DNA Oyj

DNA kiihdyttää 4G-verkon nopeuksia kohti 5G-aikaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa

Jaa
DNA päivittää syksyn aikana matkaviestinverkkoaan laajasti kohti 5G-aikaa Helsingissä sekä Tampereen ja Turun talousalueilla. 4G-verkon kapasiteettilaajennus lisää matkaviestinverkon tiedonsiirtonopeuksia entisestään, parhaimmillaan yhteyksissä ylletään jopa gigan nopeuksiin.

Tiedonsiirtonopeuksien lisääminen tiheimmin asutuilla alueilla toteutetaan ottamalla laajasti käyttöön uusia 4G-taajuuksia sekä uusinta, 5G-aikaa ennakoivaa verkkoteknologiaa. Kapasiteettilaajennus kasvattaa nopeudet yleisesti kaksinkertaisiksi nykytasosta ja parhaimmillaan jopa gigabitin luokkaan.

Matkaviestinverkon päivitystyöt ovat juuri käynnistyneet Helsingissä, ja Tampereella ja Turussa ne aloitetaan lokakuun puolivälistä lähtien. Laajennuksia tehdään mobiilidatan käytön kannalta vilkkaimmilla alueilla. Helsingissä laajennukset muodostavat yhtenäisen alueen kantakaupungista itäiseen Helsinkiin, ja Tampereella ja Turussa laajennukset ulottuvat paikoin kuntarajojen yli naapurikuntiin. Työt valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Kapasiteettilaajennukset ovat osa DNA:n valtakunnallista ja jo vuoden 2017 aikana käynnistettyä matkaviestinverkon kapasiteetinlaajennusohjelmaa.

– Mobiilidatan käyttö kasvaa jatkuvasti, ja DNA:n asiakkaat käyttävät eniten dataa koko maailmassa*. Huolehdimme jatkuvalla verkkomme kehitystyöllä, että asiakkaat voivat käyttää verkkoamme sujuvasti ja monipuolisesti myös tulevaisuudessa, toteaa DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.

4G säilyy pitkään 5G:n rinnalla

– 4G-verkko tulee olemaan asiakkaille erittäin tärkeä vielä vuosia, vaikka 5G:tä jo valmistellaan. 4G mahdollistaa erittäin hyvät tiedonsiirtonopeudet laajoille alueille. 5G tulee olemaan aluksi paikallisempi tekniikka, joka mahdollistaa laadukkaat tietoliikennepalvelut monessa sellaisessa paikassa ja monelle sovellukselle, johon valokuituyhteyttä ei saa, tai sen toimittaminen olisi huomattavan kallista, Laari sanoo.

DNA on kehittänyt matkaviestinverkkoaan systemaattisesti kohti 5G:tä. Verkkoon on tuotu 5G-kyvykästä teknologiaa ja verkon kapasiteettia on kasvatettu 5G:n vaatimuksia vastaavaksi. Uuden 5G-teknologian käyttöönottaminen aloitetaan 5G-toimiluvan tultua voimaan 1.1.2019.

*) Tefficient: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69710283 

Lisätietoja:
radioverkkojohtaja Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,9 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

ICE-kontakti puhelimessa voi nopeuttaa yhteydenottoa lähiomaisiisi hätätilanteessa – näin asetat sen niin, että siitä on hyötyä18.3.2025 09:45:00 EET | Tiedote

Onko sinulla puhelimesi osoitekirjassa kirjoitettuna lähiomaisen nimen eteen kirjainyhdistelmä ICE? Kenties olet ajatellut, että korostamalla In Case of Emergency -hätäyhteyshenkilöä tällä tavalla tulet helpottaneeksi viranomaisten työtä hätätilanteessa, jossa olet itse esimerkiksi tiedottomassa tilassa. Väärin – nykyaikaiset puhelimet ovat niin hyvin suojattuja, ettei pelastushenkilökunnalla ole mahdollisuutta päästä käsiksi puhelimesi yhteystietoihin lukituksen ohi. DNA:n mobiililiiketoiminnan johtaja Mikko Valtonen kertoo, kuinka voit asettaa ICE-kontaktin puhelimeesi niin, että sen saa näkyville ilman lukituksen avaamista.

An ICE contact may speed up the process of contacting your family in an emergency — how to set it up on your phone so that it can be used18.3.2025 09:45:00 EET | Press release

Do you have a letter combination ICE written in front of a family member’s name in your phone’s address book? Perhaps you have thought that by marking the In Case of Emergency contact in this way, you make the work of authorities easier in an emergency where, for example, you are unconscious. Wrong — modern phones are so well protected that emergency personnel are not able to unlock your phone in order to access the contact data on your phone. Mikko Valtonen, Vice President, Mobile Business at DNA, explains how to set up an ICE contact on your phone so that it can be viewed without unlocking.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye