Polaria Oy

50-vuotias Polaria Oy luottaa teräkseen ja tulevaisuuteen

Jaa
Kylpyhuonekalusteita teräksestä valmistava Polaria Oy on valmistanut ja suunnitellut tuotteensa jo 50 vuoden ajan Suomessa. 20. helmikuuta yritys juhlisti puolta vuosisataa yhdessä henkilöstön, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Juhlan koristelussa luotettiin Polarian kalusteisiin.
Juhlan koristelussa luotettiin Polarian kalusteisiin.

Polaria Oy:n aikajanaJuhlavuosi 2020 tuo mukanaan tempauksia tammikuusta joulukuuhun. Tavoitteena on tehdä Polaria Oy:n toimintaa, nimeä ja tarinaa tutummaksi paikallisille, asiakkaille ja kaikille muille yrityksen toiminnasta kiinnostuneelle. Vuoden aikana muun muassa ennallistetaan kosteikko Mäntyharjulle ja vietetään Tervetuloa meille -viikkoa.

Polarian 50-vuotisjuhlassa tehtiin kiitollinen katsaus menneeseen Polarian pitkäaikaisen toimitusjohtajan Pekka Karhulan ottaessa vastaan Etelä-Savon kauppakamarin luovuttaman kultaisen elämäntyömerkin.

Avoimesti kohti tulevaa

Ennen kaikkea yritys katsoo kuitenkin eteenpäin. Juhlassa julkaistiin Polarian uusi brändivideo, joka on askel kohti avoimempaa ja leikkisämpää Polariaa, jonka tulevaisuus perustuu vahvasti arvoihimme – kestävyyteen, inhimillisyyteen ja kehitykseen. Meille Polariassa on itsestään selvää, että esteetön, kestävä ja toimiva kylpyhuone kuuluu kaikille.

Polaria Oy on vahvasti paikallinen yritys mutta 50 vuoden rajapyykin ylityttyä katse siirtyy yhä enemmän myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Erityisesti Ruotsin vientiin on viime vuosina panostettu vahvasti.

– Polaria Oy:n tarkoituksena on toimia vielä 50 vuoden päästäkin. Sitä pohjaa tässä nyt rakennetaan. Uskomme, että kestäville ja ympäristöä kunnioittaville kylpyhuonekalusteille on kysyntää niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Haluamme, että meidät tunnetaan suomalaisena, kestävänä ja kierrätettävänä vaihtoehtona, toimitusjohtaja Timo Karhula kertoo.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Polarian uusi yritysvideo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Juhlan koristelussa luotettiin Polarian kalusteisiin.
Juhlan koristelussa luotettiin Polarian kalusteisiin.
Lataa
Rautaiset työntekijämme juhlahumussa.
Rautaiset työntekijämme juhlahumussa.
Lataa
Mäntyharjulainen kansanedustaja Antti Häkkänen toi terveisensä 50-vuotiaalle Polarialle.
Mäntyharjulainen kansanedustaja Antti Häkkänen toi terveisensä 50-vuotiaalle Polarialle.
Lataa
Tilaisuuden juontajana toimi laulaja Mikael Konttinen.
Tilaisuuden juontajana toimi laulaja Mikael Konttinen.
Lataa
Polarian pitkäaikainen toimitusjohtaja Pekka Karhula palkittiin kultaisella elämäntyömerkillä.
Polarian pitkäaikainen toimitusjohtaja Pekka Karhula palkittiin kultaisella elämäntyömerkillä.
Lataa
Mäntyharjun kunta toi terveisensä 50-vuotiaalle Polarialle.
Mäntyharjun kunta toi terveisensä 50-vuotiaalle Polarialle.
Lataa
Mikael Konttinen, Tessa Virta ja Olli Peuhu vastasivat juhlan musiikillisesta puolesta.
Mikael Konttinen, Tessa Virta ja Olli Peuhu vastasivat juhlan musiikillisesta puolesta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Polaria Oy
Polaria Oy
Yrittäjäntie 4
52700 MÄNTYHARJU

Vaihde 020 7756340https://polaria.fi

50-vuotias Polaria Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi metallisia kylpyhuonekalusteita. Teräksestä valmistetut tuotteet ovat kestäviä ja pitkäikäisiä – sekä lopulta myös kierrätettäviä. Polarian tehdas sijaitsee Mäntyharjulla, Etelä-Savossa ja työllistää yli 50 henkilöä. Polarialla on vuodesta 1997 asti ollut Avainlippu!

Anna Roiskua – Polaria kestää!

#Feelthesteel

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Polaria Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye