Oulun yliopisto vie Kiinaan ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelman

Yhteistyön ensimmäinen vaihe kestää kymmenen vuotta. Vuosittainen sisäänotto on sata opiskelijaa, ja ensimmäiset opiskelijat aloittavat urakkansa syksyllä 2018. Nelivuotisessa ohjelmassa opiskelijoiden kokonaismäärä nousee neljässä vuodessa neljäänsataan.
Tehdyn sopimuksen lisäksi rehtori Jouko Niinimäki vierailee Pekingissä 9.–10.10. allekirjoittamassa laajemman yhteistyösopimuksen. Oulun yliopiston ja Nanjing Institute of Technologyn välinen sopimus tähtää vielä kolmeen uuteen yhteiseen koulutusohjelmaan.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen iloitsee yliopistojen välisestä yhteistyösopimuksesta, joka solmitaan hänen Kiinan-matkallaan.
”On hienoa, että suomalainen koulutusvienti vahvistuu näin merkittävällä hankkeella. Oulun yliopisto tunnetaan osaamisestaan ICT:ssä ja esimerkiksi tulevaisuuden tietoliikenneverkoissa. Yliopistokoulutuksesta on tulossa Suomelle yhä vahvempi mainetekijä ja vientituote”, Grahn-Laasonen sanoo.
Merkittävää kansainvälistymistä
Ohjelmistotuotannon koulutuksessa Oulun yliopisto tuottaa opetuksesta 18 kurssia, mikä on vajaa puolet tutkinnosta. Loput kursseista toteuttaa Nanjing Institute of Technology. Kaikkien kurssien on täytettävä molempien yliopistojen laatuvaatimukset, ja opiskelijat saavat tutkinnon molemmista yliopistoista.
Yhteistyön valmistelua johtanut professori Markku Oivo luonnehtii koulutusohjelmaa merkittäväksi Oulun yliopiston ja opettajien kansainvälistymisen kannalta. Opetus avaa mahdollisuuksia myös tutkimusyhteistyöhön.
”Pääsemme aivan uudella tavalla kiinni Kiinan kulttuuriin opettamalla paikan päällä. Samalla kehitämme opetustamme. Opiskelijat maksavat opinnoistaan lukukausimaksua, joten laadun on oltava hyvää”, Oivo sanoo.
Oulun yliopiston opettajien on tarkoitus opettaa Kiinassa 2–3 viikon intensiivijaksoina, minkä jälkeen opetus jatkuu etäopetuksena. Opetuskieli on englanti.
Suomella vahva koulutusmaine
Professori Oivo arvelee, että kiinalaisten yhteistyöinto perustuu Suomen ja Oulun alueen vahvaan ICT-maineeseen. Oulun yliopiston ohjelmistotuotannon yksikkö M3S on kansainvälisesti tunnettu. Lisäksi Suomi on niittänyt yleisesti erinomaista mainetta koulutuksella.
Yhteistyöstä Kiinan kanssa hän on innoissaan.
”Maa panostaa voimakkaasti tieto- ja viestintäteknologiaan ja kansainvälistymiseen, ja tämä on hyvä vaihe tulla mukaan. Kiinassa ollaan todella pitkällä esimerkiksi sähköautojen, älykkäiden kaupunkien ja verkkokaupan saralla.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Markku Oivo
Empiirinen ohjelmistotuotanto ohjelmistoissa, järjestelmissä ja palveluissa -tutkimusyksikkö (M3S)
Oulun yliopisto
markku.oivo@oulu.fi
Puh. 040 822 7702
Viestintäasiantuntija Elina Mattila-Niemi
Oulun yliopisto
Puh. 050 336 1690
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Vetysiirtymän asiantuntijat kokoontuvat Oulun yliopistoon 11. helmikuuta – vetyskenaarioista työkaluja vaikutusten arviointiin5.2.2025 08:11:00 EET | Tiedote
Maamme johtavat ja kansainväliset vetyasiantuntijat kokoontuvat Oulun yliopiston vetytutkimuspäivään tiistaina 11. helmikuuta. Tapahtumassa kuullaan vetysiirtymän ajankohtaisesta tutkimuksesta ja tuoreimmista näkymistä. Tapahtuma pidetään Saalastinsalissa Linnanmaalla (Pentti Kaiteran katu 1) klo 8.30–17. Tervetuloa kuulemaan!
Lisää rahoitusta ja huomattava huomiointi Oulun yliopiston 6G-tutkimusinfrastruktuurille5.2.2025 07:13:00 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt kuudelle kotimaiselle isolle tutkimusinfrastruktuurihankkeelle Majakka-statuksen ja lisää rahoitusta. Oulun yliopisto on mukana viidessä kuudesta statuksen saaneesta ja johtaa niistä langattoman tietoliikenteen hanketta.
Oulun yliopiston hallituksen jäsenmäärä laskee kymmeneen – yliopistoyhteisön suhteellinen edustus kasvaa30.1.2025 11:16:41 EET | Tiedote
Oulun yliopiston kollegio päätti kokouksessaan 29.1.2025, että Oulun yliopiston hallituksen jäsenmäärä seuraavalla kaudella on kymmenen ja että kausi on neljä vuotta välillä 1.1.2026-31.12.2029. Kaikkien nykyisen hallituksen jäsenten kausi päättyy tämän vuoden lopussa.
Tutkijat löysivät uusia silmän värikalvon tulehdukselle altistavia geenejä30.1.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa löydettiin kuusi geenialuetta, jotka liittyvät silmän värikalvon tulehduksen eli iriitin kehittymiseen. Tutkimuksessa tunnistettiin myös geneettinen yhteys iriitin ja tulehduksellisten suolistosairauksien välillä. Löydökset auttavat ymmärtämään iriitin syntymekanismeja ja yhteyttä yleisiin autoimmuunisairauksiin.
Oulun yliopisto ehdolla Excellence-laatuleiman saajaksi – tunnustus pitkäjänteisestä kehitystyöstä29.1.2025 10:38:40 EET | Tiedote
Excellence-laatuleima myönnetään korkeakouluille tunnustuksena poikkeuksellisen korkealaatuisesta kehittämistyöstä ja esimerkiksi alueellisesta merkittävyydestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme