Lapinlahden entisen sairaalan tulevaisuus on nyt Kaikkien Lapinlahti – Kaupunki kutsutaan mukaan avoimeen konsortioon
Tavoitteena on, että Helsingin kaupunki osallistuu hankkeen toteutukseen. Tällöin kaupunki vastaa tarpeeseen edistää kaupunkilaistensa hyvinvointia ja säästää tulevaisuuden hoitokustannuksissa. Samalla se kantaa vastuun arvokkaan ja kansallisesti merkittävän kulttuuriympäristön vaalimisesta, jonka säilymisen tärkeä edellytys on alueen historiaa jatkava toiminta.
MIELI Suomen Mielenterveys ry, Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo ja ehdotuksen suunnittelijat ovat jatkaneet rahoitusmallin kehittämistä.
”Ajatuksemme on, että Helsingin kaupunki tulee uuteen kiinteistöyhtiöön
vähemmistöosakkaaksi Maria01:n tapaan. Muita osakkaita ovat yleishyödylliset
säätiöt sekä mielenterveysalan yrityskehittämistä tukeva taho. Lapinlahden toimijat
käyvät parhaillaan neuvotteluja eri alojen säätiöiden kanssa, ja kuhina hankkeen
ympärillä on kova”, kertoo Panu Lehtovuori Arkkitehtitoimisto Livadysta.
Hanke on avoin uusille kumppaneille. Mukana suunnitelmassa ovat jo mm. Demos Helsinki, Folkhälsan, Svenska Kulturfonden, Suomen Latu, Helen Oy ja Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kaikkien Lapinlahti -ehdotus on vastaus kaupungin toiveeseen löytää sellainen ostaja, joka sitoutuu entisen sairaala-alueen kehittämiseen pitkällä tähtäimellä. Ryhmä on vakuuttunut siitä, että korkeat yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tavoitteet sekä matala kynnys, avoimuus ja saavutettavuus voidaan toteuttaa kaikkien helsinkiläisten yhteiseksi eduksi.
”Ehdotuksen ytimessä on Lapinlahden sairaalan ja arvokkaan kulttuuriympäristön
vaaliminen. Mikäli kaupunki toteuttaa Länsibaanan Lapinlahden puiston kautta,
voidaan myöhemmässä vaiheessa rakentaa hiiltä sitova uusiutuvan energian ja
sosiaalisten kohtaamisten vyöhyke: Vertikaalipuisto ja Aurinkobaana. Nämä uudet
rakenteet sijoittuvat pyöräilytien päälle. Muilta osin monimuotoinen puisto säilyy
ennallaan ja alueen rakennukset ovat avoimina kaupunkilaisten käytössä”, kuvailee
Lehtovuori.
Lapinlahden sairaala-alueen kilpailu on vielä meneillään, mutta jäljellä ei ole kuin yksi ehdotus ja siten kilpailu ei tarjoa päättäjille vaihtoehtoja. Kilpailun jury arvioi ehdotuksen helmikuun aikana. Juryn esitys kilpailun tuloksesta edennee maaliskuun aikana kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. Kilpailun prosessissa esitetty ehdotus ei kuitenkaan edellytä sen toteuttamista.
Kaikkien Lapinlahti -ehdotus videoesityksenä (julkaisuvapaa 20.2.2020 klo 08:00): https://youtu.be/T7Hb9VlD7yA
Kaikkien Lapinlahti -esite (julkaistu 10.2.2020): https://lapinlahdenlahde.fi/kaikkienlapinlahti/
Yhteyshenkilöt
Kristian Wahlbeck
kehitysjohtaja, MIELI Suomen Mielenterveys ry
040 065 9101
kristian.wahlbeck@mieli.fi
Teemu Lehto
hallituksen puheenjohtaja
Osuuskunta Tilajakamo
044 544 5268
teemu@leh.to
Panu Lehtovuori
Arkkitehtitoiisto Livady
050 525 0252
panu@livady.fi
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Mielenterveyspalkinto erotuomari Mohammad Al-Emaralle rasismin vastaisesta työstä10.10.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Jalkapallon erotuomari Mohammad Al-Emara saa MIELI ry:n Mielenterveyspalkinnon 2023. Al-Emara on tehnyt rohkeaa ja pitkäjänteistä työtä rakenteellisen rasismin kitkemiseksi urheilumaailmassa. Rasismin vastustaminen on tärkeä mielenterveysteko.
MIELI ry käynnistää muutosneuvottelut5.10.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Rahoitusnäkymän merkittävä ja nopea heikkeneminen pakottaa toiminnan sopeutukseen.
Dom som riskerar begå självmord får inte tillräcklig vård4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
Dom som kontaktar MIELI rf tar kontakt om allt allvarligare situationer och det är allt vanligare att den som svarar måste ringa 112. Antalet självmord har minskat med hälften sedan den ekonomiska depressionen på 1990-talet, men fortfarande har Finland de högsta självmordssiffrorna i Norden, ungefär 750 per år.
Itsemurhavaarassa olevat eivät saa riittävää hoitoa4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
MIELI ry:n yhteydenottajien tilanteet ovat aiempaa vakavampia, ja päivystävät soittavat 112:seen yhä useammin. Itsemurhien määrä on puolittunut 1990-luvun lama-aikojen jälkeen, mutta edelleen Suomen noin 750 itsemurhakuolemaa vuodessa on Pohjoismaiden korkein luku.
Satu Raappana johtamaan nuorten mielenterveystyötä MIELI ry:ssä2.9.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet noin neljänneksellä koronapandemian jälkeen. Pandemia iski erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin. MIELI ry vahvistaa omassa työssään nuorten mielenterveystyötä kokoamalla yhteen talon asiantuntemusta ja suuntaamalla sitä strategisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme