Helsingin kaupunginvaltuusto päätti useista asemakaavojen muutoksista
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi syksyn ensimmäisessä kokouksessaan asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa 1,5 kilometrin pituisen tunnelin rakentamisen Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien yhdistämiseksi.
Sörnäistentunnelin rakentamisen tavoitteena on turvata joukkoliikenteen kehittämismahdollisuudet Kalasataman ja Hermannin rantatielle sijoittuvan liikenteen solmukohdan ympärillä. Tunnelin rakentaminen olisi ainakin osittain perusteltua kytkeä Kalasataman raitioteiden rakentamisen aikatauluun. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelman kesäkuussa. Hermannin rantatiellä kulkevan raitiotien toteuttaminen alkaa arvion mukaan vuonna 2020. Sörnäistentunnelin suuaukot on suunniteltu sijoitettavaksi tulevan raitiotien molemmin puolin.
Asemakaavamuutokset myösTöölössä ja Hakaniemessä
Valtuuston hyväksymä asemakaavan muutos Töölössä koskee sairaala-aluetta, joka sijaitsee Topeliuksenkadun, Sibeliuksenkadun ja Töölönkadun rajaamassa korttelissa Taka-Töölössä. Sairaalatoiminta päättyy alueella 2020-luvulla ja toiminnot siirtyvät Meilahteen. Kaavaratkaisu mahdollistaa Töölön alueelle poikkeuksellisen suuren määrän uusia asuntoja, samalla kun valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön arvot säilytetään.
Valtuusto hyväksyi myös Hakaniemen hotellin asemakaavan muutoksen, joka koskee Hakaniemenrannassa sijaitsevaa katu- ja vesialuetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa hotellin, katuaukion ja julkisen rannan rakentamisen pääosin täyttömaalle Siltavuorensalmen pohjoisrannalla.
Jakomäen sydän -palvelurakennukseen koulu ja päiväkoti
Valtuuston hyväksymän Jakomäen sydän -palvelurakennuksen hankesuunnitelman lähtökohtana on viiden rakennuksen peruskorjauksen korvaaminen yhdellä peruskorjaus- ja laajennushankkeella. Vapautuville tonteille rakennetaan asuntoja.
Jakomäen sydän -palvelurakennukseen tulevat sijoittumaan koulu, päiväkoti, nuorisotalo, leikkipuistotoiminta sekä alueella toimivat kansalaisjärjestöt.
Palvelurakennus toteutetaan projektiallianssimuotoisena hankkeena. Rakentaminen alkaa tammikuussa 2019 ja tilat valmistuvat kesäkuussa 2020.Hankkeen suunnittelijaksi on valittu arkkitehtuurikilpailun voittanut arkkitehtiryhmä Auer & Sandås Arkkitehdit Oy ja Arkkitehtitoimisto Opus Oy, jotka on sittemmin kytketty allianssikumppaneiksi.
Uusi valtuustoryhmä
Kaupunginvaltuuston kokoonpanoon tulee muutos ja valtuusto merkitsi tiedoksi uuden Terve Helsinki -nimisen valtuustoryhmän perustamisen sekä Kristillisdemokraattien valtuustoryhmään kuuluneen valtuutettu Paavo Väyrysen liittymisen siihen. Helsingin valtuustossa on tämän jälkeen 12 valtuustoryhmää.
Helsingin kaupunginvaltuuston 29.8.2018 pidetyn kokouksen kaikki päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteessa.
Valtuuston äänestyskartat ja muuta tietoa valtuuston kokouksesta julkaistaan Helsinki-kanavalla videotallenteen yhteydessä, www.helsinkikanava.fi
Paula Katajamäki
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
puh. 050 5933426
paula.katajamaki@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
City Council approves Helsinki section of Vantaa Light Rail28.9.2023 11:02:00 EEST | Tiedote
The City Council decided at its meeting yesterday to approve the Helsinki section of the Vantaa Light Rail line. This means that the other end of the line will terminate in Mellunmäki, Helsinki. The construction of the light rail line infrastructure and related street and cable transfer will cost EUR 15 million for Helsinki.
Fullmäktige godkände Helsingfors del av Vandaspåran28.9.2023 11:01:00 EEST | Tiedote
Stadsfullmäktige beslutade vid sitt sammanträde i går att godkänna Helsingfors del av Vandaspåran. Vandaspåran byggs så att ändstationen för spårvagnen sträcker sig till Mellungsbacka i Helsingfors. Kostnaderna för spårvagnsinfrastrukturen samt för gator och ledningsöverföringar i anslutning till den är 15 miljoner euro för Helsingfors.
Valtuusto hyväksyi Vantaan ratikan Helsingin osuuden28.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan hyväksyä Helsingin osuuden Vantaan ratikkaan. Vantaan ratikka rakennetaan siten, että sen päätepysäkki ulottuu Helsingin Mellunmäkeen. Raitiotieinfran sekä siihen liittyvien katujen ja johtosiirtojen kustannukset ovat Helsingille 15 miljoonaa euroa.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin osuuden Vantaan ratikan hankesuunnitelmasta27.9.2023 22:03:11 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 27.9. hyväksyä Vantaan ratikan hankkeen Helsingin osuuden toteuttamisen. Valtuusto päätti hyväksyä myös Pihlajiston ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen.
OmaStadin kolmas kierros alkaa ensi viikolla ehdotuksia ideoimalla26.9.2023 08:39:02 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset voivat ideoida 2.–15. lokakuuta siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. Osallistuvan budjetoinnin avulla saadaan asukkaiden äänet kuuluville. Tuoreet OmaStadi-kummit jakavat tietoa ja käytänteitä asukkaille. Lisäksi kaupunki ja yhteistyökumppanit järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset voivat ideoida ehdotuksia. Ensimmäiset tilaisuudet alkavat jo tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme