Espoon Otsolahteen hulevesien laatua parantava biosuodatusrakenne

Biohiilisuodattimen suunnittelu ja toteutus Otsolahteen on osa Kaupunkivesistöt kuntoon -hanketta, jolle ympäristöministeriö on myöntänyt hallituksen kärkihankerahaa.
Hulevettä on kovilta pinnoilta kertyvä sadevesi ja lumen sulamisvesi, joka ei pääse imeytymään maaperään. Heikkolaatuiset kaupunkialueiden hulevedet kuormittavat ja rehevöittävät kaupunkivesistöjä, puroja ja merenlahtia. Hulevesien mukana kulkeutuvat ravinteet ja haitta-aineet ovat peräisin muun muassa eroosiosta, liikenteestä ja erilaisista pinnoitteista.
Otsolahti on Tapiolassa sijaitseva matala, lähes suljettu merenlahti, joka on vuosien saatossa mataloitunut ja rehevöitynyt siten, että se heikentää virkistyskäyttöä. Otsolahden tilaan vaikuttaa alueen rakentaminen ja maankäyttö. Kokeiltavalla biosuodatinratkaisulla pyritään parantamaan Otsolahden hulevesien laatua, mikä lisää alueen viihtyvyyttä. Menetelmä vähentää ravinteiden, haitta-aineiden ja hienoaineksen määrää ja samalla hidastaa virtaamaa.
Biohiili sitoo haitta-aineita
Biosuodatusrakenne toteutetaan Otsolahdenniityn hulevesiviemärin yhteyteen. Vanha hulevesiviemäri säilytetään ja rinnalle rakennetaan biohiileen perustuva biosuodatusrakenne, jonka läpi suurin osa hulevesistä ohjataan. Ennen biosuodatusrakennetta vedestä poistetaan hiekanerottimella kiinteää ainesta, mikä estää biosuodattimen tukkeutumisen.
Suodatusrakenteen materiaalina toimii biohiilen ja hiekan sekoitus. Biohiili soveltuu huokoisuutensa, kestävyytensä ja suuren ominaispinta-alansa vuoksi hyvin hulevesien käsittelyyn, sillä se pidättää vettä ja haitta-aineita.
Rakenteen toimivuutta tullaan seuraamaan säännöllisesti. Nykytilanteen veden laatua ja määrää on jo seurattu näytteenotolla ja virtaamamittauksin, ja seurantaa jatketaan myös biosuodattimen asennuksen jälkeen.
Tuttu puistomaisema säilyy
Biosuodatusrakenteen rakentaminen Otsolahteen toteutetaan elo-syyskuussa 2018. Rakentamisaikaa lukuun ottamatta lopulliset maisemavaikutukset Otsolahdenniitylle ovat vähäiset, sillä suodatusrakenne toteutetaan maan alle, ja näkyviksi osiksi jäävät vain tarkastus- ja näytteenottokaivojen kannet.
Alueen nurmikenttä pyritään säilyttämään alkuperäisen näköisenä, eikä rakentamisen yhteydessä kaadeta puita. Puistoraitti säilyy rakentamisen aikana jalankulun ja pyöräliikenteen turvallisena yhteytenä.
Hulevesiratkaisuihin liittyvästä suunnittelusta ja hulevesien laadun tarkkailusta vastaa Vahanen Environment Oy.
Yhteyshenkilöt
Ympäristötekniikkainsinööri
Virpi Nikulainen
virpi.nikulainen@espoo.fi
+358 46877 2511
Espoon kaupunki/ Kaupunkitekniikan keskus
Limnologi
Eeva Nuotio
eeva.k.nuotio@espoo.fi
+358 46877 3846
Espoon kaupunki/ Ympäristökeskus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Utställningen Nyrok City – Inbjudan till en öppen presstillställning 9 oktober kl. 11–1329.9.2023 12:34:18 EEST | Kutsu
Mauri Kunnas serieoriginal Nyrok City visas i Utställningscentret WeeGee under hösten 10.10–12.11.2023
Nyrok City -näyttely – Kutsu avoimeen lehdistötilaisuuteen 9.10. klo 11–1329.9.2023 12:34:18 EEST | Kutsu
Mauri Kunnaksen Nyrok City -sarjakuvaoriginaalit esillä Näyttelykeskus WeeGeen syksyssä 10.10.–12.11.2023
Nyrok City exhibition – Invitation to an open press event on 9 October from 11:00 to 13:0029.9.2023 12:34:18 EEST | Press Invitation
Original drawings of Mauri Kunnas' Nyrok City comics displayed at Exhibition Centre WeeGee from 10 October to 12 November 2023
Nämnden Svenska rum tog del av utredning om verksamheten i Monikko skolcentrum28.9.2023 19:46:56 EEST | Tiedote
På torsdagens möte tog nämnden Svenska rum del av en utredning gällande verksamheten i Monikko skolcentrum. Utredningen har gjorts enligt ett önskemål av nämnden, som ville veta mera om hur skol- och daghemsverksamheten i Monikko skolcentrum har kommit i gång.
Espoon kouluissa vietetään juhlaviikkoa 75-vuotiaan kouluruokailun kunniaksi 2. – 6.10.202328.9.2023 10:14:29 EEST | Tiedote
Espoo Catering Oy juhlistaa tätä upeaa innovaatiota Kouluruoka 75 -juhlaviikolla Espoon kouluissa. Juhlaviikon tarkoituksena on kertoa espoolaisille koululaisille kouluruoan historiasta, herättää ylpeyttä kouluruoasta ja osallistaa oppilaat kehittämään tulevaisuuden kouluruokaa. Espoo Catering tarjoilee juhlaviikon aikana suosikkiruokia eri vuosikymmeniltä ja viikko huipentuu perjantaina tarjottavaan juhla-ateriaan. Viikon aikana oppilaat voivat myös äänestää viikon parhaan ruoan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme