuna. Myös liikenne sivustollamme on lisääntynyt selvästi, joten näyttää siltä, että kesän lomia suunnitellaan nyt innokkaasti. Seuraavalla lomalla ollaan selvästi myös valmiita hemmottelemaan itseä hieman enemmän, kertoo Apollomatkojen PR vastaava Satu Kontulainen.

2. Turvallisuus ja palvelu

Pandemia ei kuitenkaan ole vielä ohi ja epävarmuutta on paljon. Näin ollen turvallisuus on matkan valinnassa erittäin suuressa osassa. Tämä onkin varmasti yksi syy siihen, että uusien asiakkaiden määrä on kasvanut. Pohjoismaisista, tänä vuonna matkan varanneista asiakkaistamme, jopa 60 % ei ole aiemmin matkustanut Apollolla. Näyttääkin siltä että, että vuodesta 2022 on tulossa valmismatkojen vuosi.

– Pandemian vuoksi asiakkaat kaipaavat entistä enemmän henkilökohtaista palvelua. Suurimmalla osalla asiakaspalveluumme yhteydessä olevista on matkaan liittyen useita kysymyksiä - maahantulorajoituksista, matkustuslomakkeista, rokotevaatimuksista ja monista muista asioista, joita pandemia on tuonut mukanaan. Turvallisuuden tunnetta lisää myös se, että Apollon oppaat ovat paikan päällä lomakohteessa ja auttavat aina tarvittaessa, Kontulainen sanoo.

3. Vastuullisesti matkaan

Pandemian myötä yhteisöllisyys ja kestävä kehitys ovat myös nousseet entistä tärkeämmiksi kriteereiksi matkan suunnittelussa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että hotelliksi valitaan pienempiä, usein perheomisteisia hotelleja suurten kansainvälisten ketjujen sijaan.

- Kreikan kaltaisille maille, joissa matkailu muodostaa yli 20 prosenttia maan taloudesta, on selvää, että kuluneet kaksi vuotta ovat olleet uskomattoman vaikeita. Siksi onkin hienoa nähdä, miten kaikki matkailualan toimijat Euroopassa tekevät yhdessä töitä sen eteen, että pian päästään nauttimaan matkaelämyksistä. Odotamme innolla, että pääsemme jatkamaan yhteistyötä paikallisten kumppaniemme kanssa täysipainoisesti, Kontulainen sanoo.

4. Aktiviteetit ja elämykset

Kiinnostus liikunnallisia ja aktiivisia lomia kohtaan on ollut nousussa jo jonkin aikaa, mutta pandemian jälkeen niiden kysyntä on kasvanut entisestään. Apollo Sports on yksi suosituimmista hotellikonsepteistamme, ja viime kesänä suosituimmat viikot näissä hotelleissa myytiin jopa loppuun.

- Yhä useampi pakkaa juoksukengät tai muita urheiluvarusteita mukaan lomalle. Playitas-hotelleissamme osallistuttiin viime kesänä yli 25 000 tunnin edestä erilaisiin liikunta-aktiviteetteihin. Padelin osuus oli jopa 32 prosenttia varatuista tunneista, muita suosikkeja olivat crossfit ja jooga, Kontulainen sanoo.

5. Räätälöidyt hotellikokemukset

Itsensä hemmottelu ”pienellä extralla” näkyy myös matkailussa ja erityisesti hotellin valinnassa. Tämä ei välttämättä tarkoita korkeampaa hintaa tai parempaa tähtiluokitusta. Apollolla ei nähdäkään kasvua ylellisten luksuslomakohteiden myynnissä, pikemminkin päinvastoin. Hotellin täytyy sopia tunnelmaltaan ja palveluiltaan itselle ja tuntua omalta.

– Useimmille meistä loma on vuoden kohokohta, ja pandemian jälkeen tämä korostuu entisestään. Loma tuo kauan odotetun tauon tuttuihin kuvioihin, ja antaa mahdollisuuden keskittyä omiin harrastuksiin ja nauttia ajasta yhdessä läheisten kanssa. Hotellin valintaa helpottaaksemme olemme halunneet kehittää hotellikonseptejamme niin, että mahdollisimman moni löytäisi sopivan vaihtoehdon. Juuri nyt jopa 7 kymmenestä Apollon pohjoismaisesta asiakkaasta valitseekin konseptihotellin; Olipa kyseessä Mondo Family lapsiperheille, Mondo Duo tai Boutique aikuisille tai Apollo Sports aktiivisille, Kontulainen selittää.

Katsoaksesi videon lähteestä www.apollomatkat.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Apollomatkojen aktiivilomat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Apollomatkat
Apollomatkat
Aleksanterinkatu 46 A
00100 Helsinki

http://www.apollomatkat.fi

Apollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.

Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.

Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye