Euroopan parlamentti hyväksyi kaupan tiukemmat suojatoimet turvaamaan EU:n työpaikkoja ja teollisuutta
30.5.2018 14:19:19 EEST | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tiedote
Uusien sääntöjen myötä EU pystyy määräämään EU:n ulkopuolisista maista tuleville polkuhintaisille tai tuetuille tuontituotteille aiempaa korkeampia tulleja. Mepit ja ministerineuvosto pääsivät alustavaan yhteisymmärrykseen lakiehdotuksestajoulukuussa 2017.
Uusilla säännöillä pyritään vastaamaan EU:ssa toimivien yritysten, työntekijöiden ja kuluttajien muuttuviin tarpeisiin. Ehdotetut toimet täydentävät hiljattain hyväksyttyjä EU:n ulkopuolisten maiden polkumyyntiä koskevia sääntöjä.
Uusien sääntöjen myötä:
- EU voi määrätä EU:n ulkopuolisista maista tuleville polkuhintaisille tai tuetuille tuontituotteille aiempaa korkeampia tulleja,
- polkumyyntitutkimusten kestoa lyhennetään,
- kansainvälisten työ- ja ympäristövaatimuksien noudattamisen aiheuttamat kulut EU:ssa sijaitseville yrityksille huomioidaan tullimaksuissa,
- pienille ja keskisuurille yrityksille perustetaan neuvontapalvelu auttamaan kanteluiden ja polkumyyntitutkimusten kanssa,
- ammattiliitot otetaan mukaan tutkimustyöhön ja asetettavien tullien määrittämiseen,
- kaikkia EU:n alueelle saapuvia tuotteita valvotaan tutkimuksen ilmoituksesta asti varastoinnin estämiseksi.
Kommentit
”Tämä kauan odotettu uudistus takaa tulevaisuudessakin toimivan kaupan suojaamisjärjestelmän. Tarjoamme teollisuudelle parhaat työkalut työpaikkojen turvaamiseen Euroopassa ja varmistamme, että kaupalla on reilu pohja”, sanoi kansainvälisen kaupan valiokunnan puheenjohtaja Bernd Lange (S&D, Saksa).
”Tämä on kaupan suojaamisjärjestelmän suurin uudistus 23 vuoteen. Voimme nyt taata, että menetelmämme sopivat moderniin kauppajärjestelmään. EU:n tulisi tukea kaikkia hyödyttävää vapaata ja sääntöihin pohjautuvaa kauppaa. Tämä on tärkeä askel avoimen talouden takaamiseen”, sanoi parlamentin mietinnön esittelijä Christopher Fjellner (EPP, Ruotsi).
Seuraavaksi
Uusi laki astuu voimaan sen jälkeen, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä kesäkuun alkupuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iina LietzénLehdistötiedottaja, Euroopan parlamentin lehdistöyksikkö, Bryssel
Puh:+32 47 088 3910iina.lietzen@europarl.europa.euNiina SalorantaLehdistötiedottaja, Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto
Puh:040 720 5025niina.saloranta@europarl.europa.euLinkit
Tietoja julkaisijasta
Euroopan parlamentti – Suomen-toimistoMalminkatu 16
00100 Helsinki
+358 9 622 0450http://www.europarl.fi
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Muistutus: EU-afterit kesätoimittajille keskiviikkona 3.6.202622.5.2026 10:29:55 EEST | Kutsu
Mitä tehdä, jos työpöydälle putoaa EU-aihe? Miten uutisoida EU-asioista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti eri kanaviin? Tule oppimaan EU-uutisoinnista Euroopan komission ja Euroopan parlamentin kesätoimittajatilaisuuteen!
Strategisten alojen suojaaminen riskialttiilta ulkomaisilta sijoituksilta19.5.2026 14:57:23 EEST | Tiedote
Parlamentti hyväksyi tiistaina lain, jolla parannetaan ulkomaisten sijoitusten seurantaa ja ehkäistään näin turvallisuusriskejä.
Första pristagarna tilldelas Europeiska förtjänstorden19.5.2026 14:43:16 EEST | Pressmeddelande
På tisdagen tilldelades de första pristagarna Europeiska förtjänstorden för sina betydande insatser för att främja EU:s integration och värden.
Euroopan ansioritarikunta: ensimmäiset jäsenet saivat tunnustukset19.5.2026 14:43:16 EEST | Tiedote
Ensimmäiset Euroopan ansioritarikunnan tunnustukset Euroopan yhdentymisen ja arvojen edistämisestä myönnettiin tiistaina parlamentin täysistunnossa.
Europaparlamentet: Översikt av plenarsammanträdet 18–21 maj 2026 i Strasbourg13.5.2026 16:25:01 EEST | Pressmeddelande
Europeiska förtjänstorden: utdelningsceremoni På tisdag klockan 11.30 tilldelas de första pristagarna Europeiska förtjänstorden som ett erkännande av betydande insatser för att främja den europeiska integrationen och demokratin. Skydda EU:s strategiska sektorer mot riskfyllda utländska investeringar På tisdag väntas Europaparlamentet ge sitt slutgiltiga godkännande till nya EU-regler om granskning av utländska investeringar för att förebygga säkerhetsrisker. EU:s hantering av situationen i Mellanöstern På tisdag väntas ledamöterna fråga ut EU:s utrikeschef Kaja Kallas om EU:s strategi för de pågående kriserna i Mellanöstern. Nya inkomstkällor för EU:s budget På onsdag diskuterar Europaparlamentet alternativa finansieringsmöjligheter för EU:s långtidsbudget, bland annat från onlinespel, med företrädare för EU-kommissionen. EU:s stålindustri: nya skyddsåtgärder mot global överkapacitet På tisdag röstar Europaparlamentet om uppdaterade EU-skyddsåtgärder för stålbranschen för att hantera d
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme