Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

58 % kauppatieteiden opiskelijoista on joutunut muuttamaan kesätyösuunnitelmiaan, kun rekrytointeja on peruttu koronan takia

Jaa

Viime kesänä kylterien, eli kauppatieteiden opiskelijoiden, kesätyötilanne oli erinomainen: 93 % oli kesän aikana töissä ja vain 2 % haki töitä tuloksetta. Nyt tilanne on muuttunut täysin.

Suomen Ekonomien huhtikuisessa jäsenkyselyssä 58 % kyltereistä ilmoitti, että koronatilanne on vaikuttanut kesätöihin. Kyselyyn vastasi 264 opiskelijajäsentä.  

Tilanne näkyi Suomen Ekonomien laki- ja urapalveluissa heti koronakriisin alussa.  

”Aloimme saada opiskelijoilta huolestuneita viestejä, että mitä jos kesätyöpaikka peruu rekryn, oli sopimus allekirjoitettu tai ei. Muutenkin työttömyysriski ja lomautusasiat aiheuttivat paljon pohdintaa”, kylteriyhdyshenkilö Aino Juurikkala Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sanoo.  

Muun muassa näin vastaajat kertovat tilanteestaan: 

”Monia hakuja peruttu. Päädyin hakemaan töitä mansikkatilalta, jonne pääsen 4 kuukaudeksi.” 

”Rekrytointiprosessi, jossa olin päässyt todella pitkälle, keskeytyi. Lisäksi avoimia työpaikkoja relevanteilla aloilla ei enää juurikaan ole.” 

”Olisin saanut trainee-paikan, mutta viime metreillä ilmoitettiin rekryn jäädyttämisestä toistaiseksi.” 

Vaihto-opintoja keskeytetty ja peruttu 

Koronan aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat laittaneet jäihin myös vaihto-opintoja. 15 % vastaajista ilmoitti, että korona on vaikuttanut suunniteltuihin vaihto-opiskeluihin.  

Muun muassa näin vastaajat kommentoivat koronan vaikutuksista:  

”Olin menossa vaihto-opintoihin Shanghaihin helmikuussa, mutta ne peruuntuivat lopullisesti vain viikkoa ennen opiskelujen alkamista.” 

”Olen ehkä lähdössä syksyllä Meksikoon vaihtoon. Nyt en ole enää varma onnistuuko suunnitelmat.” 

”Jouduin palaamaan vaihdosta aikaisemmin kotiin ja kouluni vaihtokohteessa suljettiin. Suoritan kurssit kuitenkin etänä loppuun.” 

”Menossa vaihtoon keväällä 2021, ahdistus pääseekö.” 

Menetetyn kesätyökokemuksen voi korvata 

Korona riisti monelta opiskelijalta tärkeän työkokemuksen, merkinnän CV:ssä, uudet opit ja ehkä jopa valmistumisen jälkeen valmiiksi pedatun työpaikan.  

Korkeakouluopiskelija voi hankkia työelämässä arvostettavia tietoja ja taitoja myös muilla keinoin, esimerkiksi näin:  

  • Tutkinto-opiskelu: Kesällä voi suorittaa tutkintoon sisällytettäviä opintoja tai vaikka ylimääräisen sivuaineen.

  • Muu opiskelu: Kannattaa tutkia esimerkiksi avoimen yliopiston ja kesäyliopiston vaihtoehdot sekä ulkomaisten huippuyliopistojen avoimet verkkokurssit. Myös Suomen Ekonomit tarjoaa kesäverkkokurssin kyltereille.
     
  • Vapaaehtoistyö: Vapaaehtoisena oppii samoja tärkeitä työelämätaitoja kuin palkollisena.
     
  • Muun alan työkokemus: Työpaikkailmoituksia voi katsoa avoimin silmin. Kokemus esimerkiksi asiakasrajapinnassa ei mene koskaan hukkaan.

  • Yrittäjyys: Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi kevytyrittäjänä.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Aino Juurikkala, kylteriyhdyshenkilö, Suomen Ekonomit 

aino.juurikkala@ekonomit.fi 

p. +358 503 253 948 

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer ry

Olemme yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö.

Olemme Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö, liittomme muodostavat 25 ekonomiyhteisöä ja 13 opiskelijayhteisöä. Teemme vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Autamme jäseniämme luomaan merkityksellisen elämän ja tavoittelemaan unelmiaan – vapauttamaan todellisen potentiaalinsa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Saako pomo etätyöläiset kukoistamaan vai kangerteleeko johtaminen? Suomen Ekonomit selvitti15.5.2020 15:46:11 EESTTiedote

Ekonomit antavat korona-ajan etäjohtamisesta arvosanan 7,3, kertoo Suomen Ekonomien tuore Jäsenpulssi-kysely. Etätyökonkarien tilanne on hyvä, mutta noin kolmannekselle etätyöhön siirtyminen on aiheuttanut harmitusta ja pulmatilanteita. Jos kaipaa sparrausta uralleen tai haluaa vaikka reflektoida omaa johtamistyyliään, apua voi saada oman ammattiliiton urapalveluista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme