Helsingin Kirjamessujen kampanjakuvakisan voitti Sofia Pusan Joutsen

Kilpailutyöt olivat korkeatasoisia ja niistä heijastui kuvittajien ammattitaito ja opiskelijoiden luovuus. Luontoelementtejä oli käytetty kuvituksissa paljon. Pääpalkinto kilpailussa on 3000 euroa, toiseksi sijoittunut saa 1000 euroa ja kolmanneksi sijoittunut 500 euroa. Kilpailun järjesti Messukeskus yhteistyössä Kuvittajat ry:n kanssa. Kuvittajien työ liittyy kiinteästi kirjoihin ja lukemiseen. Kuvittajat tekevät upeita kuvituksia kirjoihin ja suunnittelevat kirjojen kannet. Viime vuonna kuvittajat liittivät omia kuviaan Helsingin Kirjamessujen logoon sosiaalisessa mediassa ja ehdottivat, että kuvan voisi tehdä myös kuvittaja. Tästä syntyi ajatus kampanjakuvakisan järjestämisestä. Aikaisempina vuosina kampanjakuvan on tehnyt vuoden graafikko.
Helsingin Kirjamessujen 2017 kampanjakuva tuo esille tapahtuman teemaa – 100-vuotisjuhlaansa viettävää Suomea ja lukemista.
Rumasta ankanpoikasesta joutseneksi
Sofia Pusa on helsinkiläinen kuvittaja, graafinen suunnittelija ja liikegrafiikan suunnittelija, joka viimeistelee parhaillaan opintojaan Lahden Muotoiluinstituutissa ja Aalto-yliopistossa. Pusa on markkinoinnin ja talouden maisteri. Hänen asiakkaitaan ovat mm. Provinssi, Genelec, Helsingin Sanomat, Pohjoinen ulottuvuus, Otava, PR-toimisto Myy ja Pelastakaa lapset ry.
”Suomen 100-vuotisjuhlan hengessä valitsin kampanjakuvan aiheeksi Suomen kansallislinnun joutsenen. Myyteissä ja kansanperinteessä joutsenta on pidetty eläimenä, joka toimii yhteytenä tuonpuoleisen ja elävän maailman välillä. Tähän viittaa muun muassa Kalevalan kertomus Tuonen joutsenesta, joka ui Tuonen mustassa joessa. Koska kirjamessuilla tuodaan esiin suomalaisia kirjailijoita ja Suomen historiaa, halusin kuvituksella tuoda esiin kirjallisuuden voimaa sillan rakentamisessa menneisyyden ja nykyisyyden välille ja samalla kokonaisen kansakunnan identiteetin rakentamisessa. Lintuteema viitta myös sananvapauteen, joka on aiheena ajankohtainen, myös sananvapauden mallimaassa Suomessa,” kertoo Sofia Pusa työstään. ”Maailmankirjallisuuden tunnetuin joutsen lienee Ruma ankanpoikanen H.C. Andersenin suositussa sadussa. Vuonna 2016 muukalaisviha ja rasismi löysivät jalansijaa niin Suomessa kuin maailmalla. Moniäänisyyttä sekä empatiaa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Sadussa rumasta ankanpoikasesta tulee joutsen, kun sen siivet ovat vahvistuneet kantaviksi. Silloin ruma ankanpoikanen ymmärtää, ettei se ollutkaan vääränlainen ja saa hyväksynnän tulemalla omaksi itsekseen. Kuvituksessa joutsenen siivet muodostuvat kirjasta. Kirjallisuus mahdollistaa erilaisten todellisuuksien ilmaisemisen laajemmalle joukolle ja edistää myötäelämistä ja erilaisuuden sietämistä: Kirjallisuudella on voima muuttaa ruma ankanpoikanen joutseneksi.”
Mielikuvitusmaailma ja karhu
Toiseksi sijoittuneen helsinkiläisen kuvittajan ja graafisen suunnittelijan Julia Tavastin kuvituksessa on suomalaisia lukijoita kirjojen mielikuvitusmaailmassa. Värikäs kuva on erittäin monimuotoinen. Kolmannen palkinnon sai Kuusankoskella asuva Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa graafista muotoilua opiskelevan Anni Mäkelän kuva Suomen kansalliseläimestä karhusta. Kuvan värimaailma on rauhallinen ja siitä välittyy lukemisen rentouttava vaikutus. Perhosen ja karhun kohtaaminen kuvastaa sitä, kuinka kirjat tuovat kaikki yhteen taustoista riippumatta.
Kuvittajien työt esillä kirjamessuilla
Kuvittajat ry järjestää kilpailuun osallistuneista töistä näyttelyn Helsingin Kirjamessuille. Esillä on kolmen palkitun työn lisäksi Kuvittajat ry:n valitsemia kilpailutöitä. Kuvittajia on myös tavattavissa messuilla ja he kertovat kuvittajan työstä näyttelyosastollaan.
--------------------------------------------------
Helsingin Kirjamessut on Suomen suurin kirja-alan tapahtuma ja valtakunnallisesti merkittävä kulttuurifoorumi. Messukeskus järjestää tapahtuman nyt 17:ttä kertaa Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toimeksiannosta. Kirjamessujen yhteydessä on Antikvaariset Kirjamessut, jotka järjestetään yhteistyössä Suomen Antikvaariset Kirjakauppiaat ry:n ja Suomen Antikvariaattiyhdistyksen kanssa.
Helsingin Kirjamessut järjestetään 26.–29.10.2017 Messukeskuksessa Helsingissä samaan aikaan Viini ja Ruoka -tapahtuman kanssa. Vuonna 2016 tapahtumakokonaisuus keräsi yli 80 000 kävijää.
Kuvia median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com
Mediapankissa Sofia Pusan Joutsen
www.helsinginkirjamessut.fi #kirjamessut
Lisätietoja:
Helsingin Kirjamessut, tiedottaja Teija Armanto, Messukeskus, puh. 050 376 0804,teija.armanto@messukeskus.com
ohjelmajohtaja Jan Erola, puh. 040 506 4612, jan.erola@iki.fi
kuvittaja, graafinen suunnittelija ja liikegrafiikan suunnittelija Sofia Pusa, sofia.pusa@gmail.com, www.sofiapusa.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Tämän hetken sormusmuotoilu yllättää monimuotoisuudellaan ja rohkeudellaan28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden Kaunein Sormus 2023 -kilpailun finaalin yleisöäänestys on alkanut. Korumuotoilijoille suunnatussa, nyt 16. kertaa järjestettävässä kilpailussa katsotaan tulevaisuuteen ja etsitään sormusta, jossa on viitteitä huomisen kauneudesta. Finalistisormusten esittely ja muotoilijoita nähdään I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 20.–22.10.2023. Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa.
Studia 2023 tuo yhteen seuraavia askeleitaan suunnittelevat opiskelijat ja ajankohtaisen opinto- ja uratarjonnan28.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomen suurimman opiskelu- ja uratapahtuman Studian ohjelma on julkistettu. Tapahtuma tarjoaa ajankohtaisen ja monipuolisen ohjelmakokonaisuuden toisen asteen opiskelijoille, työelämässä jo mukana oleville ja alanvaihtajille. Studia järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.11.2023 yhteistyössä Suomen Lukiolaisten liiton kanssa.
Vuoden herkullisin tapahtuma Viini & Ruoka rantautuu Helsingin Messukeskukseen26.9.2023 10:12:24 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka kokoaa ruoasta ja viinistä kiinnostuneet Helsingin Messukeskukseen 26.-29.10.2023. Suosittu ja odotettu tapahtuma tarjoaa kävijöille runsaasti monipuolista koettavaa, kuten mielenkiintoisia näytteilleasettajia, suosittuja viinitastingeja, inspiroivia kirjailijavieraita sekä muita makunystyröitä hiveleviä kokemuksia. Tapahtumassa kilpaillaan myös Vuoden Kokki -ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen finaalit. Viini & Ruoka järjestetään Messukeskuksessa samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa.
Messukeskus kirkastaa kestävyystyötään26.9.2023 07:31:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus edistää kestävyystyötään linjaamalla toimintansa kannalta keskeisimmät kestävyysteemat ja niihin liittyvät tavoitteet. Teemoja on työstetty muun muassa eri sidosryhmille tehtyjen kyselyjen pohjalta. Kestävyys on merkittävä osa Messukeskuksen strategiaa.
Helsingin Kirjamessujen ohjelma entistä laajempi, teemakeskusteluissa esillä valta26.9.2023 00:01:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessut 2023 tarjoaa jälleen monipuolisen ohjelman kirjallisuuden ystäville. Tänä vuonna järjestetään yli 900 keskustelua ja kirjailijahaastattelua, joihin osallistuu yli 1000 kirjailijaa, vaikuttajaa, tutkijaa, taiteilijaa ja poliitikkoa. Paikalla on kotimaisten huippukirjailijoiden lisäksi noin 30 kansainvälisiä kirjailijavieraista kymmenestä maasta. Teemakeskustelujen aiheena on valta kirjallisuudessa. Uutta kirjamessujen ohjelmassa ovat keskustelut kirjailijoiden tuotannoista ja kirjasomen entistä vahvempi läsnäolo. Helsingin Kirjamessut järjestetään 26.–29.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa nyt 23. kerran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme