Professori Pentti Arajärvi Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:n puheenjohtajaksi

”Uusi tehtäväni Pro Lapinlahden puheenjohtajana alkaa hektisessä vaiheessa, kun Lapinlahdesta ollaan tekemässä suuria päätöksiä. Sekä yhdistyksen että oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Lapinlahden kulttuuriperintöä tulee vaalia arvostavalla tavalla, onhan se valtakunnallisestikin merkittävä kulttuuriperintökohde ja mielenterveyden symboli”, toteaa Pentti Arajärvi.
”Lisäksi kaupunkilaiset ovat ottaneet alueen ja sen toiminnan aidosti omakseen kun Lapinlahti sairaalavuosien jälkeen on avautunut kaupunkilaisille. Se on herkkä ympäristö tuhansine tarinoineen. Aluetta on vain murto-osa alkuperäisestä jäljellä, vaalitaan sitä”, muistuttaa Pentti Arajärvi.
Pro Lapinlahti -yhdistyksen toiminnanjohtajana on aloittanut Nonni Mäkikärki ja toimintakoordinaattorina Katja Liuksiala 7 vuoden puheenjohtajakauden jälkeen.
Yhdistys on ollut synnyttämässä Lapinlahden Lähdettä, kaikille avointa mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin keskusta ja tekee aktiivista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Helsingin kaupungin ympäristölautakunta käsittelee tiistaina 28.4.20 paljon kohua herättänyttä Lapinlahden rakentamista, joka saattaa johtaa alueen myymiseen kiinteistötoimija NREP Oy:lle. Arvioiden mukaan tämä muuttaa alueen luonnetta ratkaisevasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pentti Arajärvi, puheenjohtaja, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry
040 582 0300, pentti@arajarvi.fi
Nonni Mäkikärki, toiminnanjohtaja, Pro Lapinlahti -yhdistys
0400 450 065, nonni.makikarki@lapinlahdenlahde.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
Dom som riskerar begå självmord får inte tillräcklig vård4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
Dom som kontaktar MIELI rf tar kontakt om allt allvarligare situationer och det är allt vanligare att den som svarar måste ringa 112. Antalet självmord har minskat med hälften sedan den ekonomiska depressionen på 1990-talet, men fortfarande har Finland de högsta självmordssiffrorna i Norden, ungefär 750 per år.
Itsemurhavaarassa olevat eivät saa riittävää hoitoa4.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote
MIELI ry:n yhteydenottajien tilanteet ovat aiempaa vakavampia, ja päivystävät soittavat 112:seen yhä useammin. Itsemurhien määrä on puolittunut 1990-luvun lama-aikojen jälkeen, mutta edelleen Suomen noin 750 itsemurhakuolemaa vuodessa on Pohjoismaiden korkein luku.
Satu Raappana johtamaan nuorten mielenterveystyötä MIELI ry:ssä2.9.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten mielenterveyden häiriöt ovat lisääntyneet noin neljänneksellä koronapandemian jälkeen. Pandemia iski erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin. MIELI ry vahvistaa omassa työssään nuorten mielenterveystyötä kokoamalla yhteen talon asiantuntemusta ja suuntaamalla sitä strategisesti.
Rasisminvastaisen tiedonannon merkitys selviää käytännön teoissa1.9.2023 14:20:55 EEST | Tiedote
Pitkittynyt rasismikeskustelu ja epäselvä irtisanoutuminen rasismista on kuormittanut kohtuuttomasti monien kansalaisten mielenterveyttä ja turvallisuudentunnetta. Tiedonanto sisältää tarpeellisia kirjauksia, mutta resursoinnin puute herättää huolen niiden toteutumisesta.
MIELI rf:s kristelefon fick rekordmånga kontaktförsök pga. avbrott i mentalvårdstjänsterna22.8.2023 00:00:00 EEST | Tiedote
Många mentalvårds- och socialtjänster håller paus över sommaren, men människors behov av hjälp fortsätter också i semestertider. Serviceavbrottet syns klart i MIELI rf:s kristelefon, som fick rekordmånga uppringningar i sommar, över 70 450 stycken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme